En tiiä mistä johtuen mutta ajan myötä sitten jotenkin laiskistuu päivittämään tätä blogia kun oikeesti keskittyy täällä elämiseen ja kaikesta on tullu arkea jne. Mutta kertoilenpa nyt sitten vähän joulutunnelmista täällä. Tuli laadittua ihan uus lista kenelle ostin joululahjan tänä vuonna ja aikas monelle. Perheelle, kavereille, tuttavaperheelle (joilla käyn ratsastamassa hevosia) jne. Ostoskeskus on aina tosi näynnä joulun aikaan ja varsinkin keskusta on tosi tukossa. Että sinne ei mennä jos ei oikeesti oo asiaa, hah.
Me pidetään meidän joulu vasta tammikuussa, kun näiden poika tulee Afganistanista ja mun perhe haluu sille joulun. Ja sitten on ollu vähän tiukkaa rahan kaa.. Kuulemma tiukin tilanne koko näiden 38 vuoden naimisissaolo aikana. Että tiukkaa tekee, mutta hyvin pärjäillää, meillä on talo, autot ja komerot täynnä ruokaa. Ei se mun elämää oo mitenkään haitannu, joskus pitää vähän bensarahaa maksaa jos haluu et hostsisko heittää mua jonnekin.
Eilen istuttiin pöydän ääreen kaikki minä, äiti ja Mary. Vähän juttelemaan asioista... Kulttuurieroavaisuuksista ja toimintaperiaatteista tuli puhuttua, kaikki kerto että mikä ärsyttää ja näin. Mä kuulemma en auta tarpeeks talossa siivouksen kanssa, vaikka kyllä autan.. mul on koulu ja kaikki ylimääräset aktiviteetit yms ja Mary on kaikki päivät himas et joo.. mut pitää asennoituu oikein ja auttelen enemmän. Sitten nää on kokenu tosi törkeeks sen että yritän kiirehtii asioita. Jos nää on luvannu heittää mut jonnekin ni yritän kuulemma liikaa kiirehtii et mennään jo! Mut siis esimerkiksi viikonloppuna oli tarkotus mennä käymää tutuilla ja jouduin moneen otteeseen tekstaa niille että joo tuunkin myöhemmin kun hostperhe ei saanu aikaseks heittää mua. No joo tajuun ku meil oli sukulaisii kyläs ja näin mutta silti. Suomessa se meijän perhees on ollu että lähetään ajoissa ja tyyliin kaikki istuu valmiiks autossa ja odottaa äitii hahaha. Mut olin sit et joo yritän muuttaa tätä tapaa.. Kerroin sit et mua taas ärsyttää kun Mary on aina niin pomotteleva ja itsepäinen ja vois vähän hellittää. Ja äiti sano et jos en oo onnellinen tääl ni voin vaihtaa perhettä että ne haluu mulle hyvän vuoden. Noohh, sanoin että en haluu vaihtaa perhettä ja sovittiin koko sotku ja kaikki lupas muuttaa tapojaan.
Barbara, äidin sisko, joka asuu meidän kaa on sairaalas.. Sil on jotai vikaa vatsas ja joutuu ehkä leikkaukseen... Ja isällä on huomen leikkaus... Ehkä, lääkärit ei oo varmoi. Ni nää leikkaukset vie ihan sikan rahaa, että huhhuh.
Mun koulu loppu periaatteessa tossa viime perjantaina mutta sitten tää viikko näillä on vielä FINALS-kokeita, joita mun ei tarvinnu ottaa kun mulla oli niin hyvät arvosanat!! Jos siis on enemmän kun 85/100 keskiarvo aineesta ni ei tarvii ottaa mitään kokeita, mulla kaikki yli 90, joten ei ongelmaa.. Kaikki muut joutu melkein ottaa näitä kokeita ja naurettiin vaan kotona että aika huvittavaa et muiden pitää ottaa kokeita mut mun ei hahah. Mut mun pitää mennä joka aamu klo 9.00 koululle kirjautuu sisään ja ulos !!! joku typerä systeemi ku nää yrittää kerätä rahaa koululle, muiden koulujen lomat alko jo viime viikolla että kiva ...
Ja voitettiin muuten toi koripallo turnaus mikä meil oli Nevadassa!!! Eka voitto ikinä? Mut ainakin pitkään aikaan!! Oli aika jees :))
Mutta kirjottelen taas!
XOXO Linda
tiistai 21. joulukuuta 2010
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Nevada kutsuu!
Eli tänään ollaan lähdössä koulun tyttöjen Varsity koripallo tiimin kanssa Nevadaan(joka siis on ihan Etelä-Texasissa)ja täältä ajaa sellaset 6h. Meillä on siellä siis tournament (miten ikinä käännetäänkää). Ollaan siellä neljä päivää, lähtetään siis tänään, tossa tunnin päästä 8.30 ja tullaan takasisin lauantaina. Ohjelmassa on koripallopelejä, shoppailua, ravintolavierailuja, wiin peluuta, hotellissa chillailua jne. Kuulostaa lupaavalta :)) Heräsin ennen kuutta ni taidan kyl nukkuu koko matkan zzz-zzzzzzzzzzzz.
Vapaudun kolmesta koulupäivästäkin! KOulu menee mallikkaasti omaan entiseen tapaansa. Ei oikeen mitään ongelmia aineiden kanssa, ainoastaan US historia tuottaa silloin tällöin tuskaa, ja kokeita tuntuu olevan joka viikolle. Matikka on oma luku sisänsä, koska tuppaa vanhat asiat jo unohtuu, hehe. Ja VIHDOIN alkoi tennisharkat!!! Oon ollu nyt vasta kahissa harkoissa ja oon ihan innoissani. Missaan kaikki harkat tosin tällä viikolla, kun lähetään tälle matkalle... Mutta ensi viikolla sitten... Ja softball harkatkin alko mut ne menee aika pahasti päällekkäin korispelien ja tennispelien kaa. Meen niihin aina kun kerkiin ja kun ei oo muutakaan.
Oon ollu täs pari päivää vähän kipeenä, ollu flunssa ja just sellanen fiilis, että kohta nousee kuume. Mut saa nähä, toivottavasti menee nopeesti ohi. Oudointa tässä on että musta tuntuu et oon ainut joka on kipee vaikka mun pitäis olla se joka on tottunut kylmyyteen -_-
MItäs muuta... Oon innostunut joulusta! Täällä kaikki koristelee tosi upeesti talonsa jouluvaloilla yms. Mutta meillä on nyt vähän paha tilanne että hostäidin piti maksaa hammaslääkärinsä ite (mikä oli sellaset pari tonnii) ja nyt sit viel hostisäl on leikkaus ens viikolla ni sekin pitää maksaa ja syö paljon rahaa. Äiti oli tos tosi pahoin mielin ku kerto et meijän pitää "siirtää" joulua tammikuulle. Mut ei se mitään, vietetään sitä joulua täällä jenkkiel tapaan!!!
Ei täs mitää muuta erikoista. Mitäs tässä nyt ens vuodelta odotan, ni pääsee treenaamaan sitä tennistä, 19-vuotis synttärit, prom-tanssit, kavereiden valmistujaiset etc. Paljon viellä ens vuodeltakin odotettavissa. Eilen oli muuten hostsiskon 19-vuotissynttärit!! Onnea Mary! :))
Päivittelen taas, sori jos oon ollu vähän laiska!!! Sitä se Amerikka tekee... Hah
XOXO Linda
Vapaudun kolmesta koulupäivästäkin! KOulu menee mallikkaasti omaan entiseen tapaansa. Ei oikeen mitään ongelmia aineiden kanssa, ainoastaan US historia tuottaa silloin tällöin tuskaa, ja kokeita tuntuu olevan joka viikolle. Matikka on oma luku sisänsä, koska tuppaa vanhat asiat jo unohtuu, hehe. Ja VIHDOIN alkoi tennisharkat!!! Oon ollu nyt vasta kahissa harkoissa ja oon ihan innoissani. Missaan kaikki harkat tosin tällä viikolla, kun lähetään tälle matkalle... Mutta ensi viikolla sitten... Ja softball harkatkin alko mut ne menee aika pahasti päällekkäin korispelien ja tennispelien kaa. Meen niihin aina kun kerkiin ja kun ei oo muutakaan.
Oon ollu täs pari päivää vähän kipeenä, ollu flunssa ja just sellanen fiilis, että kohta nousee kuume. Mut saa nähä, toivottavasti menee nopeesti ohi. Oudointa tässä on että musta tuntuu et oon ainut joka on kipee vaikka mun pitäis olla se joka on tottunut kylmyyteen -_-
MItäs muuta... Oon innostunut joulusta! Täällä kaikki koristelee tosi upeesti talonsa jouluvaloilla yms. Mutta meillä on nyt vähän paha tilanne että hostäidin piti maksaa hammaslääkärinsä ite (mikä oli sellaset pari tonnii) ja nyt sit viel hostisäl on leikkaus ens viikolla ni sekin pitää maksaa ja syö paljon rahaa. Äiti oli tos tosi pahoin mielin ku kerto et meijän pitää "siirtää" joulua tammikuulle. Mut ei se mitään, vietetään sitä joulua täällä jenkkiel tapaan!!!
Ei täs mitää muuta erikoista. Mitäs tässä nyt ens vuodelta odotan, ni pääsee treenaamaan sitä tennistä, 19-vuotis synttärit, prom-tanssit, kavereiden valmistujaiset etc. Paljon viellä ens vuodeltakin odotettavissa. Eilen oli muuten hostsiskon 19-vuotissynttärit!! Onnea Mary! :))
Päivittelen taas, sori jos oon ollu vähän laiska!!! Sitä se Amerikka tekee... Hah
XOXO Linda
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Harry Potter is here!!
Joo, olin aika innoissani tosta uusimmasta Potterista!!! Käytiin kattoo se ensi-illassa torstaina, leffan oli tarkotus alkaa 12.07 yöllä, mutta sit teatterin elokuvalaitteissa oli jotain ongelmii ni alko vartin myöhässä. Kaikki alko kuiskuttelee ja oli huolissaan, nähtäiskö leffa ollenkaa, mutta onneks loppujen lopuksi saatiin toimimaan noi laitteet!! Minuutin aikasemmin alkava elokuva oli 10e kalliimpi ku toi 12.07 show, haha. Oli oikeesti tosi hyvä leffa, kannattaa mennä kattoo, jos on kattonu aikasempii leffoi ja jos on yhtään Potter-fani =) Mutta enpäs tässä nyt spoilaile enempää.
Elämä täällä on ollu aika vuoristorataa, paljon on tapahtunu. Vaari siirtyi taivaaseen viime viikon tiistaina ja toivoin todella että olisin voinu olla perheen luona tukena ja jutella vaarille vikan kerran. Ainakin mummo kerto vaarille, että rakastan sitä ja haluisin olla siellä sen tukena ja vaarilla oli kyynelii silmissä.. Gassshh.. Rest in peace, grandpa, i love you <3
Elämä on ollu aikas vilkasta täällä kun hostäidin sisko ja äiti muutti saman katon alle. Isoäiti "mema" ei haluu jäädä hetkeksikään yksin, pitää olla aina joku, joka on sen seurana ja se on välillä rajottanu menemisii. Molemmat uudet asukit on tosi mukavii ja tää hostäidin sisko, Barbara, sai ikävä kyllä kuulla pari päivää sitten että se on sokeutumassa jonkun perinnöllisen sairauden takii :/ Se on ollu aika maassa viime aikoina. Hostäiti jäi pois töistä pari vko sitten että vois keskittyy meman hoitoon ja muutenkin on kiva kun äitii näkee nyt enemmän. Aikasemmin työskenteli jopa 15h päiväs, eikä hostisä oikee tykänny kun näännytti ittensä melkein loppuun. Alottaa työt taas tammikuussa. Hostsisko taas yrittää löytää epätoivoisesti jostain töitä ja alottaa ehkä ens keväänä tai syksynä collegen.
Mulla koulussa menee tosi hyvin, numerot on huonoimmillaan 9 pintaa. Ja nyt kun tää koripallokausi alko, ni mun elämä ollu aika kiireistä kun oon tyttöjen varsity-tiimin manageri (varsity on paras kaikista noista tiimeistä) ja mun tehtävänä on auttaa harkoissa ja kuvata kaikki pelit. Ja noita pelei on sellaset pari kappaletta viikossa ja oon tyyliin himassa 8 maissa ja harkkoihinkin pitää jäädä koulun jälkee.. Ja viikon päästä alkaa tennis ja softball harkat ja sit tuun olee tosi kiireinen, huh.
Mul on jo tosi hyvii kavereitakin täällä ja helppo pitää isollakin porukalla leffailtoi, mmhhh. Ja tavallaan yhden jätkän kanssa juttua täällä, saa nähdä mihin meijän tiet johtaa, odotan mielenkiinnolla. Koko juttu on liian monimutkanen täällä selitettäväksi, haha. Mutta siis Amerikkaan kuuluu tosi hyvää. Täl viikolla on thanksgiving-juhla ja perjantaina on blackfriday mikä tarkottaa että kaikkialla on mielettömät alennusmyynnit!!! Arvatkaa kuka sillon tuhlaa kaikki rahansa, hahah?
XOXO Linda
Elämä täällä on ollu aika vuoristorataa, paljon on tapahtunu. Vaari siirtyi taivaaseen viime viikon tiistaina ja toivoin todella että olisin voinu olla perheen luona tukena ja jutella vaarille vikan kerran. Ainakin mummo kerto vaarille, että rakastan sitä ja haluisin olla siellä sen tukena ja vaarilla oli kyynelii silmissä.. Gassshh.. Rest in peace, grandpa, i love you <3
Elämä on ollu aikas vilkasta täällä kun hostäidin sisko ja äiti muutti saman katon alle. Isoäiti "mema" ei haluu jäädä hetkeksikään yksin, pitää olla aina joku, joka on sen seurana ja se on välillä rajottanu menemisii. Molemmat uudet asukit on tosi mukavii ja tää hostäidin sisko, Barbara, sai ikävä kyllä kuulla pari päivää sitten että se on sokeutumassa jonkun perinnöllisen sairauden takii :/ Se on ollu aika maassa viime aikoina. Hostäiti jäi pois töistä pari vko sitten että vois keskittyy meman hoitoon ja muutenkin on kiva kun äitii näkee nyt enemmän. Aikasemmin työskenteli jopa 15h päiväs, eikä hostisä oikee tykänny kun näännytti ittensä melkein loppuun. Alottaa työt taas tammikuussa. Hostsisko taas yrittää löytää epätoivoisesti jostain töitä ja alottaa ehkä ens keväänä tai syksynä collegen.
Mulla koulussa menee tosi hyvin, numerot on huonoimmillaan 9 pintaa. Ja nyt kun tää koripallokausi alko, ni mun elämä ollu aika kiireistä kun oon tyttöjen varsity-tiimin manageri (varsity on paras kaikista noista tiimeistä) ja mun tehtävänä on auttaa harkoissa ja kuvata kaikki pelit. Ja noita pelei on sellaset pari kappaletta viikossa ja oon tyyliin himassa 8 maissa ja harkkoihinkin pitää jäädä koulun jälkee.. Ja viikon päästä alkaa tennis ja softball harkat ja sit tuun olee tosi kiireinen, huh.
Mul on jo tosi hyvii kavereitakin täällä ja helppo pitää isollakin porukalla leffailtoi, mmhhh. Ja tavallaan yhden jätkän kanssa juttua täällä, saa nähdä mihin meijän tiet johtaa, odotan mielenkiinnolla. Koko juttu on liian monimutkanen täällä selitettäväksi, haha. Mutta siis Amerikkaan kuuluu tosi hyvää. Täl viikolla on thanksgiving-juhla ja perjantaina on blackfriday mikä tarkottaa että kaikkialla on mielettömät alennusmyynnit!!! Arvatkaa kuka sillon tuhlaa kaikki rahansa, hahah?
XOXO Linda
maanantai 1. marraskuuta 2010
Halloween!
Mennyt liian pitkä aika kun viimeksi kirjotin! Corn mace tuli ja meni. Mentiin siis pimeän aikaan tapahtumapaikalle, syötiin mm. käristettyjä vaahtokarkkeja suklaan kera, jam! Corn mace oli siis sellanen maissipeltosokkelo mikä piti läpästä, eksyttiinki pari kertaa. Sit joku turvamies tuli meijän luo ja käski meijän (oltiin siis Yfu-porukoiden kaa siel) poistuu sokkelosta välittömästi, kun oltiin kuulemma katkottu liikaa maisseja. Päästiin kuitenki uudestaan sokkeloon seikkailemaan kun esitettiin typeriä vaihto-oppilaita, jotka ei ollu tajunnu ohjeita, hah. Mun oli tarkotus mennä suoraan Corn Macesta kaverin (toisen organizationin vaihtari) luo yöks kattelee leffoja, mutta kun tultiin autoon ni tää isä sai hirveen hepulin ja huus mun kaverille pää punasena ja ku mä yritin puhuu siihen päälle et varmaa lähtee, ni se oli vaa "SHUT UP!" Olin vaa wou, ja poistuin sit paikalta ja sain sit kuitenkin kyydin himaan.
Home coming oli upee kokemus! Mentiin kavereiden kaa jalkapallomatsiin (joka voitettiin btw) ja sieltä sit suoraa koulun ruokalaan (josta oli tehty tanssilattia). Tanssittiin koko ilta ja jalat oli tosi kipeet illan päätteeks ku mul oli sellaset 8cm korkeet korkkarit! Hahah.
Viime viikonloppuna oli halloween ja se oli oikeesti tosi iso juttu tälllä! Torstaina mentiin parin kaverin, host-siskon ja kaverin vanhempien kaa "Nightmare in 19th street"- tapahtumaa. Tääl oli kolme taloo jotka käveltiin läpi ja kaikki talot oli pilkkopimeit, satunnaisia valoja siellä täällä ja joka nurkan takaa hyökkäs joku hirviö jostain leffasta Yhdessä huoneessa oli esimerkiksi rätisevä tv ja Samara odotti nurkan takana ja ryömivät kaunatkin tuli kohdattua. Yhessä huoneessa kaiken savun keskeltä meijän kimppuun hyökkäs klovni ja yhellä kavereista oli klovnikammo ni tää meni ihan paniikkii. Roikuttii vaa toisissamme kiinni ku kaikki oli ihan peloissaan. Sit kun odotettiin ulkona jonossa et päästäs tänne taloon ni siel vaelteli monstereita pelottelemassa ihmisii. Ne sai tulla lähelle, mut ei saanu koskettaa. Arvatkaa vaan kenen niskakarvat nous pystyyn ku Texasin moottorisahamurhaaja tulee oikeen moottorisahan kaa parin sentin päähän kurkusta!!! Sit meille annettiin sellanen vinkki ettei sais juosta pakoon, kun siten nää monsterit lähtee juoksee sun perään. Pari lasta (8-9v) teki sen virheen ja kaikki monsterit lähtee niiden perään ja lapset heittäytyy maahan ja oikeesti alkaa itkee. Oli sillee aika karmiva kokemus, mut aika upeeta kokee tällänenkin. Yks monsteri oli mulle: "Lindaaaa... Finland girl, this night you are going to die.." Olin aika järkyttyny miten ties mut sit seuraavana päivänä tajusin et se oli yks jätkä mun liikkaryhmästä. :D
Perjantaina pidettiin leffailta meillä ja katottiin kauhuleffoja. Ei haluttu herättää ketään ni siirryttiin mun huoneeseen kattoo leffoi mun läppäriltä. Mun sängyl oli sit sellanen 9 tyyppii sikin sokin ja olin aika kauhuissani et sänky pettää alta, mutta kyllä se kesti! Kouluu muuten pukeuduttiin halloween tyyliin ja aika moni oikeesti pukeutu! Ite olin karmaiseva vampyyri :P
Lauantaina menin kaverille ni mentiin "karkki vai tepponen"-kierrokselle mut luovutettiin neljännen talon jälkeen kun siel ei ollu ketään muita ja ihmiset ei avannu ovia. Mentiin yhiin halloween bailuihin (yfu-jäsen piti) ja oli tosi upeet ruuat ja koristelut. Mentiin nuorison kaa sieltä puistoon ja pelattiin poliisii ja rosvoo. Sit tulee kaverin äidiltä soitto että on auto hajalla, että meijän pitää kävellä paikan päälle. Pari kilsaa sit käveltiin hujan hajan katuja ja löydettiin ihme kyllä perille. Mentiin kattoo kaverille leffoi ja sain sit kyydinki kotiin.
Sunnuntaina meni nopeesti ja en oikeen ollu niissä fiiliksissä et olisin halunnu mennä oikeelle karkki vai tepponen kierrokselle. Hostsisko lähti kaverille ja mä jäin tekee kotiläksyjä. Parin tunnin päästä (7 maissa) sisko tulee parin kaverin kaa ja on vaa että nyt lähetää. Ja ne sit maskeeraks mut kuolleeks x) No sit kyl mentiin ja en kyllä kadu! Tuntu et oltais oltu vähän vanhoja tähän mut ei se mitään, hieno kokemus ainakin). Sisko oli nörtti ja näytti joltain 14-vuotiaalta. Kaveri oli sirkustihertööri ja tän poikaystävä oli pupu x) Mentiin rikkaalle alueelle ja ravattiin talosta toiseen ja oltiin vaan: "Karkki vai tepponen". Ihmiset oli tosi mukavii ja innoissaan halloweenista, odotti jopa ulkona ja istu oven takana odottamassa lapsii tulevaks. Lapsii oli kyl tosi paljon liikkeellä. Ja saatiin paljon karkkia, jam. Upee halloween oli! <3
XOXO Linda
Home coming oli upee kokemus! Mentiin kavereiden kaa jalkapallomatsiin (joka voitettiin btw) ja sieltä sit suoraa koulun ruokalaan (josta oli tehty tanssilattia). Tanssittiin koko ilta ja jalat oli tosi kipeet illan päätteeks ku mul oli sellaset 8cm korkeet korkkarit! Hahah.
Viime viikonloppuna oli halloween ja se oli oikeesti tosi iso juttu tälllä! Torstaina mentiin parin kaverin, host-siskon ja kaverin vanhempien kaa "Nightmare in 19th street"- tapahtumaa. Tääl oli kolme taloo jotka käveltiin läpi ja kaikki talot oli pilkkopimeit, satunnaisia valoja siellä täällä ja joka nurkan takaa hyökkäs joku hirviö jostain leffasta Yhdessä huoneessa oli esimerkiksi rätisevä tv ja Samara odotti nurkan takana ja ryömivät kaunatkin tuli kohdattua. Yhessä huoneessa kaiken savun keskeltä meijän kimppuun hyökkäs klovni ja yhellä kavereista oli klovnikammo ni tää meni ihan paniikkii. Roikuttii vaa toisissamme kiinni ku kaikki oli ihan peloissaan. Sit kun odotettiin ulkona jonossa et päästäs tänne taloon ni siel vaelteli monstereita pelottelemassa ihmisii. Ne sai tulla lähelle, mut ei saanu koskettaa. Arvatkaa vaan kenen niskakarvat nous pystyyn ku Texasin moottorisahamurhaaja tulee oikeen moottorisahan kaa parin sentin päähän kurkusta!!! Sit meille annettiin sellanen vinkki ettei sais juosta pakoon, kun siten nää monsterit lähtee juoksee sun perään. Pari lasta (8-9v) teki sen virheen ja kaikki monsterit lähtee niiden perään ja lapset heittäytyy maahan ja oikeesti alkaa itkee. Oli sillee aika karmiva kokemus, mut aika upeeta kokee tällänenkin. Yks monsteri oli mulle: "Lindaaaa... Finland girl, this night you are going to die.." Olin aika järkyttyny miten ties mut sit seuraavana päivänä tajusin et se oli yks jätkä mun liikkaryhmästä. :D
Perjantaina pidettiin leffailta meillä ja katottiin kauhuleffoja. Ei haluttu herättää ketään ni siirryttiin mun huoneeseen kattoo leffoi mun läppäriltä. Mun sängyl oli sit sellanen 9 tyyppii sikin sokin ja olin aika kauhuissani et sänky pettää alta, mutta kyllä se kesti! Kouluu muuten pukeuduttiin halloween tyyliin ja aika moni oikeesti pukeutu! Ite olin karmaiseva vampyyri :P
Lauantaina menin kaverille ni mentiin "karkki vai tepponen"-kierrokselle mut luovutettiin neljännen talon jälkeen kun siel ei ollu ketään muita ja ihmiset ei avannu ovia. Mentiin yhiin halloween bailuihin (yfu-jäsen piti) ja oli tosi upeet ruuat ja koristelut. Mentiin nuorison kaa sieltä puistoon ja pelattiin poliisii ja rosvoo. Sit tulee kaverin äidiltä soitto että on auto hajalla, että meijän pitää kävellä paikan päälle. Pari kilsaa sit käveltiin hujan hajan katuja ja löydettiin ihme kyllä perille. Mentiin kattoo kaverille leffoi ja sain sit kyydinki kotiin.
Sunnuntaina meni nopeesti ja en oikeen ollu niissä fiiliksissä et olisin halunnu mennä oikeelle karkki vai tepponen kierrokselle. Hostsisko lähti kaverille ja mä jäin tekee kotiläksyjä. Parin tunnin päästä (7 maissa) sisko tulee parin kaverin kaa ja on vaa että nyt lähetää. Ja ne sit maskeeraks mut kuolleeks x) No sit kyl mentiin ja en kyllä kadu! Tuntu et oltais oltu vähän vanhoja tähän mut ei se mitään, hieno kokemus ainakin). Sisko oli nörtti ja näytti joltain 14-vuotiaalta. Kaveri oli sirkustihertööri ja tän poikaystävä oli pupu x) Mentiin rikkaalle alueelle ja ravattiin talosta toiseen ja oltiin vaan: "Karkki vai tepponen". Ihmiset oli tosi mukavii ja innoissaan halloweenista, odotti jopa ulkona ja istu oven takana odottamassa lapsii tulevaks. Lapsii oli kyl tosi paljon liikkeellä. Ja saatiin paljon karkkia, jam. Upee halloween oli! <3
XOXO Linda
perjantai 15. lokakuuta 2010
Homecoming and joku pumbkin party!!!
Heidoos taas pitkästä aikaa. Ajan mittaa sitä vaa keskittyy enemmän elämiseen kun blogin päivittelyyn, pahoittelut myöhästyneestä postauksesta. Äiti on päättäny Suomen päässä ottaa Au Pairin Oonalle, mun kohta vuoden ikäselle pikkusiskolle. Äiti sano, et mä kerkeen näkee tän Au Pairin sitten ens kesänä! Aika kansainvälistä elämää mä tuun seuraavankin vuoden elämään!
Aika menee täällä tosi nopeesti, melkein 3kk kohta menny, How crazy is that! Mut on mul viel kuukausii jäljellä, joten ei viel mitää stressii. Henkilökemiat perheen kanssa on hyvät ja tykkään päivä päivältä yhä enemmän mun perheestä kun lukee muitten blogei ja miettii et kui hyvin ittellä menee: nää on tosi rentoi, joskus siskon kaa vähä erimielisyyksii, ku haluis et siivoisin koko ajan, mut mut. Meijän taloo muutti host-äidin äiti ja se on 85-vuotias. Sen pitää päästä vessaa tosi usein ni se valtas Maryn huoneen ja nyt Mary nukkuu sohvalla. Ja tänää tulee host-äidin sisko, ni seki pitää saada jonneki nukkuu. Mul on mun huone viel - ainakin toistaseks ! Mut meijän pihall on talo, mitä host-isä kunnostaa ni nää muuttaa sit sinne. Varmaa pari viikkoo menee ni sit pääsee taas Maryki omaan huoneeseen.
Tänään on Home Coming peli ja tanssit. Ollaan menossa kavereiden kaa yhellä poppoolla ja tulee varmaa aika upee ilta. Jotkut jätkät kyl heitti läppää että ei ois niin hieno party et niil on paremmat bileet, tuu sinne. Olin vaa noway, oon menossa home coming partyihin! En kyl tiiä mitä pukee päälle, mekko vai farkut ja kiva paita. Melkei kaikki pukee farkut ja jotai tyylikästä. Blaah, en tiiä. Huomenna on joku kurpitsa-party järjestön vaihto-oppilaiden kesken ja oon innoissani näkemässä taas muita vaihtareita. Jeaahhh. Ja oikeesti mul on ihan sydänystäviäkin täällä, mikä on muuten upeeta <3
Koulussa menee ihan kivasti, joskus feilataan, joskus vedetään parhaita numeroita, mut se on vaa osa elämää. Eipäs tässä muuta tällä kertaa, päivittelen viikonlopun jälkeen kun jotain kerrottavaa.
XOXO Linda
Aika menee täällä tosi nopeesti, melkein 3kk kohta menny, How crazy is that! Mut on mul viel kuukausii jäljellä, joten ei viel mitää stressii. Henkilökemiat perheen kanssa on hyvät ja tykkään päivä päivältä yhä enemmän mun perheestä kun lukee muitten blogei ja miettii et kui hyvin ittellä menee: nää on tosi rentoi, joskus siskon kaa vähä erimielisyyksii, ku haluis et siivoisin koko ajan, mut mut. Meijän taloo muutti host-äidin äiti ja se on 85-vuotias. Sen pitää päästä vessaa tosi usein ni se valtas Maryn huoneen ja nyt Mary nukkuu sohvalla. Ja tänää tulee host-äidin sisko, ni seki pitää saada jonneki nukkuu. Mul on mun huone viel - ainakin toistaseks ! Mut meijän pihall on talo, mitä host-isä kunnostaa ni nää muuttaa sit sinne. Varmaa pari viikkoo menee ni sit pääsee taas Maryki omaan huoneeseen.
Tänään on Home Coming peli ja tanssit. Ollaan menossa kavereiden kaa yhellä poppoolla ja tulee varmaa aika upee ilta. Jotkut jätkät kyl heitti läppää että ei ois niin hieno party et niil on paremmat bileet, tuu sinne. Olin vaa noway, oon menossa home coming partyihin! En kyl tiiä mitä pukee päälle, mekko vai farkut ja kiva paita. Melkei kaikki pukee farkut ja jotai tyylikästä. Blaah, en tiiä. Huomenna on joku kurpitsa-party järjestön vaihto-oppilaiden kesken ja oon innoissani näkemässä taas muita vaihtareita. Jeaahhh. Ja oikeesti mul on ihan sydänystäviäkin täällä, mikä on muuten upeeta <3
Koulussa menee ihan kivasti, joskus feilataan, joskus vedetään parhaita numeroita, mut se on vaa osa elämää. Eipäs tässä muuta tällä kertaa, päivittelen viikonlopun jälkeen kun jotain kerrottavaa.
XOXO Linda
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Happenings here 2
Melkein menny kaks viikkoo kun viimeksi kirjotin. Aika taas päivitellä tapahtumia. Tästä elämästä on nyt tullut aika lailla arkea enkä kyllä osaa sisäistää, että oon Amerikassa! Ei sitä tajuu. Kaverit istuu tossa vieressä ja yrittää lukea suomea olan yli. Mut ei näissä amerikkalaisissa niin paljoa potentiaalia oo, että ne opppis suomee kunnolla. Satunnaisia lauseita kuulee silloin tällöin "Moi" tai "Minyn nimani on...". Mä taas pärjään näiden koulus aikas hyvin. Oli historiankoe ja sain kiitettävän (en edes tajuu mitää näiden historiasta, puhutaan politiikasta, presidenteistä ja uudisasukkaista). Sitten oli esseekoe ja sain täydet 100 ja se oli luokan paras, huh huh! Ja englannissa saa kiitettäviä aika helposti ja kyl siellä aika hienosti pärjää. Keksin uuden tavan lukea kirjojakin! Näillä on kirjastossa kirjoja, joihin on nauhotettu äänikin - tällä tavalla oppii sanomaan sanat ja lukemaan samaan aikaan, aikas nerokasta.
Rakastan tota Leader Ship kurssii: siel keskitytään paljon etiikkaan, leffojen katseluun ja ryhmätöihin. Ja joka viikko pitää kirjottaa Magic Notes, eli positiivinen kirje jokaiselle ryhmäläiselle. Meillä on omat "postilaatikot" ja niitä on kiva aina tutkailla että millon on tullut postia.
Oon aika pettynyt tähän urheiluun. Nää valitsi koripallojoukkueen ja jokainen joka ei kuulu nyt tähän joukkueeseen, on manager, mikä käytännössä tarkoittaa, että kuvataan peliä, kun on peli ja kun on harjotukset (joka päivä) istutaan vaan sivussa ja katsotaan kun muut pelaa. Se on joka kerta yhtä suuri pettymys, kun itse toivois olevansa siellä kentällä ja on muutenki rankkaa olla siellä tyhjänpanttina. Mutta mitä mahdollisuuksia mulla olis muka ollut muita vastaan: oon pelannu 6vko, muut vähintään sen 7 vuotta. Seuraavan kerran pääsen pelaamaan helmikuussa. Onneksi mulla on sentään Team-sport, se tosin on vaan joka toinen päivä.
Meillä oli tossa pari viikkoo sitten valmennus ja mentiin New Mexicoon! Siellä oli PUITA ja siel oli vihreetä. Mä todella pidin tosta paikasta ja ihmiset oli tosi mahtavii. Siellä oli parisenkymmentä vaihtaria ympäri maailmaa, aina Thaimaasta, Brasiliasta, Saksasta ja Suomesta asti. Siellä oli pari suomalaisvaihtaria ja se oli aika hauska yrittää puhuu suomee. Tuntu niin oudolta, luonnottomalta! Keskusteltii hetki suomee, mut tuntu niin tököltä, että vaihdettiin englantiin. Paljon paljon helpompaa. Nää YFU-vastaavat oli todella paneutunu työhönsä ja oli oikealla asialla. Puhuttiin kaikista vaikeuksista mitä voi tulla jne. Mentiin vaihtareiden kaa vähän patikoimaan ja pelattiin pingistä. Ja juteltiin ja juteltiin. Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia, kun tiesi, että se oli muille aika sama tilanne.
Kaverit on tosi hyvin nyt vakiintunu täällä. Mulla on muutama hyvä vaihtarikaveri tässä koulussa ja ne on samassa veneessä kun minä, ni ehkä ne on siks niin läheisii. Sit on paljon näit jenkkikavereita. Tuntuu mahtavalta, kun on ihmisiä jolle voi vaan tekstata ja puhelinlasku... En oo nähny sitä vielä!
Täällä on tällä viikolla joku suuri kanrevaali, haluun mennä käymään siellä vaikka ihmiset sanoo, että se on ihan turhaa. Lauantaina ollaan taas menossa shoppaamaan, tarviin uudet kengät, takin (on muuten tulossa kylmä tänne Texasiinkin) ja lisää vaatteita :) Tosin mun vaatekaappi on ihan täynnä, kun itse asiassa säilytän mun vaatteita jossain laatikoissa ni mitä sinne muka mahtuu :(
Löysin täältä yhen hevosen, jota saan mieleni mukaan ratsastella... ilmatteeks. Se on 8-vuotias, ei hajuukaan rodusta, mut tosi nätti tytteli. Omistajalla on syöpä ni ei voi enää ratsastaa... Omistaja opetti mut jopa ajamaan hevosta ja nyt ohjat on mulla. Kahen viikon päästä on partyt, Homecoming, ja pitää kai sinneki ostaa mekko. Ja pitää ostaa ratsastushousut ja saappaat. Huoh, tätä rahaa palaa täällä todellakin.
Kirjottelen taas!
XOXO Linda
Ps. laitan kuvia myöhemmin, lisää kuvia facebookissa.
Rakastan tota Leader Ship kurssii: siel keskitytään paljon etiikkaan, leffojen katseluun ja ryhmätöihin. Ja joka viikko pitää kirjottaa Magic Notes, eli positiivinen kirje jokaiselle ryhmäläiselle. Meillä on omat "postilaatikot" ja niitä on kiva aina tutkailla että millon on tullut postia.
Oon aika pettynyt tähän urheiluun. Nää valitsi koripallojoukkueen ja jokainen joka ei kuulu nyt tähän joukkueeseen, on manager, mikä käytännössä tarkoittaa, että kuvataan peliä, kun on peli ja kun on harjotukset (joka päivä) istutaan vaan sivussa ja katsotaan kun muut pelaa. Se on joka kerta yhtä suuri pettymys, kun itse toivois olevansa siellä kentällä ja on muutenki rankkaa olla siellä tyhjänpanttina. Mutta mitä mahdollisuuksia mulla olis muka ollut muita vastaan: oon pelannu 6vko, muut vähintään sen 7 vuotta. Seuraavan kerran pääsen pelaamaan helmikuussa. Onneksi mulla on sentään Team-sport, se tosin on vaan joka toinen päivä.
Meillä oli tossa pari viikkoo sitten valmennus ja mentiin New Mexicoon! Siellä oli PUITA ja siel oli vihreetä. Mä todella pidin tosta paikasta ja ihmiset oli tosi mahtavii. Siellä oli parisenkymmentä vaihtaria ympäri maailmaa, aina Thaimaasta, Brasiliasta, Saksasta ja Suomesta asti. Siellä oli pari suomalaisvaihtaria ja se oli aika hauska yrittää puhuu suomee. Tuntu niin oudolta, luonnottomalta! Keskusteltii hetki suomee, mut tuntu niin tököltä, että vaihdettiin englantiin. Paljon paljon helpompaa. Nää YFU-vastaavat oli todella paneutunu työhönsä ja oli oikealla asialla. Puhuttiin kaikista vaikeuksista mitä voi tulla jne. Mentiin vaihtareiden kaa vähän patikoimaan ja pelattiin pingistä. Ja juteltiin ja juteltiin. Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia, kun tiesi, että se oli muille aika sama tilanne.
Kaverit on tosi hyvin nyt vakiintunu täällä. Mulla on muutama hyvä vaihtarikaveri tässä koulussa ja ne on samassa veneessä kun minä, ni ehkä ne on siks niin läheisii. Sit on paljon näit jenkkikavereita. Tuntuu mahtavalta, kun on ihmisiä jolle voi vaan tekstata ja puhelinlasku... En oo nähny sitä vielä!
Täällä on tällä viikolla joku suuri kanrevaali, haluun mennä käymään siellä vaikka ihmiset sanoo, että se on ihan turhaa. Lauantaina ollaan taas menossa shoppaamaan, tarviin uudet kengät, takin (on muuten tulossa kylmä tänne Texasiinkin) ja lisää vaatteita :) Tosin mun vaatekaappi on ihan täynnä, kun itse asiassa säilytän mun vaatteita jossain laatikoissa ni mitä sinne muka mahtuu :(
Löysin täältä yhen hevosen, jota saan mieleni mukaan ratsastella... ilmatteeks. Se on 8-vuotias, ei hajuukaan rodusta, mut tosi nätti tytteli. Omistajalla on syöpä ni ei voi enää ratsastaa... Omistaja opetti mut jopa ajamaan hevosta ja nyt ohjat on mulla. Kahen viikon päästä on partyt, Homecoming, ja pitää kai sinneki ostaa mekko. Ja pitää ostaa ratsastushousut ja saappaat. Huoh, tätä rahaa palaa täällä todellakin.
Kirjottelen taas!
XOXO Linda
Ps. laitan kuvia myöhemmin, lisää kuvia facebookissa.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Happenings here
Siitä on jo hetkinen kun tänne kirjottelin. Aika menee jo niin nopeesti tääl ettei tajuukaan. Kun mietin vuoden tästä eteenpäin ni mullahan on kirjotukset sitten. Apua, ei niitäkään voi äärettömyyksiin lykätä. Elämä odottaa mua vielä Suomessa tänkin kokemuksen jälkeen.
Koulussa menee hyvin, oon päässy hyvin ton urheilun pariin ja kunto alkaa taas pikku hiljaa nousta. Tosin tää ruokakulttuuri rajottaa vähän sitäkin x) Suunnitellaan hostsiskon kaa että kun noi vanhemmat antas sille valtuudet ajaa autoo (sillä kortti, mutta taidot ei viel mitkään parhaat ja ei siks anna viel ajaa yksin) ni mentäs lähellä olevalle salille. Siel maksaa kuukaus 10 dolllarii, eli joku 8e, ei paha. Mut Mary haluis mennä aamulla 4.30 salille ennen kouluu ja olin vaa no way. Karmii pelkkä ajatuskin ettei sais nukkuu. Oon yrittäny ehdottaa et mentäs illalla mut sen käsitys salista on aamulla. Saa nähdä.
Rakastan näitä kauppoja ja vaatteita liikaa. Yksi päivä täl viikolla käytin yhiä farkkuja, joissa oli ihan pienet viillot polven yläpuolella ja näky pieni viipale ihoo ni opettaja lähetti mut kansliaa ja mun piti vaihtaa verkkarit jalkaa. Olin vähä et onko se tosiaa näin tiukkaa. Mutta kyllä se on. Ja jos ei mee sääntöjen mukaa ni ne voi vaa heittää sut ulos koulusta.
Oltii viime viikolla klubilla nimeltä Heaven. Aikas ennakoiva nimi, joo. Olin siellä Maryn ja meijän kahen kaverin, Katin ja Candicen kaa. Klubi oli kuulemma mix mut mun silmään enemmänkin gay klubi. Kaikki hotit jätkät oli homoi, se oli aika masentavaa. Paikka oli ihan täynnä ja meno oli kova. Hyvä kun tanssilattialle mahtu. Kuka on ollu homobaarissa, tietää millasta se meno on. Sit meil tuli loppuillasta vähän ongelmii ku piti lähtee ni kadotettii avaimet. Lopulta tajuttiin et ne oli lukitus autos ja jouduttii soittaa Katin isälle tuomaa avaimet.
Ja oltiin tänäkin viikolla klubilla mut se oli täys gayclub. Tähän valintaan vaikutti se, ettei löydety mitää hyvää straight klubii ja menin sinne Maryn ja Elesen kaa, jotka on kummatki suuntautunu naisiin. Elese kysy multa et oonko "lesbian" ja olin vaa "There's no way I would be. Do I look like a lesbian?" She was: "Däääm. I was just hoping so..." Olin vaa omg ja yritin sit parittaa sitä sil muille siel klubil. Lopulta joku tuli sit antaa sille numeron ni ei toivottavasti enää toivonu musta mitää. Paikas oli huget screenit ja siet tuli homopornoo (oli niil sentää suurimmilta osin bokserit jalas) ja sit sinne tuli tangotanssija. Nainen. No, tuli myöhemmin mieskin ja ne keräs kivan kasan tippejä. Täälläkin kaikki hotit jätkät oli homoja, yllätys yllätys. Kun mennään seuraavan kerran jonnekin, Mary lupas et se olis sit koko ilta straight klubil. Yeah. Aina kun mennään muuten klubille ni saadaan ihanat rannekkeet mis lukee "under age", eli meille ei saa myydä alkoholii. Ja silti päästää sisää.
Eilen oli tarkotus mennä kaveriporukalla kattoo Resident evil mut sit kaikki ei ollu 17 vuotta (ikäraja) ni päästy sisää. Mentiin sen sijaa shoppaa ja sain taas ihanasti uusii vaatteita! Sit vaan ajaltiin ympäriinsä kaupunkii vole täysillä. Meil oli kaks autoo, sen verran oli porukkaakin. Minä, toinen vaihtari Venäjältä, Diana, kaks frendii koulusta: Ryan (kuka on myös mun hostperheen edellisen vaihtarin poikaystävä), Taylor ja Taylorin tyttöystävä Miia ja randomisti muutama muu tyyppi. Kaikki koulusta tuttui ja ihan jees tyyppei. Mentii jonnekin skeittauspuistoon ja soitettiin kitaraa ja skeitatiin ja laulettiin ( ei tosin mun lauluäänellä). Mut oli kyl hauskaa. Tuli vähän draamaa kun Ryan meni jonnekin juttelee keskenään yhen Jordanin kanssa, joka on myös sen ex ja Ryanin veli suuttu (meil oli molemmat veljet mukana) ja niil tuli riita ja veli lähti kävelee yksin himaa vaikka matkaa oli 10 mailii (15km). Mut Ryan tekstas myöhemmin kaikki on jees äidin ja veljen kaa. Se otti päivällä lävistyksen korvaan (Taylor lävisti sen , heh) ja äiti ei oikeen pitäny siitä ja niil oli hirvee riita (kuultiin kun odotettiin sitä ulkon) lävistyksestä ja Jordanista. Ryanin äiti ei pidä Jornadista, kun se feidas Ryanin viime vuonna ennen promei. Että draamansa täälläkin.
Ens viikolla mul on joku valmennusleiri jossai Uuden Mexicon rajalla, yeaahhh! Ja Mary tapas jonkun tytön baaris ja nyt sil treffit, pitää mennä auttaa asun valinnassa. Kirjottelen taas!
XOXO Linda
Koulussa menee hyvin, oon päässy hyvin ton urheilun pariin ja kunto alkaa taas pikku hiljaa nousta. Tosin tää ruokakulttuuri rajottaa vähän sitäkin x) Suunnitellaan hostsiskon kaa että kun noi vanhemmat antas sille valtuudet ajaa autoo (sillä kortti, mutta taidot ei viel mitkään parhaat ja ei siks anna viel ajaa yksin) ni mentäs lähellä olevalle salille. Siel maksaa kuukaus 10 dolllarii, eli joku 8e, ei paha. Mut Mary haluis mennä aamulla 4.30 salille ennen kouluu ja olin vaa no way. Karmii pelkkä ajatuskin ettei sais nukkuu. Oon yrittäny ehdottaa et mentäs illalla mut sen käsitys salista on aamulla. Saa nähdä.
Rakastan näitä kauppoja ja vaatteita liikaa. Yksi päivä täl viikolla käytin yhiä farkkuja, joissa oli ihan pienet viillot polven yläpuolella ja näky pieni viipale ihoo ni opettaja lähetti mut kansliaa ja mun piti vaihtaa verkkarit jalkaa. Olin vähä et onko se tosiaa näin tiukkaa. Mutta kyllä se on. Ja jos ei mee sääntöjen mukaa ni ne voi vaa heittää sut ulos koulusta.
Oltii viime viikolla klubilla nimeltä Heaven. Aikas ennakoiva nimi, joo. Olin siellä Maryn ja meijän kahen kaverin, Katin ja Candicen kaa. Klubi oli kuulemma mix mut mun silmään enemmänkin gay klubi. Kaikki hotit jätkät oli homoi, se oli aika masentavaa. Paikka oli ihan täynnä ja meno oli kova. Hyvä kun tanssilattialle mahtu. Kuka on ollu homobaarissa, tietää millasta se meno on. Sit meil tuli loppuillasta vähän ongelmii ku piti lähtee ni kadotettii avaimet. Lopulta tajuttiin et ne oli lukitus autos ja jouduttii soittaa Katin isälle tuomaa avaimet.
Ja oltiin tänäkin viikolla klubilla mut se oli täys gayclub. Tähän valintaan vaikutti se, ettei löydety mitää hyvää straight klubii ja menin sinne Maryn ja Elesen kaa, jotka on kummatki suuntautunu naisiin. Elese kysy multa et oonko "lesbian" ja olin vaa "There's no way I would be. Do I look like a lesbian?" She was: "Däääm. I was just hoping so..." Olin vaa omg ja yritin sit parittaa sitä sil muille siel klubil. Lopulta joku tuli sit antaa sille numeron ni ei toivottavasti enää toivonu musta mitää. Paikas oli huget screenit ja siet tuli homopornoo (oli niil sentää suurimmilta osin bokserit jalas) ja sit sinne tuli tangotanssija. Nainen. No, tuli myöhemmin mieskin ja ne keräs kivan kasan tippejä. Täälläkin kaikki hotit jätkät oli homoja, yllätys yllätys. Kun mennään seuraavan kerran jonnekin, Mary lupas et se olis sit koko ilta straight klubil. Yeah. Aina kun mennään muuten klubille ni saadaan ihanat rannekkeet mis lukee "under age", eli meille ei saa myydä alkoholii. Ja silti päästää sisää.
Eilen oli tarkotus mennä kaveriporukalla kattoo Resident evil mut sit kaikki ei ollu 17 vuotta (ikäraja) ni päästy sisää. Mentiin sen sijaa shoppaa ja sain taas ihanasti uusii vaatteita! Sit vaan ajaltiin ympäriinsä kaupunkii vole täysillä. Meil oli kaks autoo, sen verran oli porukkaakin. Minä, toinen vaihtari Venäjältä, Diana, kaks frendii koulusta: Ryan (kuka on myös mun hostperheen edellisen vaihtarin poikaystävä), Taylor ja Taylorin tyttöystävä Miia ja randomisti muutama muu tyyppi. Kaikki koulusta tuttui ja ihan jees tyyppei. Mentii jonnekin skeittauspuistoon ja soitettiin kitaraa ja skeitatiin ja laulettiin ( ei tosin mun lauluäänellä). Mut oli kyl hauskaa. Tuli vähän draamaa kun Ryan meni jonnekin juttelee keskenään yhen Jordanin kanssa, joka on myös sen ex ja Ryanin veli suuttu (meil oli molemmat veljet mukana) ja niil tuli riita ja veli lähti kävelee yksin himaa vaikka matkaa oli 10 mailii (15km). Mut Ryan tekstas myöhemmin kaikki on jees äidin ja veljen kaa. Se otti päivällä lävistyksen korvaan (Taylor lävisti sen , heh) ja äiti ei oikeen pitäny siitä ja niil oli hirvee riita (kuultiin kun odotettiin sitä ulkon) lävistyksestä ja Jordanista. Ryanin äiti ei pidä Jornadista, kun se feidas Ryanin viime vuonna ennen promei. Että draamansa täälläkin.
Ens viikolla mul on joku valmennusleiri jossai Uuden Mexicon rajalla, yeaahhh! Ja Mary tapas jonkun tytön baaris ja nyt sil treffit, pitää mennä auttaa asun valinnassa. Kirjottelen taas!
XOXO Linda
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Aika kiitää nopeasti - kuukausi kohta mennyt!
Tätä on oikeasti aika vaikea käsittää, että kohta oon ollu tääl jo kuukauden! On alkanut tuntua pikku hiljaa, että elämä on oikeasti täällä eikä elämää Suomessa olisi koskaan ollutkaan. Elämä Suomessa tuntuu aivan toiselta elämältä - ihan kun se suomityttö olis elänyt kymmeniä vuosia sitten. Kaikki tuntuu kaukaiselta mutta silti sitä kaikkea kaipaa. Mulla ei kyllä oo ollu mitään koti-ikävää, joskut ajatuksiin on eksynyt jotain muistoja ku rajan takaa, mutta se siitä. Yritän pitää ajatusta yllä, että mun elämä on nyt täällä.
One Tree Hill'ä lainaten (te sivistymättömät, jotka ette tiedä mikä se on ni mäpä kerron: yks USA:n suosituimpia nuorten tv-sarjoja) "It´s hard when you miss people. But, you know, if you miss them it means you were lucky. It means you had someone special in your life, someone worth missing. " Niin, että yrittäkää pärjätä nyt sitten ilman mua <3
Koulussakin oon nyt jo toista viikkoa. Ensimmäisinä päivinä stressas, että kenen kanssa sitä nytten istus lounaal ja kenelle voi mennä puhuu jne. Koulus on nyt muodostunu sellanen "ryhmä" , missä on vaihtareita ja jotain muita opiskelijoita koulussa. Se on turvallista, kun on se oma ryhmä, mutta sitten kuitenkin miettii, että entä kaikki muut ihmiset. Vietänkö mä nyt sit vaa kaiken ajan vaihtareiden kanssa enkä yritä tutustua muihin ihmisiin. Toinen vaihtoehto, ihmisiä joita tiedän, olisi ihmiset mut urheilutiimissä. En tosin oo pelannu tiimissä niin kauaa, että tuntisin itteni ihan tiimin täydelliseks jäseneks mut mut. Nää ihmiset on niitä cheerleedereitä ja muuta porukkaa, jotka viihtyy omassa seurassaan. Että en todellakaan tiedä. En tiiä omaa paikkaani viel täällä koulussa ja oon aivan sekaisin. Yksi vaihtari ehdotti, että huomenna tehtäis niin, että ei istuttais yhdessä vaan mentäis randomisti istuu vaan jonnekin pöytään. Ajatus tuntemattomasta aina pelottaa, mutta mietin vaa, että jos jättäisin sen tekemättä niin menettäisinkö jotain. Ehkä jos menisin istuu jonkun viereen, joka vois tulevaisuudessa olla mulle tärkeäkin ihminen? Että elämä osaa olla vaikeeta, miksen vaan vois nähdä tulevaisuuteen?
Mulla on nyt vaihtunut jotkut aineetkin koulussa. Mulla on edelleen englantia, Amerikan historiaa ja matikkaa (algebraa). Englanti on hauskaa, mutta tehdään välillä aika turhauttavia tehtäviä. Koko viime tunti kopioitiin vaan oppikirjan sisällysluetteloa, huoh. Amerikan historia on äärettömän tylsää ja opettaja puhuu niin nopeesti ettei puhetta tajuu. Matikka oli eka aikas vaikeeta kun en tajunnu kysymyksiä ja englanninkielisiä termejä vaikka opettaja yritti selittää mulle. Ekan testin feilasin (14/100 pistettä) mutta tänään kun oli testi niin sain 92/100 pistettä ja selitin tehtäviä muille. Yeah! En oo niin tyhmä, ku voisin olla. Tehdään paljon laskimilla, mikä oli aluksi vaikeeta ku oli erilaiset laskimet kun Suomessa ja niin monimutkasii näppäilyksii.. Mutta eiköhän matikka siitä etene. Mulla on yks aine traineria eli seurataan kun kundit treenaa amerikkalaista jalkapalloa (=yrittävät tappaa toisensa) ja me trainerit annetaa niille juotavaa ja venataa, jos joku aksidentti tulee. Melkein kaikki muut trainerit menee koulun jälkee joka päivä treeneihin, mut mä en jaksa ku kerran viikossa kun pitäis olla muuten joka päivä 18.30 koulul. Oon nytkin jo joka aamu 7 koululla (kiitos aikaisen koulubussin) ja koulu alkaa 8.30 ja loppuu 15.35. Toisinaan toi training juttu voi olla aika tylsää mutta näkeepä ainakin timmissä kunnossa olevii kundei ;)
Mulla on myös leader ship - kurssi, jonka tarkotusta en oo vielä saanu selville. Se on vähän ku etiikkaa, pohditaan mitä johtajuus on ja millasii me yksilöinä ollaan jne. Ja sitten mulla on 3 kurssia urheiluu. 2 kurssia on koripalloa ja jo nyt rakastan tätä peliä - varmasti jatkan sitä sitten Suomessa. Mun toka viikko kun pelaan tätä ja joka päivä on treenit ja joka päivä opin enemmän koripallosta. Kaikki muut on treenannu vuosia, aina siitä asti ku oli pikku tenavii, joten ne on vähän edellä. Yritän kuitenkin ottaa niitä kiinni. Ja onneks couch on tosi ymmärtäväinen ja sanoo että pikku hiljaa. Ja sitten tää kolmas urheilukurssi on vähän nuorempien kanssa mut siellä on joitain munki ikäsiä. Tänään tehtiin urheilulajivalinta ja päätin alkaa treenata tennistä tolla tunnilla. Eli koripallo ja tennis. Ei paha.
Kaikki haluu tietysti vielä kuulla ruuasta! Ihmiset syö täällä aamiasta, mitä vaa löytyy kaapista. Ja ottaa eväät mukaan kouluun tai ostaa koulusta. Mulle ruoka on ihme kyllä ilmasta ja oon syöny kaikkee roskaruokaa mitä koulu tarjoo: hampurilaisii, pizzaa, ranskalaisia ja hodareita. Eilen mulle selvis, että täältä saa erilaisia salaatteja ja oon viimeset kaks päivää syöny kanasalaatteja, jam. Sitten kun ihmiset on kotona kuuden jälkee, niin ne ahmii ittensä ihan täyteen eikä oikeestaan syö iltapalaa Ja välipaloja täällä tulee napsittua koko ajan. Oon tänäänkin syöny suklaata, toffeekarkkeja ja jäätelöö, en vaa pysty kontrolloimaa itteeni näitten ihmisten seurassa. Lihon oikeesti hirveeks lihapullaks. No ei, ei tää ruoka niin lihottavaa oo, pitää vaa osata syödä kohtuudella (en vaa osaa) ja onneks nää urheulutreenit pelastaa mut.
Viime viikolla oltiin vaihtareiden ja joidenkin muiden tyttöjen kaa (jotka koulusta) elokuvissa katsomassa Vampires sucks ja oli kyl aikas pro. Kannattaa mennä kattoo, suosittelen! Tänä viikonloppuna ollaan menossa taas elokuviin, pidetään vaihtarien kokkauspäivä (Katin idea, yks mun ja Maryn kavereista), mennää shoppaa ja mennään Maryn kaa klubeille! Mennään vähän kattelee paikkoi ja käydää normiklubilla ja Mary haluu käydä homoklubilla, jonka nimi on Heaven. Aikas pelottavaa. :D Niin että klubeille on ikäraja K18 ja drinking age on K21. Autoo saa ajaa, kun on 16-vuotias. Aikas jännä ikäjärjestys.
Kirjottelen taas!
XOXO Linda
One Tree Hill'ä lainaten (te sivistymättömät, jotka ette tiedä mikä se on ni mäpä kerron: yks USA:n suosituimpia nuorten tv-sarjoja) "It´s hard when you miss people. But, you know, if you miss them it means you were lucky. It means you had someone special in your life, someone worth missing. " Niin, että yrittäkää pärjätä nyt sitten ilman mua <3
Koulussakin oon nyt jo toista viikkoa. Ensimmäisinä päivinä stressas, että kenen kanssa sitä nytten istus lounaal ja kenelle voi mennä puhuu jne. Koulus on nyt muodostunu sellanen "ryhmä" , missä on vaihtareita ja jotain muita opiskelijoita koulussa. Se on turvallista, kun on se oma ryhmä, mutta sitten kuitenkin miettii, että entä kaikki muut ihmiset. Vietänkö mä nyt sit vaa kaiken ajan vaihtareiden kanssa enkä yritä tutustua muihin ihmisiin. Toinen vaihtoehto, ihmisiä joita tiedän, olisi ihmiset mut urheilutiimissä. En tosin oo pelannu tiimissä niin kauaa, että tuntisin itteni ihan tiimin täydelliseks jäseneks mut mut. Nää ihmiset on niitä cheerleedereitä ja muuta porukkaa, jotka viihtyy omassa seurassaan. Että en todellakaan tiedä. En tiiä omaa paikkaani viel täällä koulussa ja oon aivan sekaisin. Yksi vaihtari ehdotti, että huomenna tehtäis niin, että ei istuttais yhdessä vaan mentäis randomisti istuu vaan jonnekin pöytään. Ajatus tuntemattomasta aina pelottaa, mutta mietin vaa, että jos jättäisin sen tekemättä niin menettäisinkö jotain. Ehkä jos menisin istuu jonkun viereen, joka vois tulevaisuudessa olla mulle tärkeäkin ihminen? Että elämä osaa olla vaikeeta, miksen vaan vois nähdä tulevaisuuteen?
Mulla on nyt vaihtunut jotkut aineetkin koulussa. Mulla on edelleen englantia, Amerikan historiaa ja matikkaa (algebraa). Englanti on hauskaa, mutta tehdään välillä aika turhauttavia tehtäviä. Koko viime tunti kopioitiin vaan oppikirjan sisällysluetteloa, huoh. Amerikan historia on äärettömän tylsää ja opettaja puhuu niin nopeesti ettei puhetta tajuu. Matikka oli eka aikas vaikeeta kun en tajunnu kysymyksiä ja englanninkielisiä termejä vaikka opettaja yritti selittää mulle. Ekan testin feilasin (14/100 pistettä) mutta tänään kun oli testi niin sain 92/100 pistettä ja selitin tehtäviä muille. Yeah! En oo niin tyhmä, ku voisin olla. Tehdään paljon laskimilla, mikä oli aluksi vaikeeta ku oli erilaiset laskimet kun Suomessa ja niin monimutkasii näppäilyksii.. Mutta eiköhän matikka siitä etene. Mulla on yks aine traineria eli seurataan kun kundit treenaa amerikkalaista jalkapalloa (=yrittävät tappaa toisensa) ja me trainerit annetaa niille juotavaa ja venataa, jos joku aksidentti tulee. Melkein kaikki muut trainerit menee koulun jälkee joka päivä treeneihin, mut mä en jaksa ku kerran viikossa kun pitäis olla muuten joka päivä 18.30 koulul. Oon nytkin jo joka aamu 7 koululla (kiitos aikaisen koulubussin) ja koulu alkaa 8.30 ja loppuu 15.35. Toisinaan toi training juttu voi olla aika tylsää mutta näkeepä ainakin timmissä kunnossa olevii kundei ;)
Mulla on myös leader ship - kurssi, jonka tarkotusta en oo vielä saanu selville. Se on vähän ku etiikkaa, pohditaan mitä johtajuus on ja millasii me yksilöinä ollaan jne. Ja sitten mulla on 3 kurssia urheiluu. 2 kurssia on koripalloa ja jo nyt rakastan tätä peliä - varmasti jatkan sitä sitten Suomessa. Mun toka viikko kun pelaan tätä ja joka päivä on treenit ja joka päivä opin enemmän koripallosta. Kaikki muut on treenannu vuosia, aina siitä asti ku oli pikku tenavii, joten ne on vähän edellä. Yritän kuitenkin ottaa niitä kiinni. Ja onneks couch on tosi ymmärtäväinen ja sanoo että pikku hiljaa. Ja sitten tää kolmas urheilukurssi on vähän nuorempien kanssa mut siellä on joitain munki ikäsiä. Tänään tehtiin urheilulajivalinta ja päätin alkaa treenata tennistä tolla tunnilla. Eli koripallo ja tennis. Ei paha.
Kaikki haluu tietysti vielä kuulla ruuasta! Ihmiset syö täällä aamiasta, mitä vaa löytyy kaapista. Ja ottaa eväät mukaan kouluun tai ostaa koulusta. Mulle ruoka on ihme kyllä ilmasta ja oon syöny kaikkee roskaruokaa mitä koulu tarjoo: hampurilaisii, pizzaa, ranskalaisia ja hodareita. Eilen mulle selvis, että täältä saa erilaisia salaatteja ja oon viimeset kaks päivää syöny kanasalaatteja, jam. Sitten kun ihmiset on kotona kuuden jälkee, niin ne ahmii ittensä ihan täyteen eikä oikeestaan syö iltapalaa Ja välipaloja täällä tulee napsittua koko ajan. Oon tänäänkin syöny suklaata, toffeekarkkeja ja jäätelöö, en vaa pysty kontrolloimaa itteeni näitten ihmisten seurassa. Lihon oikeesti hirveeks lihapullaks. No ei, ei tää ruoka niin lihottavaa oo, pitää vaa osata syödä kohtuudella (en vaa osaa) ja onneks nää urheulutreenit pelastaa mut.
Viime viikolla oltiin vaihtareiden ja joidenkin muiden tyttöjen kaa (jotka koulusta) elokuvissa katsomassa Vampires sucks ja oli kyl aikas pro. Kannattaa mennä kattoo, suosittelen! Tänä viikonloppuna ollaan menossa taas elokuviin, pidetään vaihtarien kokkauspäivä (Katin idea, yks mun ja Maryn kavereista), mennää shoppaa ja mennään Maryn kaa klubeille! Mennään vähän kattelee paikkoi ja käydää normiklubilla ja Mary haluu käydä homoklubilla, jonka nimi on Heaven. Aikas pelottavaa. :D Niin että klubeille on ikäraja K18 ja drinking age on K21. Autoo saa ajaa, kun on 16-vuotias. Aikas jännä ikäjärjestys.
Kirjottelen taas!
XOXO Linda
maanantai 23. elokuuta 2010
Koetuksista kamalin: ensimmäinen päivä koulussa
Nyt on siis ensimmäinen koulupäivä takana.. Uusien koulujen pitäis olla mulle jo tuttu kokemus kun oon ollu tyyliin 7-8 eri koulus että joo. Mutta tää oli jotain iha erilaista. Kielimuuri, uusi kulttuuri ja tavat. Uudet ihmiset. Kaikki tosin yritti vakuuttaa mulle hyvin se menee ja mä kuittasin sen vaan naurulla, niin varmaan. Mutta mä selvisin, oon yhä elossa - ihmeiden aika ei oo ohi. :D
Aamulla olin ihan hermona, heräsin puol 7 ja koulu alko 8.30. Mietin pitkään mitä pukisin päälle (kuten joka aamu) ja lopulta päädyin t-paitaan, lyhythihaiseen huppariin, farkkushortseihin ja legginseihin. Koulussa tosin heristi sormeaan mun asuvalinnalle. Ei saa kuulemma olla mitään paljastavaa 0_0 Lähettiin koululle 7.45 mais ja oltiin koulul puolta tuntia myöhemmin koska oli hirvee ruuhka vaikka matkaa oli vaan 5km. Huhhuh.
Hostmom sitten jätti mut koululle ja menin kansliasta kysyy että mitäs tehdään ja käski mun mennä vartin päästä kotiluokkaan. Kotiluokan löysi seinillä olevista julisteista, joissa oli jokaisen oppilaan nimi ja opettaja. Kun olin oman luokkani löytänyt, menin kafeteriaa, jossa kaikki istu odottelemassa koulun alkua. En tietenkään tuntenut ketään enkä kehdannut tunkeutuu kenenkään seuraan kun kaikkialla tuntu olevan niin omat tiiviit ryhmänsä, jokainen tunsi toisensa. Istuin hetken yksin pöydässä tarkkailemassa tapahtumia ja kun kello soi ni lähdin kotiluokkaa kohti. Löysin tuurilla luokkaan - koulurakennus on tosi iso, 2 kertaa isompi ku koulu Suomessa. Kotiluokkaopettaja oli tosi mukava ja mun luokassa oli 13 oppilasta, kaikki vähän eri ikäsiä. Jenkeissä lukiossa on 4 astetta, joista junios ja senior on vanhimpia. Mut määriteltiin junioriks kun olisi kuulemma helpompi olla junior, kun seniorvuosi on paljon raskaampi ja vaativampi. Koulussa on 106 opettajaa, oppilaita yli 500. Ja koululla on omat vartijansakin. Olin vähän että apua minkä takii, mut kai ongelmatilanteisiin.
No nää ihmiset kyseli vähän kaikkee ja vastailin parhaani mukaan ja opettaja kerto jotai säännöistä. Saatiin myös lukujärjestykset. Mul on 5 urheilukurssii, joista 2 trainingii, lisäks englantia, matikkaa ja Amerikan historiaa. Mun takana istuva tyttö sano, että voisin seurata sitä kun meidän piti mennä auditorioon kuuntelemaan rehtorin puhetta. Matkan aikana mut esiteltiin yhelle Gracelle ja sit kadotin sen toisen tytön ja liityin sitten Gracen tiimiin. Grace sano olevansa volleyboolis ja oli kiva tavata joku jolla oli urheiluu. Mun esiteltii niin monelle tyypille etten muista kenenkään nimii. Muistan vaan Gracen ja Kellyn, joiden kaa liikuin koko loppu päivän.
Luento käsitteli kaikkii sääntöjä, joita koulussa tulee noudattaa: pukeutumiskoodii ja myöhäsymisii. Lisäksi koulualueelta ei saa poistua, koska kyseessä on koulukampus. Ja mitä suhteisiin tulee, rehtori tokaisi: "Kissing and holding hands aren't allowed here." Olin vähän ihmeissäni kuin tiukkaa tääl oikeesti on. Mutta kai siihen tottuu. Mentii luennon jälkeen Gracen ja kumppaneiden kaa ulos ja siellä oli enimmäkseen tunnin parin verran sellasta hengausta. Tapasin miljoona ihmistä ja yhenkää nimiä tuskin muistan. Kasvot aika hyvin menee ja olin aina ku näin tutun: "Hey, yu!" Mutta oli tosi innoissaan Suomesta ja jätkät oli täpinöissään kun kuuli et duudsonit on Suomesta :D Ja yksi jätkä alko nauraa joka kerta, kun puhuin. Kysyin, et mikä sille tuli ja se vaa nauraa vatsaansa pidellen: "Your akcent is so awsome!"Raahas jotai kavereita sit myöhemmin mun luo ja totes kavereilleen: "What I told yu! She is awsome!" :DD Törmäsin joihinkin Maryn tuttuihin ja oli tosi mukavii. Lähes kaikki on täällä mukavii, joihin oon törmänny. Joku tyttö lisäs itsensä mun puhelimee ja lupasin txt sille koulun jälkee ni saa mun numeron. Koulussa ei saa myöskään käyttää puhelimii.
Sitten tää hullu naapurinpoika löysi mut ja roikku koko ajan mun peräs ja oli jokaiselle vastaantulijalle: "She's my nearbourhoud!" Olin vaa OMG, älä enää jaksa kun kerto 20:lle tyypille. Tuntu jo melkein joltain kultaseltanoutajalta ja sain onneks karistettuu kannoilta. Sitten käytiin syömäs, olin ottanu kotoota omat eväät: kanaa, salaattii, banaaniin, suklaata. Sitten kun oltiin syöty, mentiin takas ulos ja odotettiin että nuoremmat söi. Ja sitten meijän piti käydä jokaisessa luokassa, mitä meillä oli lukujärjeteksessä ja opettajat infos 10 minuuttii ja sit oli 5minuuttia aikaa siirtyä seuraavaan luokkkaan. Myöhästyin parilta "tunnilta", kun en löytäny luokkiin tai minne pitikään mennä. Mutta opettajat oli kyl mukavii ja aika hyvin ymmärsin ihmisii. Ja käytävillä jotkut jo moikkas mua ja oli "see ya tomorrow!" Tuntu kyl mukavalta päästä sisää "piireihin" tai että sai ekana päivänä jo kavereita. Sitten eksyin kuin ihmeen kaupalla oikeaan bussiin. Ja kukakohan istukaan mun viereen bussissa: rakas naapurini. Sain kuulla saman kommentin taas miljoona kertaa kun kerto kaikille bussissa oleville ala-asteelaisille: "She's from Finland, she is my neirbouhoud. How cool is that!?" Ja olin ihan kuitti, kun pääsin vihdoin pois bussista. Mun olis pitäny jäädä treenaus treeneihin (couching treenit) koulun jälkee mut opettaja sano että tuu vasta huomenna. Huomenna sitten koko päiväsesti aineita. Ja tää systeemihän toimii sillee että joka toinen päivä on toisii aineita ja joka toinen päivä toisii. On siis musta päivä ja punainen päivä. Ku viel tajuis muutkin koulumetodit. Mutta en kuollu, selvisin! Ei se niin hirveetä oo enää huomenna kun tietää jo porukoita!
xoxo Linda
Aamulla olin ihan hermona, heräsin puol 7 ja koulu alko 8.30. Mietin pitkään mitä pukisin päälle (kuten joka aamu) ja lopulta päädyin t-paitaan, lyhythihaiseen huppariin, farkkushortseihin ja legginseihin. Koulussa tosin heristi sormeaan mun asuvalinnalle. Ei saa kuulemma olla mitään paljastavaa 0_0 Lähettiin koululle 7.45 mais ja oltiin koulul puolta tuntia myöhemmin koska oli hirvee ruuhka vaikka matkaa oli vaan 5km. Huhhuh.
Hostmom sitten jätti mut koululle ja menin kansliasta kysyy että mitäs tehdään ja käski mun mennä vartin päästä kotiluokkaan. Kotiluokan löysi seinillä olevista julisteista, joissa oli jokaisen oppilaan nimi ja opettaja. Kun olin oman luokkani löytänyt, menin kafeteriaa, jossa kaikki istu odottelemassa koulun alkua. En tietenkään tuntenut ketään enkä kehdannut tunkeutuu kenenkään seuraan kun kaikkialla tuntu olevan niin omat tiiviit ryhmänsä, jokainen tunsi toisensa. Istuin hetken yksin pöydässä tarkkailemassa tapahtumia ja kun kello soi ni lähdin kotiluokkaa kohti. Löysin tuurilla luokkaan - koulurakennus on tosi iso, 2 kertaa isompi ku koulu Suomessa. Kotiluokkaopettaja oli tosi mukava ja mun luokassa oli 13 oppilasta, kaikki vähän eri ikäsiä. Jenkeissä lukiossa on 4 astetta, joista junios ja senior on vanhimpia. Mut määriteltiin junioriks kun olisi kuulemma helpompi olla junior, kun seniorvuosi on paljon raskaampi ja vaativampi. Koulussa on 106 opettajaa, oppilaita yli 500. Ja koululla on omat vartijansakin. Olin vähän että apua minkä takii, mut kai ongelmatilanteisiin.
No nää ihmiset kyseli vähän kaikkee ja vastailin parhaani mukaan ja opettaja kerto jotai säännöistä. Saatiin myös lukujärjestykset. Mul on 5 urheilukurssii, joista 2 trainingii, lisäks englantia, matikkaa ja Amerikan historiaa. Mun takana istuva tyttö sano, että voisin seurata sitä kun meidän piti mennä auditorioon kuuntelemaan rehtorin puhetta. Matkan aikana mut esiteltiin yhelle Gracelle ja sit kadotin sen toisen tytön ja liityin sitten Gracen tiimiin. Grace sano olevansa volleyboolis ja oli kiva tavata joku jolla oli urheiluu. Mun esiteltii niin monelle tyypille etten muista kenenkään nimii. Muistan vaan Gracen ja Kellyn, joiden kaa liikuin koko loppu päivän.
Luento käsitteli kaikkii sääntöjä, joita koulussa tulee noudattaa: pukeutumiskoodii ja myöhäsymisii. Lisäksi koulualueelta ei saa poistua, koska kyseessä on koulukampus. Ja mitä suhteisiin tulee, rehtori tokaisi: "Kissing and holding hands aren't allowed here." Olin vähän ihmeissäni kuin tiukkaa tääl oikeesti on. Mutta kai siihen tottuu. Mentii luennon jälkeen Gracen ja kumppaneiden kaa ulos ja siellä oli enimmäkseen tunnin parin verran sellasta hengausta. Tapasin miljoona ihmistä ja yhenkää nimiä tuskin muistan. Kasvot aika hyvin menee ja olin aina ku näin tutun: "Hey, yu!" Mutta oli tosi innoissaan Suomesta ja jätkät oli täpinöissään kun kuuli et duudsonit on Suomesta :D Ja yksi jätkä alko nauraa joka kerta, kun puhuin. Kysyin, et mikä sille tuli ja se vaa nauraa vatsaansa pidellen: "Your akcent is so awsome!"Raahas jotai kavereita sit myöhemmin mun luo ja totes kavereilleen: "What I told yu! She is awsome!" :DD Törmäsin joihinkin Maryn tuttuihin ja oli tosi mukavii. Lähes kaikki on täällä mukavii, joihin oon törmänny. Joku tyttö lisäs itsensä mun puhelimee ja lupasin txt sille koulun jälkee ni saa mun numeron. Koulussa ei saa myöskään käyttää puhelimii.
Sitten tää hullu naapurinpoika löysi mut ja roikku koko ajan mun peräs ja oli jokaiselle vastaantulijalle: "She's my nearbourhoud!" Olin vaa OMG, älä enää jaksa kun kerto 20:lle tyypille. Tuntu jo melkein joltain kultaseltanoutajalta ja sain onneks karistettuu kannoilta. Sitten käytiin syömäs, olin ottanu kotoota omat eväät: kanaa, salaattii, banaaniin, suklaata. Sitten kun oltiin syöty, mentiin takas ulos ja odotettiin että nuoremmat söi. Ja sitten meijän piti käydä jokaisessa luokassa, mitä meillä oli lukujärjeteksessä ja opettajat infos 10 minuuttii ja sit oli 5minuuttia aikaa siirtyä seuraavaan luokkkaan. Myöhästyin parilta "tunnilta", kun en löytäny luokkiin tai minne pitikään mennä. Mutta opettajat oli kyl mukavii ja aika hyvin ymmärsin ihmisii. Ja käytävillä jotkut jo moikkas mua ja oli "see ya tomorrow!" Tuntu kyl mukavalta päästä sisää "piireihin" tai että sai ekana päivänä jo kavereita. Sitten eksyin kuin ihmeen kaupalla oikeaan bussiin. Ja kukakohan istukaan mun viereen bussissa: rakas naapurini. Sain kuulla saman kommentin taas miljoona kertaa kun kerto kaikille bussissa oleville ala-asteelaisille: "She's from Finland, she is my neirbouhoud. How cool is that!?" Ja olin ihan kuitti, kun pääsin vihdoin pois bussista. Mun olis pitäny jäädä treenaus treeneihin (couching treenit) koulun jälkee mut opettaja sano että tuu vasta huomenna. Huomenna sitten koko päiväsesti aineita. Ja tää systeemihän toimii sillee että joka toinen päivä on toisii aineita ja joka toinen päivä toisii. On siis musta päivä ja punainen päivä. Ku viel tajuis muutkin koulumetodit. Mutta en kuollu, selvisin! Ei se niin hirveetä oo enää huomenna kun tietää jo porukoita!
xoxo Linda
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Arkea ja kuulumisia Jenkkilästä
Täällä on nyt sitten oltu jo reilu viikko ja tuntuu että oon jo aika hyvin sopeutunu tänne Texasilaiseen elämään. Adapteri oli muutaman päivän epäkunnossa ja menin ostamaan uudenkin, mutta sekään ei toiminut. Nyt saatiin Garyn, hostisän kanssa vanha adapteri toimimaan - olin ihan täpinöissäni kun vihdoin sain kamerankin ladattua (ja dataamaan)! Huomenna mennään palauttamaan uus adapteri, siitä kun ei ollu mihinkään.
Sain btw uuden kännykän, noi anto. Joku random koko ajan soittaa mulle o_o Outoo puhuu puhelimee englantii! Ja kun sain viel selville, että oon viikon juonu 12% rasvasta maitoo, ni oli pasmat aika sekasin. Nyt 0% maito käytös, toivottavasti auttaa tilannetta.. Ei oo ihme et on pulleeta porukkaa tääl.. :D
Tässä kuvia matkalta.
Viimeinen porukka Chigagossa missä meijän tiet sitten eroskin.
En voinut uskoo, että olin Dallasis..
Paljon on ehtinyt tapahtua viikossa. Ensinnäkin käytiin hostäidin kaa lauantaina shoppaa viikko sitten ja sain todeta, että täällä on oikeesti paljon kauppoja o_o Ostin kolme paitaa ja aurinkolasit. Ja kuulokkeet. Ja meikejä. En nyt tiiä hirveesti tästä rahankäytöstä mutta mulla on menny 10 päivän aikana täällä 200e. Mutta tosin ostin kolme laukkua (1 koululaukku, 2 muuta laukkua ) ja vannoin ittelleni, että saan ostaa tän matkan aikana vaan enää yhen laukun. Rahaa on muutenkin menny kun ollaan menty Maryn kaa vaikka kahestaan ravintolaan jne. Mutta aina kun ollaan perheen kaa menty jonnekin ravintolaan, ni ne on maksanu ja kun yritin tarjota rahaa, pudisti vaa huvittuneena päätään. Oon aina innoissani, kun kuulen sanan shoppaamaan, vaikkakin pelkään kuollakseni rahojen menettämistä. OMG. Yritän elää säästeliäämmin, mom and dad!
Sunnuntaina Mary tuli takas - se oli ollu parin päivän reissulla jossai konsertissa, johon oli saanu kaverilta lipun. Lähtiessään perjantaina Mary oli halannu mua miljoona kertaa ja lähtiessään ulos ovesta julistanu: "I love u!" Uh, ollaanpas täällä Texasissa avoimia, heti tunnustamassa rakkauttaan :D Olin vähän että mitenkäs tohon nyt pitäis oikeen vastata. Mutta tuntuhan se hienolta, että perhe on ottanu mut noin lämpimästi vastaan. Parempaa perhettä olisin tuskin voinut saada!
Kun sitten sunnuntaina mentiin kolmistaan shoppaa valtavaan "moolii" ni ruvettiin Maryn kaa heittää läpäl momil et ostetaa koiranpentu. Momin suupielet vaan nyki ja oli vaan että eieih. Kun mom sit meni ostaa jotain hajuvettä ni mentiin sillä välin eläinkauppaan Maryn kaa. Siellä oli sellanen näyteikkuna, missä oli häkeissä koiranpentuja ja mul tuli heti sääli niit kaikkii pentuja. Näytin Marylle yhtä pentuu joka näytti kultaseltanoutajalta, kun olin heti ihastunu siihen. Mentiin kaupan puolelle ja myyjä anto meille pennun ja mentiin sen kanssa sellaiseen "leikkihuoneeseen", josta oli lasi-ikkuna ostoskadulle. Siellä sai koiranpentuihin tutustuu ja leikkii niiden kanssa. Tää pentu oli vasta 6vko vanha ja jo aika iso kimpale. Ihastuttii siihen ihan totaallisesti Maryn kaa kun pentu alko huitoo tassuillaa ja yritti kiipee sylii. Sit mom tuli ja sekään ei voinu vastustaa pentuu. Ja sit.. me ostettii se pentu, siis oikeesti, tosta vaa. Makso vaa 107 dollarii taxoinee että eipä ollu sen kalliimpi o_o Pentu on narttu ja se on sekarotunen, siin on jotain pyreneenpaimenkoiraa ja jotai muuta.
Musta melkein tuntuu, ku olisin saanu oman koiranpennun. Mä oon pääosin hoitanu pentuu, kouluttanu ja se nukkuu mun kaa. Pentu on nyt 7vko, ollaan käyty eläinlääkäris ottaa ekan piston, osaa istua, antaa tassun ja mennä maahan. Ja niin sulonen! Tuntuu, kun ei mitään muuta tekis ku nukkuis ja telmis. Tää on niin laiska riiviö, ettei oo toista! Ottaa pari juoksuaskeltaa ja kompastuu tai lysähtää maahan. Nimesin sen eka Kullaks, mut ei noi osannu sanoo sitä "Kyltää, come here!" x) Siitä tuli lopulta Xavier. Oon näitä muitakin koiria vähän opettanu ja yks koira osaa jo mennä maahan, istua, antaa tassua, kieriä jne. Ja perhe on ihan ihmeissään.
Kuvia pennusta, muista koirista ja talosta:
Joo, joulupukkihan se siel ! :D
Ollaan käyty tähän mennessä kahdessa urheilutapahtumassa, baseboolii ja Amerikkalaista jalkapalloo. Baseboolii on oikeesti hauska seurata, eikä oikeesti tajuukaa kun 2h on jo menny! Amerikkalainen jalkapallo puolestaan on rajumpaa ja hyvä kun pelaajia tunnistaa kun on niin pieniä! Urheilu on oikeesti juurtunu jokaisen Texasilaisen sydämeen! Joko ne ite harrastaa urheiluu tai vaan seuraa. Koulussa mulla on varaa valita, mitä haluun pelata: golfia, tennistä, yleiurleua, cross countrya (m
aastojuoksu), koripalloo, softboolii (tyttöjen baseball) jne.
Beckien lapsenlapset Kerigan (8) ja Keagan (10) käy tosi usein yökyläs täällä ja niistä on tullu
mulle jo ku pikkusisaruksii. Kerigan on mulle aina kun täällä: "Linda, can I sleep with u, please?" :') Eli tää perinteinen kokoonpano on nykyään että minä, Kerigan ja Xavier nukutaa kolmistaan mun huges jenkkisängys, lol. Yeah, alan Texasilaistuu :P
Keagan ja minä
Kerigan
Minä ja Mary
Mom and Dad
Mary
Tossa yks päivä oltiin naapurissa syömässä ja tää oli tää pariskunta, jolla oli se pieni Lily-tyttö. Se on kyllä niin sulonen! No näitten toinen tyttö, 10-vuotias Anni tuli sanoo mulle etten sais mennä olohuoneeseen. Kysyin, että miks ihmeessä. Pudisti vaan päätään ja käski mennä kysyy äidiltään. Mielenkiinnosta menin ruokahuoneeseen, jossa aikuiset juoruili ja josta näki suoraan olohuoneeseen. Yhdellä katseella mulle sitten valkeni kaikki. Pimeessä huoneessa istu yksin sohvalla noin 20-vuotias tummaihonen miehenalku katsellen eteensä mitään näkemättä. Selkää pitkin kyllä kulki kylmät väreet, ihan kuin jostain kauhuelokusta. Annin äiti kerto, että poika oli niil vaan viikonlopun yli hoidos ja et pojal oli joku mielenhäiriö ja oli parivuotiaan tasolla psyykkisessä kehityksessä. Ja jos pojan lähelle meni ni yritti purra tai raapia.
Ilta huipentu siihen kun oltiin melkein jo lähdössä niin näitten joku ottolapsi, 16-vuotias poika tuli mun taakse istuu (Kerigan, mun "pikkusisko" istu mun sylis) ja tarttu mua hartioista ja sano: "Linda, I think I have cruch in you." Olin vaa OMG, enkä päästäny Keriganii lähtee mihinkää kun yritti lähtee menemään. Ja kun lähdettiin, tuli halaa mua. Olin vähän et eeeh. Hostmom kerto et sama poika oli halunnu mennä naisimisii niiden edellisen vaihtarin kaa, että joo. Ja sain eilen kuulla että se poika on tulos mun kaa samaa kouluu ja samalla vuosiasteelle... Eeh. Ja tuun tosiaa olee varmaan junior. Senioreilla on joku hankala vuosiprojekti ja loppukokeet että on helpointa olla junior. Mutta ei se mitään!
Kirjottelen kun koulu alkaa ja kertoilen kouluelämästä, ruuasta ja laittelen lisää kuvia!
XOXO Linda
Sain btw uuden kännykän, noi anto. Joku random koko ajan soittaa mulle o_o Outoo puhuu puhelimee englantii! Ja kun sain viel selville, että oon viikon juonu 12% rasvasta maitoo, ni oli pasmat aika sekasin. Nyt 0% maito käytös, toivottavasti auttaa tilannetta.. Ei oo ihme et on pulleeta porukkaa tääl.. :D
Tässä kuvia matkalta.
Viimeinen porukka Chigagossa missä meijän tiet sitten eroskin.
En voinut uskoo, että olin Dallasis..
Paljon on ehtinyt tapahtua viikossa. Ensinnäkin käytiin hostäidin kaa lauantaina shoppaa viikko sitten ja sain todeta, että täällä on oikeesti paljon kauppoja o_o Ostin kolme paitaa ja aurinkolasit. Ja kuulokkeet. Ja meikejä. En nyt tiiä hirveesti tästä rahankäytöstä mutta mulla on menny 10 päivän aikana täällä 200e. Mutta tosin ostin kolme laukkua (1 koululaukku, 2 muuta laukkua ) ja vannoin ittelleni, että saan ostaa tän matkan aikana vaan enää yhen laukun. Rahaa on muutenkin menny kun ollaan menty Maryn kaa vaikka kahestaan ravintolaan jne. Mutta aina kun ollaan perheen kaa menty jonnekin ravintolaan, ni ne on maksanu ja kun yritin tarjota rahaa, pudisti vaa huvittuneena päätään. Oon aina innoissani, kun kuulen sanan shoppaamaan, vaikkakin pelkään kuollakseni rahojen menettämistä. OMG. Yritän elää säästeliäämmin, mom and dad!
Sunnuntaina Mary tuli takas - se oli ollu parin päivän reissulla jossai konsertissa, johon oli saanu kaverilta lipun. Lähtiessään perjantaina Mary oli halannu mua miljoona kertaa ja lähtiessään ulos ovesta julistanu: "I love u!" Uh, ollaanpas täällä Texasissa avoimia, heti tunnustamassa rakkauttaan :D Olin vähän että mitenkäs tohon nyt pitäis oikeen vastata. Mutta tuntuhan se hienolta, että perhe on ottanu mut noin lämpimästi vastaan. Parempaa perhettä olisin tuskin voinut saada!
Kun sitten sunnuntaina mentiin kolmistaan shoppaa valtavaan "moolii" ni ruvettiin Maryn kaa heittää läpäl momil et ostetaa koiranpentu. Momin suupielet vaan nyki ja oli vaan että eieih. Kun mom sit meni ostaa jotain hajuvettä ni mentiin sillä välin eläinkauppaan Maryn kaa. Siellä oli sellanen näyteikkuna, missä oli häkeissä koiranpentuja ja mul tuli heti sääli niit kaikkii pentuja. Näytin Marylle yhtä pentuu joka näytti kultaseltanoutajalta, kun olin heti ihastunu siihen. Mentiin kaupan puolelle ja myyjä anto meille pennun ja mentiin sen kanssa sellaiseen "leikkihuoneeseen", josta oli lasi-ikkuna ostoskadulle. Siellä sai koiranpentuihin tutustuu ja leikkii niiden kanssa. Tää pentu oli vasta 6vko vanha ja jo aika iso kimpale. Ihastuttii siihen ihan totaallisesti Maryn kaa kun pentu alko huitoo tassuillaa ja yritti kiipee sylii. Sit mom tuli ja sekään ei voinu vastustaa pentuu. Ja sit.. me ostettii se pentu, siis oikeesti, tosta vaa. Makso vaa 107 dollarii taxoinee että eipä ollu sen kalliimpi o_o Pentu on narttu ja se on sekarotunen, siin on jotain pyreneenpaimenkoiraa ja jotai muuta.
Musta melkein tuntuu, ku olisin saanu oman koiranpennun. Mä oon pääosin hoitanu pentuu, kouluttanu ja se nukkuu mun kaa. Pentu on nyt 7vko, ollaan käyty eläinlääkäris ottaa ekan piston, osaa istua, antaa tassun ja mennä maahan. Ja niin sulonen! Tuntuu, kun ei mitään muuta tekis ku nukkuis ja telmis. Tää on niin laiska riiviö, ettei oo toista! Ottaa pari juoksuaskeltaa ja kompastuu tai lysähtää maahan. Nimesin sen eka Kullaks, mut ei noi osannu sanoo sitä "Kyltää, come here!" x) Siitä tuli lopulta Xavier. Oon näitä muitakin koiria vähän opettanu ja yks koira osaa jo mennä maahan, istua, antaa tassua, kieriä jne. Ja perhe on ihan ihmeissään.
Kuvia pennusta, muista koirista ja talosta:
Joo, joulupukkihan se siel ! :DOllaan käyty tähän mennessä kahdessa urheilutapahtumassa, baseboolii ja Amerikkalaista jalkapalloo. Baseboolii on oikeesti hauska seurata, eikä oikeesti tajuukaa kun 2h on jo menny! Amerikkalainen jalkapallo puolestaan on rajumpaa ja hyvä kun pelaajia tunnistaa kun on niin pieniä! Urheilu on oikeesti juurtunu jokaisen Texasilaisen sydämeen! Joko ne ite harrastaa urheiluu tai vaan seuraa. Koulussa mulla on varaa valita, mitä haluun pelata: golfia, tennistä, yleiurleua, cross countrya (m
aastojuoksu), koripalloo, softboolii (tyttöjen baseball) jne.
Beckien lapsenlapset Kerigan (8) ja Keagan (10) käy tosi usein yökyläs täällä ja niistä on tullu
mulle jo ku pikkusisaruksii. Kerigan on mulle aina kun täällä: "Linda, can I sleep with u, please?" :') Eli tää perinteinen kokoonpano on nykyään että minä, Kerigan ja Xavier nukutaa kolmistaan mun huges jenkkisängys, lol. Yeah, alan Texasilaistuu :P
Keagan ja minä
Kerigan
Minä ja Mary
Mom and Dad
Mary
Tossa yks päivä oltiin naapurissa syömässä ja tää oli tää pariskunta, jolla oli se pieni Lily-tyttö. Se on kyllä niin sulonen! No näitten toinen tyttö, 10-vuotias Anni tuli sanoo mulle etten sais mennä olohuoneeseen. Kysyin, että miks ihmeessä. Pudisti vaan päätään ja käski mennä kysyy äidiltään. Mielenkiinnosta menin ruokahuoneeseen, jossa aikuiset juoruili ja josta näki suoraan olohuoneeseen. Yhdellä katseella mulle sitten valkeni kaikki. Pimeessä huoneessa istu yksin sohvalla noin 20-vuotias tummaihonen miehenalku katsellen eteensä mitään näkemättä. Selkää pitkin kyllä kulki kylmät väreet, ihan kuin jostain kauhuelokusta. Annin äiti kerto, että poika oli niil vaan viikonlopun yli hoidos ja et pojal oli joku mielenhäiriö ja oli parivuotiaan tasolla psyykkisessä kehityksessä. Ja jos pojan lähelle meni ni yritti purra tai raapia.
Ilta huipentu siihen kun oltiin melkein jo lähdössä niin näitten joku ottolapsi, 16-vuotias poika tuli mun taakse istuu (Kerigan, mun "pikkusisko" istu mun sylis) ja tarttu mua hartioista ja sano: "Linda, I think I have cruch in you." Olin vaa OMG, enkä päästäny Keriganii lähtee mihinkää kun yritti lähtee menemään. Ja kun lähdettiin, tuli halaa mua. Olin vähän et eeeh. Hostmom kerto et sama poika oli halunnu mennä naisimisii niiden edellisen vaihtarin kaa, että joo. Ja sain eilen kuulla että se poika on tulos mun kaa samaa kouluu ja samalla vuosiasteelle... Eeh. Ja tuun tosiaa olee varmaan junior. Senioreilla on joku hankala vuosiprojekti ja loppukokeet että on helpointa olla junior. Mutta ei se mitään!
Kirjottelen kun koulu alkaa ja kertoilen kouluelämästä, ruuasta ja laittelen lisää kuvia!
XOXO Linda
perjantai 6. elokuuta 2010
Terveisiä Texasista!
Eli vihdoin ollaan perillä... 40 matkustamisen jälkeen. Aamulla kotona isä saattoi kentälle, jossa tapasin muut YFU-tyypit. Oli se todella huojentavaa, sillä ajatus siitä, ettei tarvinnut matkustaa yksin, oli aikas piristävä. Lento kesti sen 3h Frankfurtiin, missä sitten nää liiderit katos sit kokonaan näkyvistä. Liityin yhteen Yfu-porukkaan, jonka kanssa vaellettiin kentän toisesta päästä toiseen käyttäen junaa ja autoa. Siis oikeesti, käytettiin junaa ja autoa LENTOKENTÄLLÄ, wierd! :D Kysyin myöhemmin joltain kenttätyötekijältä, kuinka pitkä Frankfurtin kenttä oli toisesta päästä toiseen niin sano et 3km. Että joo. Hirveiden turvatarkastusten ja jonotusten jälkeen päästiin Chigagon lennolle, joka oli kauniisti puoli tuntia myähässä. Se oli jättimäinen kone, jossa oli myös yläkerta. Pääsin onneksi istumaan yhden YFU-vaihtarin viereen niin ei sitten tuo 9h lentomatka ollut niin paha. Katsottiin leffoja macil, yritettiin nukkuu (fail yritys mulla) ja kuunneltiin musiikkia. Luettiin myös sitä kuuluisaa USA Passportia (selattiin itseasiassa vaa läpi) ja tehtiin Bettinan kouluainevalinnat. Lopulta saavuttiin sitten Chigagoon. Siihen asti kaikki oli mennyt hyvin.
Nyt kun mietin sitä ajankohtaa, kun olin Chigagossa, mulla oli sillon niin epäuskonen olo: oikeasti, oltiinko me USA:ssa? Kaikki ihmiset vaikutti ihan... tavallisilta. Niin että mitä helvettiä? Ehkä mun maailmankuva oli vääristyny tai kävelin puoliunessa, siltä se ainakin tuntui. Täällä ei ollu niin hirveät turvatarkastukset, mutta jouduttiin käytttää taas junaa (missä jumalan selän takana oon asunu, kun en oo ikin kuullu näistä - ei kyl kovin monikaan) Siinä vaiheessa, kun oltiin päästy oikeaan siipeen (terminaaliin), meit oli enää jäljellä 5 ihmistä :D Tuli ihan sama fiilis ku sitä "Eikä yksikään pelastunut" fiilis. Sit hengiltiin siel kentällä ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Meit oli kolme, jotka oli menossa Dallasiin, joten en ollut onneks ihan yksin. Meidän koneen oli tarkotus lähtee klo. 17.33 ja oltiin odotettu kentällä jo 5h. Sitten tuli ilmoitus, että kone oli 15min myöhässä. Olin muutenkin ollut varma, että en kerkiäisi tehdä Dallasissa vaihtoa, kun mulla olisi ollut aikaa vaan se 70min. Nyt oli alle tunti. Tuli uusi ilmoitus: kone 1h myöhässä ja siinä vaiheessa etsin kolikkopuhelimen (en oo ikinä käyttäny, aikas siistejä) ja soitin YFU:n hätänumeroon. Kyl ne jotai tajus kun sanoi sitten järjestävänsä mulle vastaanoton Dallasis. Loppujen lopuks kone oli 5h myöhäs ja päästiin 10-11 mais lähtee. En muista koko lentoo, kun olin ihan horroksessa. Mun vieres istuva mies alko nauraa, kun se anto mulle mun laukun ja kysyin kärttysenä: Is this flight cancelled? Are u kidding me!" "No, we are in Texas." Niin varmaan, ajattelin, mutta niin me oltiin.
Löysin tuurilla yhden Yfu-tyypin ku se nukku jonkun pilarin takana xD Mentiin (olin enää yksin jäljellä) B-terminaaliin kyselee lippuja kun olin missannut edellisen lennon. Siel kerrottiin, että vasta 4h päästä avautuisi lippumyynti. Jouduttiin tilaa taksi ja lähtee hotelliin. Ja se hotelli oli oikeesti joku ökyhotelli ja sain oman upeen kämpän! Siel olis ollu oma ovensakin, mistä livahtaa Dallasin yöelämään, mutta se oli lukossa :< No mut sitten vaa "sammuin" siihen sängylle ja nukuin 3h. Tuli 5ltä herätys ja mentiin syömään aamupalaa. Siel oli kaikkea paahtoleipää, munia, hedelmiä (ne oli luvannu mulle pizzan, yhyy). Siitä otin sit aamiaista ja jouduin syömään lennosta, kun piti ehtiä kimppataxiin. Kentällä kello oli jotain puol 7 ja saatiin mulle lento tuntia myöhemmäks! Tosin tääkin lento oli yllättävästi myöhässä sen yhen tunnin.
Kun vihdoin oli laskeutunut Lubbociin, kävelin monta kertaa mun isäntäperheen ohi, kun hajamielisenä etin mun laukkua. Ne oli tehny mulle upeen tervetuliaisjulisteen :') "Welcome to Lubbock, USA, Linda!!!!!!" Ne oli vaa "Are you Linda?!" Ja tuli halaa mua :)) Kaiken sen unettomuusen jälkeen en edes varmaa tajunnu ketä siin oli xD Mut saatiin mun laukku jostain ja lähdettiin sitten autolle. Niil oli joku sellanen perusauto, mut se oli aika lommoilla sivusta, en vaa kehdannu kysyy siit. Kaikki se maisema siel oli just sellasta perus Texasii: metsää, teitä, taloja, aroa/aavikkoa. Puhiminen sujui yllättävän kivuttomasti ja tää äiti ja tytär oli tosi mukavia, huumorintajusia ja sanoi monta kertaa miten innoissaan oli, kun tulin vihdoin. Ne sano, että oli just ylipäätään tullu sinne kentälle, ettei ollu odottanu ku pari min. Aika hyvä ajotus.
Mentiin sinne sen äidin työpaikalle ja siel alettiin Marin kaa tussaamaan jotain avaimia. En tiiä tarkotusta, mutta joo. Juteltiin kaikkea laidasta laitaan. Sen ensimmäinen kysymys oli, että tykkäänkö kauhuelokuvista ja voitte vaa arvaa ku oli löytäny sielunsisaren ;> Suunniteltiin, mitä kaikkee tehtäis vuoden aikana. Se sano, että se jopa tuntee jotai tyyppejä, joilla on hevosia, oh my, ja sano että oli ollu vallan riemuissaan, kun oli kuullu, et oon olin 18. Kun kysyin, miks, ni se sano: "We are going to club, sister!" Cooliii :D
Sit siin jossain välis mentiin syömään jonnekin Texasilaiseen ravintolaan/fastfoodmestaan. Siel oli kyl ihanaa kanaa. Kun tarjosin maksaa ite, ni ne oli vaa no way. Kotimatkalla sitten joskus "rankan" työpäivän jälkeen (kateltii koneelta leffoi, mut nukahdettiin ja se mami ikuisti meijät kameralla x))Kotimatkalla poikettiin automyymäläs kattoo näille uutta mersuu. Hintahaarukkana oli tosiaan 15-20 000 dollarii, et mietin mitä kroisoksii nää tyypit oikeesti oli. Mut eipä löytyny mieleistä ni jatkettii matkaa. Mun tuorein havainto Texasisilaisista autoista oli, että joka toisella oli vähintään trucki, eli sellanen lava-auto.
Kun päästiin perille, tajusin ettei oikeesti asuttu maal. Tää oli vaa sellanen iso autotie jonka varrel oli vierivieres taloja. Näil on jättikokonen piha täs ja kun pääsin sisälle taloon... Ni wau. Texasissa kaikki todellakin on suurempaa. Tää niitten kämppä on joku ökytalo, oikeesti. Sain oman huoneen, mis on kunnon prinsessasänky, vaatekomero ja kylppäri! Talon neliömäärä? 400 neliöö ehkä. Ja näil on 4 komeroo täynnä kuivaruokaa, sipsii, keksii, pastaa, mitä vaan. Näiden ruokavarat riittäs pariks kolmeks vuodeks ja kokonaisen perheen tarpeisiin. Mun silmät oli varmaa lautase, kun näin sen kaiken.
Näistä koirista. Kanoja en oo viel nähny, mut niit on joku 15. Kaks pientä villakoiraa, joista toinen on vuoden ja tosi leikkisä, antaa ottaa syliin ja varkaiden paras kaveri. Toinen puudeli on hirvee pallo, aloin kutsuu sitä Fädiks :D Tää mun hostsisko oli ollu kaks kuukautta pari vuot sitten Japanis ja tuonu tälle Fädille tuliaiaseks japanilaisen koirapuvun. Mut se ei enää mahtunu sille, kun se oli lihonu muutaman kilon sil aikaa. Nää ei ikin käy koirien kaa lenkeil eikä niil oo edes remmei koirille 0_0 Voin kuulemma käydä anyway lenkil niiden kaa :) Kolmas koira on joku vähän isompi, suomenlapinkoiran kokone ja tosi arka. Se pelkää välil näitä perheenjäseniäkin. Lopulta voitin juustolla sen luottamuksen.
Ne tykkäs tosi paljon näistä tuliaisista. Aikakin juustohöylä sai heti käyttöä. Kun ne maisto ruisleipää, unohdin mikä voi oli englanniks, ni sanoin että voi laittaa mitä vaa päälle. Ne seuras peräs, kun laitoin pelkkää juustoa ja nyt luulee et ruisleipää syödään vaan juuston kaa x) Sitten tän hostäidin 30w poika tuli perheineen ja tehtiin ruokaa. Se oli sellasta perinteistä Texasilaista ku laitetaa sellaseen lastupohjaan kaikkea täytettä. Nää lapsenlapset oli tosi sulosia ja ne jopa ymmärs mun englantia!
Jossain vaihees menin omaan huoneeseen purkaa laukkua, mut mut tultiin hakee, ku naapurit oli tullu moikaa ja halus nähä mut. Ne oli joku yberlihava pariskunta, varmaan paino yhdessä 500kg :/ Ne oli adoptoinu jonkun 1,5h vuotiaan tummaihosen tytön ja se osas jo kävellä ja kaikkea. Se oli NIIn sulonen, oppinut just lähettämään lentosuukkoja :') Sen nimi oli Lily ja nää vanhemmat selitti, että hiukset piti olla kiinni, kun hiukset oli niin kiharat. Nää naapurit kysy, pelaanko korttia, ni sanoin että joo oon pelannu. Sit ne kutsu mut tän hostmomin pariks pelaa huonen pokerii. Hostsisko lähtee huomen päiväl pariks päivää jollekin kirkon järjestämälle keikalle. Isä, Gary tulee ens viikolla.
Kun kysyin hosrmomilta kirkosta, ni se sano: "Naah, we are baaaadd, not in church enough." Että ei tarvitse koko aikaa kirkossa ravata.
Nyt oon dataamas omas huonee ja kello on täällä 10.38, siellä 18.38 eli 8h enemmän.
Mutta päivittelen taas!
-Linda-
Nyt kun mietin sitä ajankohtaa, kun olin Chigagossa, mulla oli sillon niin epäuskonen olo: oikeasti, oltiinko me USA:ssa? Kaikki ihmiset vaikutti ihan... tavallisilta. Niin että mitä helvettiä? Ehkä mun maailmankuva oli vääristyny tai kävelin puoliunessa, siltä se ainakin tuntui. Täällä ei ollu niin hirveät turvatarkastukset, mutta jouduttiin käytttää taas junaa (missä jumalan selän takana oon asunu, kun en oo ikin kuullu näistä - ei kyl kovin monikaan) Siinä vaiheessa, kun oltiin päästy oikeaan siipeen (terminaaliin), meit oli enää jäljellä 5 ihmistä :D Tuli ihan sama fiilis ku sitä "Eikä yksikään pelastunut" fiilis. Sit hengiltiin siel kentällä ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Meit oli kolme, jotka oli menossa Dallasiin, joten en ollut onneks ihan yksin. Meidän koneen oli tarkotus lähtee klo. 17.33 ja oltiin odotettu kentällä jo 5h. Sitten tuli ilmoitus, että kone oli 15min myöhässä. Olin muutenkin ollut varma, että en kerkiäisi tehdä Dallasissa vaihtoa, kun mulla olisi ollut aikaa vaan se 70min. Nyt oli alle tunti. Tuli uusi ilmoitus: kone 1h myöhässä ja siinä vaiheessa etsin kolikkopuhelimen (en oo ikinä käyttäny, aikas siistejä) ja soitin YFU:n hätänumeroon. Kyl ne jotai tajus kun sanoi sitten järjestävänsä mulle vastaanoton Dallasis. Loppujen lopuks kone oli 5h myöhäs ja päästiin 10-11 mais lähtee. En muista koko lentoo, kun olin ihan horroksessa. Mun vieres istuva mies alko nauraa, kun se anto mulle mun laukun ja kysyin kärttysenä: Is this flight cancelled? Are u kidding me!" "No, we are in Texas." Niin varmaan, ajattelin, mutta niin me oltiin.
Löysin tuurilla yhden Yfu-tyypin ku se nukku jonkun pilarin takana xD Mentiin (olin enää yksin jäljellä) B-terminaaliin kyselee lippuja kun olin missannut edellisen lennon. Siel kerrottiin, että vasta 4h päästä avautuisi lippumyynti. Jouduttiin tilaa taksi ja lähtee hotelliin. Ja se hotelli oli oikeesti joku ökyhotelli ja sain oman upeen kämpän! Siel olis ollu oma ovensakin, mistä livahtaa Dallasin yöelämään, mutta se oli lukossa :< No mut sitten vaa "sammuin" siihen sängylle ja nukuin 3h. Tuli 5ltä herätys ja mentiin syömään aamupalaa. Siel oli kaikkea paahtoleipää, munia, hedelmiä (ne oli luvannu mulle pizzan, yhyy). Siitä otin sit aamiaista ja jouduin syömään lennosta, kun piti ehtiä kimppataxiin. Kentällä kello oli jotain puol 7 ja saatiin mulle lento tuntia myöhemmäks! Tosin tääkin lento oli yllättävästi myöhässä sen yhen tunnin.
Kun vihdoin oli laskeutunut Lubbociin, kävelin monta kertaa mun isäntäperheen ohi, kun hajamielisenä etin mun laukkua. Ne oli tehny mulle upeen tervetuliaisjulisteen :') "Welcome to Lubbock, USA, Linda!!!!!!" Ne oli vaa "Are you Linda?!" Ja tuli halaa mua :)) Kaiken sen unettomuusen jälkeen en edes varmaa tajunnu ketä siin oli xD Mut saatiin mun laukku jostain ja lähdettiin sitten autolle. Niil oli joku sellanen perusauto, mut se oli aika lommoilla sivusta, en vaa kehdannu kysyy siit. Kaikki se maisema siel oli just sellasta perus Texasii: metsää, teitä, taloja, aroa/aavikkoa. Puhiminen sujui yllättävän kivuttomasti ja tää äiti ja tytär oli tosi mukavia, huumorintajusia ja sanoi monta kertaa miten innoissaan oli, kun tulin vihdoin. Ne sano, että oli just ylipäätään tullu sinne kentälle, ettei ollu odottanu ku pari min. Aika hyvä ajotus.
Mentiin sinne sen äidin työpaikalle ja siel alettiin Marin kaa tussaamaan jotain avaimia. En tiiä tarkotusta, mutta joo. Juteltiin kaikkea laidasta laitaan. Sen ensimmäinen kysymys oli, että tykkäänkö kauhuelokuvista ja voitte vaa arvaa ku oli löytäny sielunsisaren ;> Suunniteltiin, mitä kaikkee tehtäis vuoden aikana. Se sano, että se jopa tuntee jotai tyyppejä, joilla on hevosia, oh my, ja sano että oli ollu vallan riemuissaan, kun oli kuullu, et oon olin 18. Kun kysyin, miks, ni se sano: "We are going to club, sister!" Cooliii :D
Sit siin jossain välis mentiin syömään jonnekin Texasilaiseen ravintolaan/fastfoodmestaan. Siel oli kyl ihanaa kanaa. Kun tarjosin maksaa ite, ni ne oli vaa no way. Kotimatkalla sitten joskus "rankan" työpäivän jälkeen (kateltii koneelta leffoi, mut nukahdettiin ja se mami ikuisti meijät kameralla x))Kotimatkalla poikettiin automyymäläs kattoo näille uutta mersuu. Hintahaarukkana oli tosiaan 15-20 000 dollarii, et mietin mitä kroisoksii nää tyypit oikeesti oli. Mut eipä löytyny mieleistä ni jatkettii matkaa. Mun tuorein havainto Texasisilaisista autoista oli, että joka toisella oli vähintään trucki, eli sellanen lava-auto.
Kun päästiin perille, tajusin ettei oikeesti asuttu maal. Tää oli vaa sellanen iso autotie jonka varrel oli vierivieres taloja. Näil on jättikokonen piha täs ja kun pääsin sisälle taloon... Ni wau. Texasissa kaikki todellakin on suurempaa. Tää niitten kämppä on joku ökytalo, oikeesti. Sain oman huoneen, mis on kunnon prinsessasänky, vaatekomero ja kylppäri! Talon neliömäärä? 400 neliöö ehkä. Ja näil on 4 komeroo täynnä kuivaruokaa, sipsii, keksii, pastaa, mitä vaan. Näiden ruokavarat riittäs pariks kolmeks vuodeks ja kokonaisen perheen tarpeisiin. Mun silmät oli varmaa lautase, kun näin sen kaiken.
Näistä koirista. Kanoja en oo viel nähny, mut niit on joku 15. Kaks pientä villakoiraa, joista toinen on vuoden ja tosi leikkisä, antaa ottaa syliin ja varkaiden paras kaveri. Toinen puudeli on hirvee pallo, aloin kutsuu sitä Fädiks :D Tää mun hostsisko oli ollu kaks kuukautta pari vuot sitten Japanis ja tuonu tälle Fädille tuliaiaseks japanilaisen koirapuvun. Mut se ei enää mahtunu sille, kun se oli lihonu muutaman kilon sil aikaa. Nää ei ikin käy koirien kaa lenkeil eikä niil oo edes remmei koirille 0_0 Voin kuulemma käydä anyway lenkil niiden kaa :) Kolmas koira on joku vähän isompi, suomenlapinkoiran kokone ja tosi arka. Se pelkää välil näitä perheenjäseniäkin. Lopulta voitin juustolla sen luottamuksen.
Ne tykkäs tosi paljon näistä tuliaisista. Aikakin juustohöylä sai heti käyttöä. Kun ne maisto ruisleipää, unohdin mikä voi oli englanniks, ni sanoin että voi laittaa mitä vaa päälle. Ne seuras peräs, kun laitoin pelkkää juustoa ja nyt luulee et ruisleipää syödään vaan juuston kaa x) Sitten tän hostäidin 30w poika tuli perheineen ja tehtiin ruokaa. Se oli sellasta perinteistä Texasilaista ku laitetaa sellaseen lastupohjaan kaikkea täytettä. Nää lapsenlapset oli tosi sulosia ja ne jopa ymmärs mun englantia!
Jossain vaihees menin omaan huoneeseen purkaa laukkua, mut mut tultiin hakee, ku naapurit oli tullu moikaa ja halus nähä mut. Ne oli joku yberlihava pariskunta, varmaan paino yhdessä 500kg :/ Ne oli adoptoinu jonkun 1,5h vuotiaan tummaihosen tytön ja se osas jo kävellä ja kaikkea. Se oli NIIn sulonen, oppinut just lähettämään lentosuukkoja :') Sen nimi oli Lily ja nää vanhemmat selitti, että hiukset piti olla kiinni, kun hiukset oli niin kiharat. Nää naapurit kysy, pelaanko korttia, ni sanoin että joo oon pelannu. Sit ne kutsu mut tän hostmomin pariks pelaa huonen pokerii. Hostsisko lähtee huomen päiväl pariks päivää jollekin kirkon järjestämälle keikalle. Isä, Gary tulee ens viikolla.
Kun kysyin hosrmomilta kirkosta, ni se sano: "Naah, we are baaaadd, not in church enough." Että ei tarvitse koko aikaa kirkossa ravata.
Nyt oon dataamas omas huonee ja kello on täällä 10.38, siellä 18.38 eli 8h enemmän.
Mutta päivittelen taas!
-Linda-
maanantai 2. elokuuta 2010
Is it real?
Lähtöön kaksi päivää. Tajunnalla on ollut vajaa vuosi aikaa sopeutua tilanteeseen ja aivoilla aikaa ajatella tulannetta, mutta ei pääkoppa vieläkään oikein usko tapahtuvaa todeksi. Ylenpalttinen innostus vain kuplii mielessä kun ajatus lähtemisestä tuntuu tietyllä tasolla todellisemmalta. Mikä tuo matkalaukkukasa tuossa huoneen lattialla on? Miksi lompakko on täynnä monopolirahaa (dollareita ja ne näyttää oikeasti joltain lelurahoilta!)? Ja sekin tieto tuntuu tulevan rajan takaa, että meilailen tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka sanoo odottavansa mua malttamattomasti. Olenko oikeasti lähdössä? Ei, en usko siihen vieläkään.
Sain muutama päivä sitten tehtyä harjoituspakkauksen ja isompi laukku painaa ilman tuliaisia 19kg. Kun laukku itsessään painaa sen 6kg niin olin vähän, että mitä helvattia. Taitaa patterit olla aika kuluneet tai silmissä on jotain vikaa! Toinen laukku, joka tulee mukaan lentokoneeseen, niin sen painoa en ole edes testaillut. En tiedä, uskallanko edes. Mutta huomenna pakkaan sitten lopullisesti laukut matkaa varten!
Tänään lähtöbailut ja näkee vielä kaikki kaverit vikan kerran. Hirveää ajatella, etten nää ketään niistäkään vuoteen.. Miten ne muka pärjää ilman mua? Tulee niille olemaan rankka vuosi ;) Eiköhän ne joten kuten sinnittele sen yhden vuoden. Ja mä myös. Pakko myöntää, kyllä kaikkia tulee niin kauhean ikävä, etten sitä osaa kuvailla. Kun jättäis yhden kesken jääneen elämän taakseen ja astuisi tuntemattomasta ovesta sisään ennen kuin vanha olisi kerinnyt edes sulkeutua. Vuoden päästä haikailen taas takaisin jenkkeihin enkä osaa kotiutua Suomeen. Onpa elämä nurinkurista.
Ja mitä ostin tuliaisiksi? Isälle ostin suomikirjan, hostsiskolle poltin suomi-cd:n ja äidille hankin fiskarsin puutarhanhoito välineet, kun sanoi harrastavansa puutarhan hoitoa. Yhteiseski vien vielä pari levyä Fazeria ja yhden pussin salmiakkia. Vielä varmaan ostan pari levyä suklaata ja yhden pussin salmiakkia, juustohöylän ja ehkä ruisleipää? Pitäähän iteäänkin ajatella! :D
Tämä oli sitten viimeinen postaus ennen lähtöä... Jenkeistä sitten taas kirjoittelen jos löydän toimivan netin! En ajatellut hirveästi roikkua netissä, mutta tulen tänne päivittelemään silloin tällöin :)
--Linda--
Sain muutama päivä sitten tehtyä harjoituspakkauksen ja isompi laukku painaa ilman tuliaisia 19kg. Kun laukku itsessään painaa sen 6kg niin olin vähän, että mitä helvattia. Taitaa patterit olla aika kuluneet tai silmissä on jotain vikaa! Toinen laukku, joka tulee mukaan lentokoneeseen, niin sen painoa en ole edes testaillut. En tiedä, uskallanko edes. Mutta huomenna pakkaan sitten lopullisesti laukut matkaa varten!
Tänään lähtöbailut ja näkee vielä kaikki kaverit vikan kerran. Hirveää ajatella, etten nää ketään niistäkään vuoteen.. Miten ne muka pärjää ilman mua? Tulee niille olemaan rankka vuosi ;) Eiköhän ne joten kuten sinnittele sen yhden vuoden. Ja mä myös. Pakko myöntää, kyllä kaikkia tulee niin kauhean ikävä, etten sitä osaa kuvailla. Kun jättäis yhden kesken jääneen elämän taakseen ja astuisi tuntemattomasta ovesta sisään ennen kuin vanha olisi kerinnyt edes sulkeutua. Vuoden päästä haikailen taas takaisin jenkkeihin enkä osaa kotiutua Suomeen. Onpa elämä nurinkurista.
Ja mitä ostin tuliaisiksi? Isälle ostin suomikirjan, hostsiskolle poltin suomi-cd:n ja äidille hankin fiskarsin puutarhanhoito välineet, kun sanoi harrastavansa puutarhan hoitoa. Yhteiseski vien vielä pari levyä Fazeria ja yhden pussin salmiakkia. Vielä varmaan ostan pari levyä suklaata ja yhden pussin salmiakkia, juustohöylän ja ehkä ruisleipää? Pitäähän iteäänkin ajatella! :D
Tämä oli sitten viimeinen postaus ennen lähtöä... Jenkeistä sitten taas kirjoittelen jos löydän toimivan netin! En ajatellut hirveästi roikkua netissä, mutta tulen tänne päivittelemään silloin tällöin :)
--Linda--
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Viikko viikko viikko --- OMG!
Oikeasti! Viikko enää lähtöön eikä se vieläkään käy järkeen! Viikko sitten sain tietää isäntäperheen ja ollaan vilkkaan hostmomin kanssa meilailtu ja vastaa oikeasti jo parissa tunnissa viestiin että melkein joka päivä oon ollu sille kirjottamassa takas :D Alkaa pikku hiljaa jo puheenaiheet loppua, että oli silleen ihan hyvä, että sain tietää vasta nyttten, kahta viikkoa ennen lähtöä perheen, ettei olisi ollut mitenkään vaivaantunutta pitää yhteyttä. Tai siis kuinka usein viitsisi kirjoittaa jne. Äiti on jo nytten, että herran jestas, jätä ne välillä rauhaan, että sä vaan ahdistat niitä viesteilläs. Mutta se hostmom vaikuttaa oikeesti innokkaalta mun tulosta ja niillä on ollu aikasemminkin 3 vaihtaria. Viimeisin on Virosta ja lähdössä huomenna kotiin. Hostmom, Rebecca, tuttavallisemmin Beckie, sanoi, että niillä tulee kauhee ikävä sitä sitten. Se mua vaan vaivaa, että jos niillä on kerran ollut jo 3 vaihtaria, ni miksi tää perhe on vain "sijoitusperhe"? Beckie on antanut ymmärtää, että olisin siellä koko vuoden ja olisihan se aika ikävää vaihtaa perhettä kesken vuotta. Mutta saa nähdä.
Eli perheeseen kuuluu tää äiti ja isä ja lisäksi 5 lasta. Näistä vanhemmista lapsista ei ollut ollut mitään mainintaa paperilla, koska he eivät enää asu kotoa. Vanhin näistä lapsista on 34, sitten on 33, 25 ja 20. Nää kaikki vanhimmat sisarukset on poikia ja ehkä siksi nää kaikki kolme edellistä vaihtaria onkin sitten ollut tyttöjä! Sitten aika mielenkiintoinen seikka oli, että tää nuorin lapsista, Mary-Candyce ja nuorin veljistä on sisaruksia ja ne on adoptoitu! Ja lisäksi Beckiellä ja Garyllä on jo 4 lastenlasta, joista vanhin on 14-vuotias! 0_0
Kun kysyin, että mitä nää tekee vapaa-ajalla ni Beckie kertoi, että hän tykkää käydä lastenlastensä urheilukilpailuissa ja sitten hän on myös kova tekemään ulkotöitä (on kuulemma todella innoissaan ensimmäisestä puutarhastaan, joka on täynnä jättikokoisia kurpitsoja). Perheeseen kuuluu lisäksi kolme koiraa (puudeleita, parhaimmillaan näillä on ollut 23 koiraa) ja joku parvillinen kanoja. Kun kysyin talosta, ni Beckie vastas: "Lubbock, Texas. .......... We live in a tent.......lol I am just joking!!!! .................................." Siihen mä sit olin: "Oh, we live in a tent... I have always loved camping!" Tää hostmom on kyl tosi huumorintajunen ja käyttää oikeasti joka välissä lollia ja raiskaa capia. Mutta siis toi lollin käytöllä on ainakin Texasissa ihan eri merkitys, kun Suomessa, jossa lollilla on aika ivallinen merkitys. Texasissa se tyyliin tarkoittaa "haha".
Koulubussi tulee joka aamu 6.45 eli aika samaan aikaan kun Suomessakin sillon kun en moottoripyörällä mennyt kouluun. Että se asia ei oo uusi. 15km on suunnilleen kaupungin keskustaan, jossa asuu sellainen 218 000 ihmistä. Ei mikään pikku towni. Siellä on kuulemma lukuisia high schoolejakin. Koulu alkaa 23 päivä, että mulla on sitten siinä pari viikkoa aikaa sopeutua ja asettua aloilleni, mikä on mun mielestä tosi hyvä asia. Tää mun host sisko ei sittenkään tuu olemaan samassa koulussa mun kanssa, kun se oli jo lopettanut koulun. Harmi sinänsä, mutta ei voi mitään, kyllä mä niitä kavereita jostain metsästän!
Tuol Lubbockissa on kuulemma tosi kuuma kesäsin (sellaset 40 astetta) ja talvella aika leutoo (wikipedian mukaan 10 astetta on aika perus). Kun kysyin Beckieltä, millaista vaatevarustusta pitäisi ottaa mukaan, niin tuli sellainen vastaus, ettei oikein mitään kannata ottaa. Siellä on kuulemma todella hyvät shoppausmahdollisuudet. "lol YES LINDA, THERE IS A LOTTTTTTTTTTTTT OF PLACES TO BUY CLOTHES!!! Our last Japanese girl bought so many clothes, it was funny!! We have a "mall", and more shops with clothes and just about anything you will need! You don't need to bring that many clothes.....good reason to go shopping!!!!!! lol " Mä jo niin rakastan tota paikkaa !!!
Sain pari päivää sitten lentotiedotkin. Lennän Helsingistä Frankfurtiin, Frankfurtista Chigagoon, Chigagosta Dallasiin, Dallasista Lubbockiin. Eli tulee siis olemaan 4 lentoa edessä. Pelottavaa... Toivottavasti joka kentällä olisi joku vastassa, mutta jos ei ole, niin voin aina antaa niille lapun, jonka sain YFU:lta: "Help Help Help. Please help me! I am a high school student and I am having trouble in the airport. If you could direct me to someone who could be of assistance with my travels or look at my ticket and show me where my gate is, I would greatly appreciate it. YFU USA, my exchange program, can be reached 24 hours at **************. Thank you. " Tollanen lappu pitäis kyllä olla jokaisella mukana xD
Viimeinen viikko on todellista sekasortoa. Tuli eilen tehtyä muuttoilmoitus maistraattiin, ilmoitus kelaan ja lähetettyä postissa kriisi-ilmoituslomake ulkoministeriöön. Vielä 4 työpäivää, parit bileet tiedossa ja pakkaamista. Mutta vielä viimeinen DO-lista:
1. Hanki kopioita passista.
2. Tutustu tarjolla oleviin retkiin netissä www.yfutrip.net
3. Täytä travel- ja vaarallisten harrastusten lomakkeita.
4. Pakkaa YFU paita jo mukaan. Tärkeä!
5. Vaihda 200e dollareiksi (perjantaina tulee palkka!)
6. Hanki viimeisetkin tuliaiset (yritä olla syömättä Fazereita ettei tarvitse koko ajan ravata kaupassa ostamassa uusia).
7. Harjoituspakkaus.
8. YO-kirjoitusten paperi valmiiksi täytettynä ja allekirjoitettuna - liimaa jääkaapin seinään ettei huku! ( pitää ilmoittautua siis keväällä YO-kirjoituksiin ja vanhempien pitää tehdä se puolestani, koska en itse pääse paikalle - Yllätys sinänsä!)
Sitten vielä tuliaisista ja pakkaamisesta tuonnempana. Viimeinen viikko tosiaan pitää kiireisenä, uskokaa tai älkää! Pitää keritä ratsastamaankin viimeiset kerrat, koska ei ole ollenkaan varmaa pääsenkö Texasissa ratsastamaan ollenkaan, nyyh.
- Linda -
Eli perheeseen kuuluu tää äiti ja isä ja lisäksi 5 lasta. Näistä vanhemmista lapsista ei ollut ollut mitään mainintaa paperilla, koska he eivät enää asu kotoa. Vanhin näistä lapsista on 34, sitten on 33, 25 ja 20. Nää kaikki vanhimmat sisarukset on poikia ja ehkä siksi nää kaikki kolme edellistä vaihtaria onkin sitten ollut tyttöjä! Sitten aika mielenkiintoinen seikka oli, että tää nuorin lapsista, Mary-Candyce ja nuorin veljistä on sisaruksia ja ne on adoptoitu! Ja lisäksi Beckiellä ja Garyllä on jo 4 lastenlasta, joista vanhin on 14-vuotias! 0_0
Kun kysyin, että mitä nää tekee vapaa-ajalla ni Beckie kertoi, että hän tykkää käydä lastenlastensä urheilukilpailuissa ja sitten hän on myös kova tekemään ulkotöitä (on kuulemma todella innoissaan ensimmäisestä puutarhastaan, joka on täynnä jättikokoisia kurpitsoja). Perheeseen kuuluu lisäksi kolme koiraa (puudeleita, parhaimmillaan näillä on ollut 23 koiraa) ja joku parvillinen kanoja. Kun kysyin talosta, ni Beckie vastas: "Lubbock, Texas. .......... We live in a tent.......lol I am just joking!!!! .................................." Siihen mä sit olin: "Oh, we live in a tent... I have always loved camping!" Tää hostmom on kyl tosi huumorintajunen ja käyttää oikeasti joka välissä lollia ja raiskaa capia. Mutta siis toi lollin käytöllä on ainakin Texasissa ihan eri merkitys, kun Suomessa, jossa lollilla on aika ivallinen merkitys. Texasissa se tyyliin tarkoittaa "haha".
Koulubussi tulee joka aamu 6.45 eli aika samaan aikaan kun Suomessakin sillon kun en moottoripyörällä mennyt kouluun. Että se asia ei oo uusi. 15km on suunnilleen kaupungin keskustaan, jossa asuu sellainen 218 000 ihmistä. Ei mikään pikku towni. Siellä on kuulemma lukuisia high schoolejakin. Koulu alkaa 23 päivä, että mulla on sitten siinä pari viikkoa aikaa sopeutua ja asettua aloilleni, mikä on mun mielestä tosi hyvä asia. Tää mun host sisko ei sittenkään tuu olemaan samassa koulussa mun kanssa, kun se oli jo lopettanut koulun. Harmi sinänsä, mutta ei voi mitään, kyllä mä niitä kavereita jostain metsästän!
Tuol Lubbockissa on kuulemma tosi kuuma kesäsin (sellaset 40 astetta) ja talvella aika leutoo (wikipedian mukaan 10 astetta on aika perus). Kun kysyin Beckieltä, millaista vaatevarustusta pitäisi ottaa mukaan, niin tuli sellainen vastaus, ettei oikein mitään kannata ottaa. Siellä on kuulemma todella hyvät shoppausmahdollisuudet. "lol YES LINDA, THERE IS A LOTTTTTTTTTTTTT OF PLACES TO BUY CLOTHES!!! Our last Japanese girl bought so many clothes, it was funny!! We have a "mall", and more shops with clothes and just about anything you will need! You don't need to bring that many clothes.....good reason to go shopping!!!!!! lol " Mä jo niin rakastan tota paikkaa !!!
Sain pari päivää sitten lentotiedotkin. Lennän Helsingistä Frankfurtiin, Frankfurtista Chigagoon, Chigagosta Dallasiin, Dallasista Lubbockiin. Eli tulee siis olemaan 4 lentoa edessä. Pelottavaa... Toivottavasti joka kentällä olisi joku vastassa, mutta jos ei ole, niin voin aina antaa niille lapun, jonka sain YFU:lta: "Help Help Help. Please help me! I am a high school student and I am having trouble in the airport. If you could direct me to someone who could be of assistance with my travels or look at my ticket and show me where my gate is, I would greatly appreciate it. YFU USA, my exchange program, can be reached 24 hours at **************. Thank you. " Tollanen lappu pitäis kyllä olla jokaisella mukana xD
Viimeinen viikko on todellista sekasortoa. Tuli eilen tehtyä muuttoilmoitus maistraattiin, ilmoitus kelaan ja lähetettyä postissa kriisi-ilmoituslomake ulkoministeriöön. Vielä 4 työpäivää, parit bileet tiedossa ja pakkaamista. Mutta vielä viimeinen DO-lista:
1. Hanki kopioita passista.
2. Tutustu tarjolla oleviin retkiin netissä www.yfutrip.net
3. Täytä travel- ja vaarallisten harrastusten lomakkeita.
4. Pakkaa YFU paita jo mukaan. Tärkeä!
5. Vaihda 200e dollareiksi (perjantaina tulee palkka!)
6. Hanki viimeisetkin tuliaiset (yritä olla syömättä Fazereita ettei tarvitse koko ajan ravata kaupassa ostamassa uusia).
7. Harjoituspakkaus.
8. YO-kirjoitusten paperi valmiiksi täytettynä ja allekirjoitettuna - liimaa jääkaapin seinään ettei huku! ( pitää ilmoittautua siis keväällä YO-kirjoituksiin ja vanhempien pitää tehdä se puolestani, koska en itse pääse paikalle - Yllätys sinänsä!)
Sitten vielä tuliaisista ja pakkaamisesta tuonnempana. Viimeinen viikko tosiaan pitää kiireisenä, uskokaa tai älkää! Pitää keritä ratsastamaankin viimeiset kerrat, koska ei ole ollenkaan varmaa pääsenkö Texasissa ratsastamaan ollenkaan, nyyh.
- Linda -
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Texasiin!
Eli tänään tuli vihdoin ja viimein kauan odotettu isäntäperhetieto (tiesinhän että YFU:hun voi luottaa!)! Tosin perhe on saapumisperhe, mutta usein käy niinkin, että saapumisperheestä tuleekin se virallinen perhe. YFU antoi 3 mahdollista syytä, miksei virallista perhettä ole vielä ole tullut: 1)koulupaikka vahvistamatta 2) mahdollinen isäntäperhe miettii vielä 3) sopivaa perhettä ei ole vielä löytynyt. Mutta tämä saapumisperhetoiminta takaa puolestaan sen, että jokainen vaihto-oppilas lähtee matkaan ilmoitetun aikataulun mukaisesti.
Ja perheestä siis vielä. Perheeseen kuuluu äiti, isä ja yksi lapsi. Isä, Gary, on putkimies/yrityksen omistaja. Äiti, Rebecca, on kotiäiti/kirjanpitäjä. Sisko, Mary-Candyce, on mun ikänen, eli 18-vuotias! Tosi upeeta saada oman ikäinen sisar, siis ihan uskomatonta, en tiiä mitä olisin tehny jos olisin joutunu yksin vaan olee siel perhees 0_0 Ja nyt on ainakin yks linkki sinne nuorisopiireihin, ettei oo ihan omillaan. Toivottavattavasti tää perhe tykkää musta sen verran, että haluu pitää mut. :)
Kaupunki on nimeltään Lubbock ja se sijaitsee Pohjois-Texasissa. Koulun kotisivuja kävin kattelemassa ja vaikutti olevan tosi huge, että siel oli vaikka minkälaista toimintaa :) Itse Texasista mulle tulee mieleen joku maaseutu ja Texasin moottorisahamurjaaja ja jotai ammuskeluja, apuva :D Tosi hienot ennakkokäsitykset mulla, toivottavasti muuttuu toisenlaisiks :D Äidil tuli heti ekan mieleen joku autiomaa ja cowboyt, veljellä oli mieles vaa Texas holdem.
Lähetin isäntäperheelle meilii ja kyselin kaikkea, että millainen paikka on, onko eläimiä, millainen sää jne. Toivottavasti vastaa pian niin voin kertoa sit enemmän! Mutta sitä odotellessa! Täältä tullaan, Texas!
Ja 2vko tasan lähtöön!
- Linda -
Ja perheestä siis vielä. Perheeseen kuuluu äiti, isä ja yksi lapsi. Isä, Gary, on putkimies/yrityksen omistaja. Äiti, Rebecca, on kotiäiti/kirjanpitäjä. Sisko, Mary-Candyce, on mun ikänen, eli 18-vuotias! Tosi upeeta saada oman ikäinen sisar, siis ihan uskomatonta, en tiiä mitä olisin tehny jos olisin joutunu yksin vaan olee siel perhees 0_0 Ja nyt on ainakin yks linkki sinne nuorisopiireihin, ettei oo ihan omillaan. Toivottavattavasti tää perhe tykkää musta sen verran, että haluu pitää mut. :)
Kaupunki on nimeltään Lubbock ja se sijaitsee Pohjois-Texasissa. Koulun kotisivuja kävin kattelemassa ja vaikutti olevan tosi huge, että siel oli vaikka minkälaista toimintaa :) Itse Texasista mulle tulee mieleen joku maaseutu ja Texasin moottorisahamurjaaja ja jotai ammuskeluja, apuva :D Tosi hienot ennakkokäsitykset mulla, toivottavasti muuttuu toisenlaisiks :D Äidil tuli heti ekan mieleen joku autiomaa ja cowboyt, veljellä oli mieles vaa Texas holdem.
Lähetin isäntäperheelle meilii ja kyselin kaikkea, että millainen paikka on, onko eläimiä, millainen sää jne. Toivottavasti vastaa pian niin voin kertoa sit enemmän! Mutta sitä odotellessa! Täältä tullaan, Texas!
Ja 2vko tasan lähtöön!
- Linda -
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Matkalle näin extemporee
Olen 18- vuotias tyttö Vihdistä, joka vain yhtäkkiä extemporee päätti lähteä viime vuoden loppu puolella vaihtoon. Enkä oikeastaan edes miettinyt yhtään muita vaihtoehtoja kuin Yhdysvaltoja, koska jo kieliopinnot rajoitti niin paljon. En ole koskaan ollut hyvä kielissä ja päätin, että haluan saada edes sen yhden vahvan kielen - ja mitenkäs muuten sen oppisi parhaiten kuin itse englanninkielisessä maassa. Maassa maan tavalla, niinhän se meni. ;)
Kielen oppimisen ohella halusin myös päästä lähestyviä yo-kirjoituksia pakoon (vaihto-vuoden jälkeen menen siis suoraan kolmannelle vuosiluokalle ja kirjoitan ensimmäiset aineet 2011 syksyllä) ja ottaa vähän etäisyyttä Suomeen. Matkakuume nousi niin suureksi, että päätin vain viime lokakuussa, kun olin vaihto-oppilas luennolla, että miksen minä lähtisi? Samana päivänä otin sitten selville taustoja - paljon matka maksaisi, järjestövalikoimat, lähtövaatimukset jne. Suurimmaksi esteeksi nousi ikä, sillä olin monen järjestön kautta liian vanha jo lähtemään. Kun olin saanut vanhemmiltani luvan lähtöön, lähetin moneen järjestöön sähköpostia, että olisiko mahdollista lähteä Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, vaikka ylitti vajaalla kahdella viikolla ikärajavaatimukset. Onneksi YFU pelasti tilanteen ja sai hommattua minut ohjelmaan!
Hakemukset tuli lähetettyä ja kutsu haastatteluun tuli pian. Pääsin viimeisten joukossa vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin! Kannattaa siis hakea ajoissa! Itsellä kävi todellinen tuuri. Sitten odottelin parisen viikkoa, että pääsisinkö vaihto-oppilaaksi ja se odottaminen oli kyllä tuskaa! Kun sitten se kirje tuli postilaatikkoon, voin sanoa, että olin ikionnellinen. Sen kirjeen jälkeen piti tehdä deadlineen mennessä paljon kaikenlaista, mm hankkia rokotuspaperi täyteen kirjailuja, käydä lääkärissä, hammaslääkärissä, hankkia suosituspaperit englanninkielenopettajalta, kirjoittaa isäntäperheelle kirje... Oli niissä paljon tekemistä mutta tulipahan tehtyä :D Isäntäperhekirje oli kyllä yksi pohdituttavimmista asioista, mitä vaihtovuoden eteen tuli tehdä. Joutui todella miettimään, että mitä sitten kirjoittaisi. Että onnea kaikille siinä vaiheessa oleville kirjoittamiseen! ;)Kun paperit oli tehty, lähetettiin ne Yhdysvaltoihin ja isäntäperheen metsästys alkoi.
YFU:lta tuli paljon postia, kirjeitä melkein joka kuukausi, aina tänne heinäkuulle asti. Oli onnitteluita vaihto-oppilasvuoden valinnasta, maksuja, valmennusleiritietoja, lentotietoja (vasta kesäkuussa) jne. Toukokuun lopulla oli valmennusleiri, jossa oli todella hauskaa. Sain ns. onfoähkyn ja oikeasti tuli se fiilis, että olen lähdössä! Leiriohjaajat ja jo vaihto-oppilaina olleet valaisivat meitä "typeriä, yli-innokkaita" tulevia vaihtareita, ettei vaihtovuosi ole itsenäistymisen vuosi. Yhdysvalloissa 18-vuotias on kuin Suomessa 15-vuotias ja vanhemmat katsovat kuin haukat perään. Kotiin saatetaan tulla jo 9 eikä 12. Ja vaikka kouluun olisi vain 700m, sinut viedään kouluun, sillä sinut saatetaan kidnapa matkalla. Niin että kouluohjelma taitaa se vaihto-oppilasvuosi enemmänkin olla :D Ja tuleepa todellinen kulttuurien kohtaaminen, kun suomalainen pääsee jenkkeihin!
Lentotiedot tuli tosiaan kesäkuussa ja olen lähdössä 4.8.2010 Frankfurtin kautta Chigagoon. En tiedä vielä minne sieltä lennän, koska ei ole isäntäperhettä. Alkaa jo pelottaa saako koskaan tietää... Aluejaon mukaan minulla on 17 osavaltiota, jonne voin päätyä mm. California (<3), Arizona, Lousiana, Texas, New Mexico. Ja tietysti Alaska ja Hawaji. Hawajille ei ole ketään menossa, se on jo varmistettu järjestöltä, mutta alaska on asia erikseen. En halua Alaskaan, koska en kovin pidä kylmästä, talvesta enkä lumesta. Monet vaihtarit sanoivat kyllä, että Alaskassa on ollut todella kokemusrikkaita vuosia monilla, koska ihmiset elävät niin tiiviissä yhteisöissä. Mutta jos sinne tulisi lähtö, en katuisi mitään vaan yrittäisin tukeutua vaihto-oppilaiden sanontaan: tärkeintä ei ole minne lähtee, kunhan lähtee.
Toukokuussa tuli kaikki osat maksettua matkasta. Vakuutuksineen maksoi n. 8 300€. Lähtöni onnistui vain siksi, että vanhempani ovat eronneet ja he maksoivat sen puoliksi (tai itse asiassa isäpuoleni maksoi äitini osan, kiitos siitä!). Matka on kallis ja tiedostan sen, ja olen todella kiitollinen, että sain tämän mahtavan tilaisuuden! Jos raha on ongelma lähdön kannalta, kannattaa olla omaperäinen! Esimerkiksi luin jostain lehdestä (aivan, Demistä x), kaverini!), että joku oli lähettänänyt yrityksille kirjeitä ja etsinyt bonsaajaa ja löytänyt sellaisen. Kannattaa yrittää!
Kesäkuu meni viisumipapereiden kanssa sählätessä, eli piti maksaa kaksi viisumimaksua, tehdä jotain viisumihakemuksia netissä (todella työlästä, olin lähes koko ajan sitä tehdessä yhteydessä järjestöön!), täyttää papereita, hankkia kuva kuvaamossa ja käydä suurlähetystössä. Minulla oli suurlähetystössä käynti 9.7 ja ei se oikeastaan kovin pelottavaa ollut. Menin sinne jo liiankin ajoissa ja olin kolmas, joka pääsi 30 hengen ryhmästä sisään. Menin tiukan turvatarkastuksen läpi (kuin tulli). Sitten turvamies vei meidät kahden hengen porukoissa yhteen odotushuoneeseen. Ensimmäisessä tiskissä suomalainen mies otti minulta kaikki paperit vastaan (passi, hakemusvahvistukset, kuvan ja maksujen kuitit). Toisella tiskillä on englanninkielinen mies, joka otti minulta sormenjäljet. Kolmannella tiskillä oli komealla jenkkiaksentilla varustettu mies, joka piti haastattelun. En aluksi ymmärtänyt hänen puhettaan ja olin vähän hämilläni (ennakkoa tulevasta?). Mutta ei haastattelu kovin kummoinen ollut, kesti tuurilla puoli minuuttia. Näin se meni: "Hello, how are u?" "I'm fine." "So, where are u going?" "To America, I guess. I don't know. I haven't hostfamily yet." "Okey, how long will u be there? 10 or 11 months? One year?" "I don't know... I'm leaving 4. Augusti and coming back in June, so. 11 months?" "Okei, thanks, have a good year!" "Yes, bye!" "Next!" :DDDD
Nyt enään murehditaan isäntäperhettä, passin takaisin saamista (pitäisi tulla viikon sisään kuulemma postissa, hope so) ja matkatavaroita. Olen ostanut jo valmiiksi monitoimiadapterin (12e) ja matkalaukun (100e). Tilasin vuodeksi piilarit, että nyt nekin ovat tulossa. Kun matkalle saa ottaa vain sen 23kg mukaan ja 8kg matkatavaroita, pelottaa vähän, kun laukku painaa jo itsessään 6kg! Olen hankkinut valmiiksi jo uuden koneen ja siihen kovalevyn kuville. Ja kameran tietysti :D Elektroniikkaan on mennyt paljon rahaa, mutta se on varmasti sen arvoista!
Rahasta vielä. Käyttörahaa saan isovanhemmilta 1 000e ja isältä "säästöistä" 2 000. Loput kerään itse, tai siis säästän koko viimeisen palkkani, joka on arviolta tonnin, matkalle. Uskon sillä pärjääväni siedettävästi (ellen joudu ostosparatiisiin!). Oli oikeasti oikea onnenpotku, että sain työpaikan. Ilman työtä olisin ollut todella pulassa. Että kannattaa yrtittää tosissaan yrittää saada kesätyöpaikka! Varmuuden vuoksi hankin jopa ylimääräisen visa electron-kortin. Sovittiin vanhempien kanssa, että he siirtävät sitten tililleni tietyn määrän rahaa aina joka kuukausi. Sama isovanhempien kanssa tulee olemaan. Jos tililläni olisi liikaa rahaa, varmasti törsäisin kaiken -_-
Postailen lisää, kun saan tietää isänperheestä (jos saan) tai viimeistään ennen lähtöä. Kun olen odottanut jo niin kauan (helmikuusta asti) isäntäperhetietoa, alkaa pian jo lannistua. Soitinkin järjestöön ja kysyin, pitäisikö jo masentua, kun mitään ei kuulu isäntäperheestä. Sanoivat, että vielä on sellainen 1/4, jotka eivät ole saaneet perhettä 91:stä jenkkeihin lähtiöistä. Herää tietysti kysymyksiä, että löytyykö sitä perhettä, eikö kukaan halua minua, oliko isäntäperhekirjeeni niin huono, viivästyykö lähtö? Yritän olla optimisti ja juosta edelleen joka aamu puoli 11 sinne postilaatikolle ja taistella pettymystä vastaan, kun näen tyhjän postilaatikon. Mutta ehkä vielä jokin päivä siellä on muutakin kuin laskuja ja sanomalehtiä. Sitä odotellessa... :)
-- Linda --
Kielen oppimisen ohella halusin myös päästä lähestyviä yo-kirjoituksia pakoon (vaihto-vuoden jälkeen menen siis suoraan kolmannelle vuosiluokalle ja kirjoitan ensimmäiset aineet 2011 syksyllä) ja ottaa vähän etäisyyttä Suomeen. Matkakuume nousi niin suureksi, että päätin vain viime lokakuussa, kun olin vaihto-oppilas luennolla, että miksen minä lähtisi? Samana päivänä otin sitten selville taustoja - paljon matka maksaisi, järjestövalikoimat, lähtövaatimukset jne. Suurimmaksi esteeksi nousi ikä, sillä olin monen järjestön kautta liian vanha jo lähtemään. Kun olin saanut vanhemmiltani luvan lähtöön, lähetin moneen järjestöön sähköpostia, että olisiko mahdollista lähteä Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, vaikka ylitti vajaalla kahdella viikolla ikärajavaatimukset. Onneksi YFU pelasti tilanteen ja sai hommattua minut ohjelmaan!
Hakemukset tuli lähetettyä ja kutsu haastatteluun tuli pian. Pääsin viimeisten joukossa vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin! Kannattaa siis hakea ajoissa! Itsellä kävi todellinen tuuri. Sitten odottelin parisen viikkoa, että pääsisinkö vaihto-oppilaaksi ja se odottaminen oli kyllä tuskaa! Kun sitten se kirje tuli postilaatikkoon, voin sanoa, että olin ikionnellinen. Sen kirjeen jälkeen piti tehdä deadlineen mennessä paljon kaikenlaista, mm hankkia rokotuspaperi täyteen kirjailuja, käydä lääkärissä, hammaslääkärissä, hankkia suosituspaperit englanninkielenopettajalta, kirjoittaa isäntäperheelle kirje... Oli niissä paljon tekemistä mutta tulipahan tehtyä :D Isäntäperhekirje oli kyllä yksi pohdituttavimmista asioista, mitä vaihtovuoden eteen tuli tehdä. Joutui todella miettimään, että mitä sitten kirjoittaisi. Että onnea kaikille siinä vaiheessa oleville kirjoittamiseen! ;)Kun paperit oli tehty, lähetettiin ne Yhdysvaltoihin ja isäntäperheen metsästys alkoi.
YFU:lta tuli paljon postia, kirjeitä melkein joka kuukausi, aina tänne heinäkuulle asti. Oli onnitteluita vaihto-oppilasvuoden valinnasta, maksuja, valmennusleiritietoja, lentotietoja (vasta kesäkuussa) jne. Toukokuun lopulla oli valmennusleiri, jossa oli todella hauskaa. Sain ns. onfoähkyn ja oikeasti tuli se fiilis, että olen lähdössä! Leiriohjaajat ja jo vaihto-oppilaina olleet valaisivat meitä "typeriä, yli-innokkaita" tulevia vaihtareita, ettei vaihtovuosi ole itsenäistymisen vuosi. Yhdysvalloissa 18-vuotias on kuin Suomessa 15-vuotias ja vanhemmat katsovat kuin haukat perään. Kotiin saatetaan tulla jo 9 eikä 12. Ja vaikka kouluun olisi vain 700m, sinut viedään kouluun, sillä sinut saatetaan kidnapa matkalla. Niin että kouluohjelma taitaa se vaihto-oppilasvuosi enemmänkin olla :D Ja tuleepa todellinen kulttuurien kohtaaminen, kun suomalainen pääsee jenkkeihin!
Lentotiedot tuli tosiaan kesäkuussa ja olen lähdössä 4.8.2010 Frankfurtin kautta Chigagoon. En tiedä vielä minne sieltä lennän, koska ei ole isäntäperhettä. Alkaa jo pelottaa saako koskaan tietää... Aluejaon mukaan minulla on 17 osavaltiota, jonne voin päätyä mm. California (<3), Arizona, Lousiana, Texas, New Mexico. Ja tietysti Alaska ja Hawaji. Hawajille ei ole ketään menossa, se on jo varmistettu järjestöltä, mutta alaska on asia erikseen. En halua Alaskaan, koska en kovin pidä kylmästä, talvesta enkä lumesta. Monet vaihtarit sanoivat kyllä, että Alaskassa on ollut todella kokemusrikkaita vuosia monilla, koska ihmiset elävät niin tiiviissä yhteisöissä. Mutta jos sinne tulisi lähtö, en katuisi mitään vaan yrittäisin tukeutua vaihto-oppilaiden sanontaan: tärkeintä ei ole minne lähtee, kunhan lähtee.
Toukokuussa tuli kaikki osat maksettua matkasta. Vakuutuksineen maksoi n. 8 300€. Lähtöni onnistui vain siksi, että vanhempani ovat eronneet ja he maksoivat sen puoliksi (tai itse asiassa isäpuoleni maksoi äitini osan, kiitos siitä!). Matka on kallis ja tiedostan sen, ja olen todella kiitollinen, että sain tämän mahtavan tilaisuuden! Jos raha on ongelma lähdön kannalta, kannattaa olla omaperäinen! Esimerkiksi luin jostain lehdestä (aivan, Demistä x), kaverini!), että joku oli lähettänänyt yrityksille kirjeitä ja etsinyt bonsaajaa ja löytänyt sellaisen. Kannattaa yrittää!
Kesäkuu meni viisumipapereiden kanssa sählätessä, eli piti maksaa kaksi viisumimaksua, tehdä jotain viisumihakemuksia netissä (todella työlästä, olin lähes koko ajan sitä tehdessä yhteydessä järjestöön!), täyttää papereita, hankkia kuva kuvaamossa ja käydä suurlähetystössä. Minulla oli suurlähetystössä käynti 9.7 ja ei se oikeastaan kovin pelottavaa ollut. Menin sinne jo liiankin ajoissa ja olin kolmas, joka pääsi 30 hengen ryhmästä sisään. Menin tiukan turvatarkastuksen läpi (kuin tulli). Sitten turvamies vei meidät kahden hengen porukoissa yhteen odotushuoneeseen. Ensimmäisessä tiskissä suomalainen mies otti minulta kaikki paperit vastaan (passi, hakemusvahvistukset, kuvan ja maksujen kuitit). Toisella tiskillä on englanninkielinen mies, joka otti minulta sormenjäljet. Kolmannella tiskillä oli komealla jenkkiaksentilla varustettu mies, joka piti haastattelun. En aluksi ymmärtänyt hänen puhettaan ja olin vähän hämilläni (ennakkoa tulevasta?). Mutta ei haastattelu kovin kummoinen ollut, kesti tuurilla puoli minuuttia. Näin se meni: "Hello, how are u?" "I'm fine." "So, where are u going?" "To America, I guess. I don't know. I haven't hostfamily yet." "Okey, how long will u be there? 10 or 11 months? One year?" "I don't know... I'm leaving 4. Augusti and coming back in June, so. 11 months?" "Okei, thanks, have a good year!" "Yes, bye!" "Next!" :DDDD
Nyt enään murehditaan isäntäperhettä, passin takaisin saamista (pitäisi tulla viikon sisään kuulemma postissa, hope so) ja matkatavaroita. Olen ostanut jo valmiiksi monitoimiadapterin (12e) ja matkalaukun (100e). Tilasin vuodeksi piilarit, että nyt nekin ovat tulossa. Kun matkalle saa ottaa vain sen 23kg mukaan ja 8kg matkatavaroita, pelottaa vähän, kun laukku painaa jo itsessään 6kg! Olen hankkinut valmiiksi jo uuden koneen ja siihen kovalevyn kuville. Ja kameran tietysti :D Elektroniikkaan on mennyt paljon rahaa, mutta se on varmasti sen arvoista!
Rahasta vielä. Käyttörahaa saan isovanhemmilta 1 000e ja isältä "säästöistä" 2 000. Loput kerään itse, tai siis säästän koko viimeisen palkkani, joka on arviolta tonnin, matkalle. Uskon sillä pärjääväni siedettävästi (ellen joudu ostosparatiisiin!). Oli oikeasti oikea onnenpotku, että sain työpaikan. Ilman työtä olisin ollut todella pulassa. Että kannattaa yrtittää tosissaan yrittää saada kesätyöpaikka! Varmuuden vuoksi hankin jopa ylimääräisen visa electron-kortin. Sovittiin vanhempien kanssa, että he siirtävät sitten tililleni tietyn määrän rahaa aina joka kuukausi. Sama isovanhempien kanssa tulee olemaan. Jos tililläni olisi liikaa rahaa, varmasti törsäisin kaiken -_-
Postailen lisää, kun saan tietää isänperheestä (jos saan) tai viimeistään ennen lähtöä. Kun olen odottanut jo niin kauan (helmikuusta asti) isäntäperhetietoa, alkaa pian jo lannistua. Soitinkin järjestöön ja kysyin, pitäisikö jo masentua, kun mitään ei kuulu isäntäperheestä. Sanoivat, että vielä on sellainen 1/4, jotka eivät ole saaneet perhettä 91:stä jenkkeihin lähtiöistä. Herää tietysti kysymyksiä, että löytyykö sitä perhettä, eikö kukaan halua minua, oliko isäntäperhekirjeeni niin huono, viivästyykö lähtö? Yritän olla optimisti ja juosta edelleen joka aamu puoli 11 sinne postilaatikolle ja taistella pettymystä vastaan, kun näen tyhjän postilaatikon. Mutta ehkä vielä jokin päivä siellä on muutakin kuin laskuja ja sanomalehtiä. Sitä odotellessa... :)
-- Linda --
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)