Nyt on siis ensimmäinen koulupäivä takana.. Uusien koulujen pitäis olla mulle jo tuttu kokemus kun oon ollu tyyliin 7-8 eri koulus että joo. Mutta tää oli jotain iha erilaista. Kielimuuri, uusi kulttuuri ja tavat. Uudet ihmiset. Kaikki tosin yritti vakuuttaa mulle hyvin se menee ja mä kuittasin sen vaan naurulla, niin varmaan. Mutta mä selvisin, oon yhä elossa - ihmeiden aika ei oo ohi. :D
Aamulla olin ihan hermona, heräsin puol 7 ja koulu alko 8.30. Mietin pitkään mitä pukisin päälle (kuten joka aamu) ja lopulta päädyin t-paitaan, lyhythihaiseen huppariin, farkkushortseihin ja legginseihin. Koulussa tosin heristi sormeaan mun asuvalinnalle. Ei saa kuulemma olla mitään paljastavaa 0_0 Lähettiin koululle 7.45 mais ja oltiin koulul puolta tuntia myöhemmin koska oli hirvee ruuhka vaikka matkaa oli vaan 5km. Huhhuh.
Hostmom sitten jätti mut koululle ja menin kansliasta kysyy että mitäs tehdään ja käski mun mennä vartin päästä kotiluokkaan. Kotiluokan löysi seinillä olevista julisteista, joissa oli jokaisen oppilaan nimi ja opettaja. Kun olin oman luokkani löytänyt, menin kafeteriaa, jossa kaikki istu odottelemassa koulun alkua. En tietenkään tuntenut ketään enkä kehdannut tunkeutuu kenenkään seuraan kun kaikkialla tuntu olevan niin omat tiiviit ryhmänsä, jokainen tunsi toisensa. Istuin hetken yksin pöydässä tarkkailemassa tapahtumia ja kun kello soi ni lähdin kotiluokkaa kohti. Löysin tuurilla luokkaan - koulurakennus on tosi iso, 2 kertaa isompi ku koulu Suomessa. Kotiluokkaopettaja oli tosi mukava ja mun luokassa oli 13 oppilasta, kaikki vähän eri ikäsiä. Jenkeissä lukiossa on 4 astetta, joista junios ja senior on vanhimpia. Mut määriteltiin junioriks kun olisi kuulemma helpompi olla junior, kun seniorvuosi on paljon raskaampi ja vaativampi. Koulussa on 106 opettajaa, oppilaita yli 500. Ja koululla on omat vartijansakin. Olin vähän että apua minkä takii, mut kai ongelmatilanteisiin.
No nää ihmiset kyseli vähän kaikkee ja vastailin parhaani mukaan ja opettaja kerto jotai säännöistä. Saatiin myös lukujärjestykset. Mul on 5 urheilukurssii, joista 2 trainingii, lisäks englantia, matikkaa ja Amerikan historiaa. Mun takana istuva tyttö sano, että voisin seurata sitä kun meidän piti mennä auditorioon kuuntelemaan rehtorin puhetta. Matkan aikana mut esiteltiin yhelle Gracelle ja sit kadotin sen toisen tytön ja liityin sitten Gracen tiimiin. Grace sano olevansa volleyboolis ja oli kiva tavata joku jolla oli urheiluu. Mun esiteltii niin monelle tyypille etten muista kenenkään nimii. Muistan vaan Gracen ja Kellyn, joiden kaa liikuin koko loppu päivän.
Luento käsitteli kaikkii sääntöjä, joita koulussa tulee noudattaa: pukeutumiskoodii ja myöhäsymisii. Lisäksi koulualueelta ei saa poistua, koska kyseessä on koulukampus. Ja mitä suhteisiin tulee, rehtori tokaisi: "Kissing and holding hands aren't allowed here." Olin vähän ihmeissäni kuin tiukkaa tääl oikeesti on. Mutta kai siihen tottuu. Mentii luennon jälkeen Gracen ja kumppaneiden kaa ulos ja siellä oli enimmäkseen tunnin parin verran sellasta hengausta. Tapasin miljoona ihmistä ja yhenkää nimiä tuskin muistan. Kasvot aika hyvin menee ja olin aina ku näin tutun: "Hey, yu!" Mutta oli tosi innoissaan Suomesta ja jätkät oli täpinöissään kun kuuli et duudsonit on Suomesta :D Ja yksi jätkä alko nauraa joka kerta, kun puhuin. Kysyin, et mikä sille tuli ja se vaa nauraa vatsaansa pidellen: "Your akcent is so awsome!"Raahas jotai kavereita sit myöhemmin mun luo ja totes kavereilleen: "What I told yu! She is awsome!" :DD Törmäsin joihinkin Maryn tuttuihin ja oli tosi mukavii. Lähes kaikki on täällä mukavii, joihin oon törmänny. Joku tyttö lisäs itsensä mun puhelimee ja lupasin txt sille koulun jälkee ni saa mun numeron. Koulussa ei saa myöskään käyttää puhelimii.
Sitten tää hullu naapurinpoika löysi mut ja roikku koko ajan mun peräs ja oli jokaiselle vastaantulijalle: "She's my nearbourhoud!" Olin vaa OMG, älä enää jaksa kun kerto 20:lle tyypille. Tuntu jo melkein joltain kultaseltanoutajalta ja sain onneks karistettuu kannoilta. Sitten käytiin syömäs, olin ottanu kotoota omat eväät: kanaa, salaattii, banaaniin, suklaata. Sitten kun oltiin syöty, mentiin takas ulos ja odotettiin että nuoremmat söi. Ja sitten meijän piti käydä jokaisessa luokassa, mitä meillä oli lukujärjeteksessä ja opettajat infos 10 minuuttii ja sit oli 5minuuttia aikaa siirtyä seuraavaan luokkkaan. Myöhästyin parilta "tunnilta", kun en löytäny luokkiin tai minne pitikään mennä. Mutta opettajat oli kyl mukavii ja aika hyvin ymmärsin ihmisii. Ja käytävillä jotkut jo moikkas mua ja oli "see ya tomorrow!" Tuntu kyl mukavalta päästä sisää "piireihin" tai että sai ekana päivänä jo kavereita. Sitten eksyin kuin ihmeen kaupalla oikeaan bussiin. Ja kukakohan istukaan mun viereen bussissa: rakas naapurini. Sain kuulla saman kommentin taas miljoona kertaa kun kerto kaikille bussissa oleville ala-asteelaisille: "She's from Finland, she is my neirbouhoud. How cool is that!?" Ja olin ihan kuitti, kun pääsin vihdoin pois bussista. Mun olis pitäny jäädä treenaus treeneihin (couching treenit) koulun jälkee mut opettaja sano että tuu vasta huomenna. Huomenna sitten koko päiväsesti aineita. Ja tää systeemihän toimii sillee että joka toinen päivä on toisii aineita ja joka toinen päivä toisii. On siis musta päivä ja punainen päivä. Ku viel tajuis muutkin koulumetodit. Mutta en kuollu, selvisin! Ei se niin hirveetä oo enää huomenna kun tietää jo porukoita!
xoxo Linda
maanantai 23. elokuuta 2010
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Arkea ja kuulumisia Jenkkilästä
Täällä on nyt sitten oltu jo reilu viikko ja tuntuu että oon jo aika hyvin sopeutunu tänne Texasilaiseen elämään. Adapteri oli muutaman päivän epäkunnossa ja menin ostamaan uudenkin, mutta sekään ei toiminut. Nyt saatiin Garyn, hostisän kanssa vanha adapteri toimimaan - olin ihan täpinöissäni kun vihdoin sain kamerankin ladattua (ja dataamaan)! Huomenna mennään palauttamaan uus adapteri, siitä kun ei ollu mihinkään.
Sain btw uuden kännykän, noi anto. Joku random koko ajan soittaa mulle o_o Outoo puhuu puhelimee englantii! Ja kun sain viel selville, että oon viikon juonu 12% rasvasta maitoo, ni oli pasmat aika sekasin. Nyt 0% maito käytös, toivottavasti auttaa tilannetta.. Ei oo ihme et on pulleeta porukkaa tääl.. :D
Tässä kuvia matkalta.
Viimeinen porukka Chigagossa missä meijän tiet sitten eroskin.
En voinut uskoo, että olin Dallasis..
Paljon on ehtinyt tapahtua viikossa. Ensinnäkin käytiin hostäidin kaa lauantaina shoppaa viikko sitten ja sain todeta, että täällä on oikeesti paljon kauppoja o_o Ostin kolme paitaa ja aurinkolasit. Ja kuulokkeet. Ja meikejä. En nyt tiiä hirveesti tästä rahankäytöstä mutta mulla on menny 10 päivän aikana täällä 200e. Mutta tosin ostin kolme laukkua (1 koululaukku, 2 muuta laukkua ) ja vannoin ittelleni, että saan ostaa tän matkan aikana vaan enää yhen laukun. Rahaa on muutenkin menny kun ollaan menty Maryn kaa vaikka kahestaan ravintolaan jne. Mutta aina kun ollaan perheen kaa menty jonnekin ravintolaan, ni ne on maksanu ja kun yritin tarjota rahaa, pudisti vaa huvittuneena päätään. Oon aina innoissani, kun kuulen sanan shoppaamaan, vaikkakin pelkään kuollakseni rahojen menettämistä. OMG. Yritän elää säästeliäämmin, mom and dad!
Sunnuntaina Mary tuli takas - se oli ollu parin päivän reissulla jossai konsertissa, johon oli saanu kaverilta lipun. Lähtiessään perjantaina Mary oli halannu mua miljoona kertaa ja lähtiessään ulos ovesta julistanu: "I love u!" Uh, ollaanpas täällä Texasissa avoimia, heti tunnustamassa rakkauttaan :D Olin vähän että mitenkäs tohon nyt pitäis oikeen vastata. Mutta tuntuhan se hienolta, että perhe on ottanu mut noin lämpimästi vastaan. Parempaa perhettä olisin tuskin voinut saada!
Kun sitten sunnuntaina mentiin kolmistaan shoppaa valtavaan "moolii" ni ruvettiin Maryn kaa heittää läpäl momil et ostetaa koiranpentu. Momin suupielet vaan nyki ja oli vaan että eieih. Kun mom sit meni ostaa jotain hajuvettä ni mentiin sillä välin eläinkauppaan Maryn kaa. Siellä oli sellanen näyteikkuna, missä oli häkeissä koiranpentuja ja mul tuli heti sääli niit kaikkii pentuja. Näytin Marylle yhtä pentuu joka näytti kultaseltanoutajalta, kun olin heti ihastunu siihen. Mentiin kaupan puolelle ja myyjä anto meille pennun ja mentiin sen kanssa sellaiseen "leikkihuoneeseen", josta oli lasi-ikkuna ostoskadulle. Siellä sai koiranpentuihin tutustuu ja leikkii niiden kanssa. Tää pentu oli vasta 6vko vanha ja jo aika iso kimpale. Ihastuttii siihen ihan totaallisesti Maryn kaa kun pentu alko huitoo tassuillaa ja yritti kiipee sylii. Sit mom tuli ja sekään ei voinu vastustaa pentuu. Ja sit.. me ostettii se pentu, siis oikeesti, tosta vaa. Makso vaa 107 dollarii taxoinee että eipä ollu sen kalliimpi o_o Pentu on narttu ja se on sekarotunen, siin on jotain pyreneenpaimenkoiraa ja jotai muuta.
Musta melkein tuntuu, ku olisin saanu oman koiranpennun. Mä oon pääosin hoitanu pentuu, kouluttanu ja se nukkuu mun kaa. Pentu on nyt 7vko, ollaan käyty eläinlääkäris ottaa ekan piston, osaa istua, antaa tassun ja mennä maahan. Ja niin sulonen! Tuntuu, kun ei mitään muuta tekis ku nukkuis ja telmis. Tää on niin laiska riiviö, ettei oo toista! Ottaa pari juoksuaskeltaa ja kompastuu tai lysähtää maahan. Nimesin sen eka Kullaks, mut ei noi osannu sanoo sitä "Kyltää, come here!" x) Siitä tuli lopulta Xavier. Oon näitä muitakin koiria vähän opettanu ja yks koira osaa jo mennä maahan, istua, antaa tassua, kieriä jne. Ja perhe on ihan ihmeissään.
Kuvia pennusta, muista koirista ja talosta:
Joo, joulupukkihan se siel ! :D
Ollaan käyty tähän mennessä kahdessa urheilutapahtumassa, baseboolii ja Amerikkalaista jalkapalloo. Baseboolii on oikeesti hauska seurata, eikä oikeesti tajuukaa kun 2h on jo menny! Amerikkalainen jalkapallo puolestaan on rajumpaa ja hyvä kun pelaajia tunnistaa kun on niin pieniä! Urheilu on oikeesti juurtunu jokaisen Texasilaisen sydämeen! Joko ne ite harrastaa urheiluu tai vaan seuraa. Koulussa mulla on varaa valita, mitä haluun pelata: golfia, tennistä, yleiurleua, cross countrya (m
aastojuoksu), koripalloo, softboolii (tyttöjen baseball) jne.
Beckien lapsenlapset Kerigan (8) ja Keagan (10) käy tosi usein yökyläs täällä ja niistä on tullu
mulle jo ku pikkusisaruksii. Kerigan on mulle aina kun täällä: "Linda, can I sleep with u, please?" :') Eli tää perinteinen kokoonpano on nykyään että minä, Kerigan ja Xavier nukutaa kolmistaan mun huges jenkkisängys, lol. Yeah, alan Texasilaistuu :P
Keagan ja minä
Kerigan
Minä ja Mary
Mom and Dad
Mary
Tossa yks päivä oltiin naapurissa syömässä ja tää oli tää pariskunta, jolla oli se pieni Lily-tyttö. Se on kyllä niin sulonen! No näitten toinen tyttö, 10-vuotias Anni tuli sanoo mulle etten sais mennä olohuoneeseen. Kysyin, että miks ihmeessä. Pudisti vaan päätään ja käski mennä kysyy äidiltään. Mielenkiinnosta menin ruokahuoneeseen, jossa aikuiset juoruili ja josta näki suoraan olohuoneeseen. Yhdellä katseella mulle sitten valkeni kaikki. Pimeessä huoneessa istu yksin sohvalla noin 20-vuotias tummaihonen miehenalku katsellen eteensä mitään näkemättä. Selkää pitkin kyllä kulki kylmät väreet, ihan kuin jostain kauhuelokusta. Annin äiti kerto, että poika oli niil vaan viikonlopun yli hoidos ja et pojal oli joku mielenhäiriö ja oli parivuotiaan tasolla psyykkisessä kehityksessä. Ja jos pojan lähelle meni ni yritti purra tai raapia.
Ilta huipentu siihen kun oltiin melkein jo lähdössä niin näitten joku ottolapsi, 16-vuotias poika tuli mun taakse istuu (Kerigan, mun "pikkusisko" istu mun sylis) ja tarttu mua hartioista ja sano: "Linda, I think I have cruch in you." Olin vaa OMG, enkä päästäny Keriganii lähtee mihinkää kun yritti lähtee menemään. Ja kun lähdettiin, tuli halaa mua. Olin vähän et eeeh. Hostmom kerto et sama poika oli halunnu mennä naisimisii niiden edellisen vaihtarin kaa, että joo. Ja sain eilen kuulla että se poika on tulos mun kaa samaa kouluu ja samalla vuosiasteelle... Eeh. Ja tuun tosiaa olee varmaan junior. Senioreilla on joku hankala vuosiprojekti ja loppukokeet että on helpointa olla junior. Mutta ei se mitään!
Kirjottelen kun koulu alkaa ja kertoilen kouluelämästä, ruuasta ja laittelen lisää kuvia!
XOXO Linda
Sain btw uuden kännykän, noi anto. Joku random koko ajan soittaa mulle o_o Outoo puhuu puhelimee englantii! Ja kun sain viel selville, että oon viikon juonu 12% rasvasta maitoo, ni oli pasmat aika sekasin. Nyt 0% maito käytös, toivottavasti auttaa tilannetta.. Ei oo ihme et on pulleeta porukkaa tääl.. :D
Tässä kuvia matkalta.
Viimeinen porukka Chigagossa missä meijän tiet sitten eroskin.
En voinut uskoo, että olin Dallasis..
Paljon on ehtinyt tapahtua viikossa. Ensinnäkin käytiin hostäidin kaa lauantaina shoppaa viikko sitten ja sain todeta, että täällä on oikeesti paljon kauppoja o_o Ostin kolme paitaa ja aurinkolasit. Ja kuulokkeet. Ja meikejä. En nyt tiiä hirveesti tästä rahankäytöstä mutta mulla on menny 10 päivän aikana täällä 200e. Mutta tosin ostin kolme laukkua (1 koululaukku, 2 muuta laukkua ) ja vannoin ittelleni, että saan ostaa tän matkan aikana vaan enää yhen laukun. Rahaa on muutenkin menny kun ollaan menty Maryn kaa vaikka kahestaan ravintolaan jne. Mutta aina kun ollaan perheen kaa menty jonnekin ravintolaan, ni ne on maksanu ja kun yritin tarjota rahaa, pudisti vaa huvittuneena päätään. Oon aina innoissani, kun kuulen sanan shoppaamaan, vaikkakin pelkään kuollakseni rahojen menettämistä. OMG. Yritän elää säästeliäämmin, mom and dad!
Sunnuntaina Mary tuli takas - se oli ollu parin päivän reissulla jossai konsertissa, johon oli saanu kaverilta lipun. Lähtiessään perjantaina Mary oli halannu mua miljoona kertaa ja lähtiessään ulos ovesta julistanu: "I love u!" Uh, ollaanpas täällä Texasissa avoimia, heti tunnustamassa rakkauttaan :D Olin vähän että mitenkäs tohon nyt pitäis oikeen vastata. Mutta tuntuhan se hienolta, että perhe on ottanu mut noin lämpimästi vastaan. Parempaa perhettä olisin tuskin voinut saada!
Kun sitten sunnuntaina mentiin kolmistaan shoppaa valtavaan "moolii" ni ruvettiin Maryn kaa heittää läpäl momil et ostetaa koiranpentu. Momin suupielet vaan nyki ja oli vaan että eieih. Kun mom sit meni ostaa jotain hajuvettä ni mentiin sillä välin eläinkauppaan Maryn kaa. Siellä oli sellanen näyteikkuna, missä oli häkeissä koiranpentuja ja mul tuli heti sääli niit kaikkii pentuja. Näytin Marylle yhtä pentuu joka näytti kultaseltanoutajalta, kun olin heti ihastunu siihen. Mentiin kaupan puolelle ja myyjä anto meille pennun ja mentiin sen kanssa sellaiseen "leikkihuoneeseen", josta oli lasi-ikkuna ostoskadulle. Siellä sai koiranpentuihin tutustuu ja leikkii niiden kanssa. Tää pentu oli vasta 6vko vanha ja jo aika iso kimpale. Ihastuttii siihen ihan totaallisesti Maryn kaa kun pentu alko huitoo tassuillaa ja yritti kiipee sylii. Sit mom tuli ja sekään ei voinu vastustaa pentuu. Ja sit.. me ostettii se pentu, siis oikeesti, tosta vaa. Makso vaa 107 dollarii taxoinee että eipä ollu sen kalliimpi o_o Pentu on narttu ja se on sekarotunen, siin on jotain pyreneenpaimenkoiraa ja jotai muuta.
Musta melkein tuntuu, ku olisin saanu oman koiranpennun. Mä oon pääosin hoitanu pentuu, kouluttanu ja se nukkuu mun kaa. Pentu on nyt 7vko, ollaan käyty eläinlääkäris ottaa ekan piston, osaa istua, antaa tassun ja mennä maahan. Ja niin sulonen! Tuntuu, kun ei mitään muuta tekis ku nukkuis ja telmis. Tää on niin laiska riiviö, ettei oo toista! Ottaa pari juoksuaskeltaa ja kompastuu tai lysähtää maahan. Nimesin sen eka Kullaks, mut ei noi osannu sanoo sitä "Kyltää, come here!" x) Siitä tuli lopulta Xavier. Oon näitä muitakin koiria vähän opettanu ja yks koira osaa jo mennä maahan, istua, antaa tassua, kieriä jne. Ja perhe on ihan ihmeissään.
Kuvia pennusta, muista koirista ja talosta:
Joo, joulupukkihan se siel ! :DOllaan käyty tähän mennessä kahdessa urheilutapahtumassa, baseboolii ja Amerikkalaista jalkapalloo. Baseboolii on oikeesti hauska seurata, eikä oikeesti tajuukaa kun 2h on jo menny! Amerikkalainen jalkapallo puolestaan on rajumpaa ja hyvä kun pelaajia tunnistaa kun on niin pieniä! Urheilu on oikeesti juurtunu jokaisen Texasilaisen sydämeen! Joko ne ite harrastaa urheiluu tai vaan seuraa. Koulussa mulla on varaa valita, mitä haluun pelata: golfia, tennistä, yleiurleua, cross countrya (m
aastojuoksu), koripalloo, softboolii (tyttöjen baseball) jne.
Beckien lapsenlapset Kerigan (8) ja Keagan (10) käy tosi usein yökyläs täällä ja niistä on tullu
mulle jo ku pikkusisaruksii. Kerigan on mulle aina kun täällä: "Linda, can I sleep with u, please?" :') Eli tää perinteinen kokoonpano on nykyään että minä, Kerigan ja Xavier nukutaa kolmistaan mun huges jenkkisängys, lol. Yeah, alan Texasilaistuu :P
Keagan ja minä
Kerigan
Minä ja Mary
Mom and Dad
Mary
Tossa yks päivä oltiin naapurissa syömässä ja tää oli tää pariskunta, jolla oli se pieni Lily-tyttö. Se on kyllä niin sulonen! No näitten toinen tyttö, 10-vuotias Anni tuli sanoo mulle etten sais mennä olohuoneeseen. Kysyin, että miks ihmeessä. Pudisti vaan päätään ja käski mennä kysyy äidiltään. Mielenkiinnosta menin ruokahuoneeseen, jossa aikuiset juoruili ja josta näki suoraan olohuoneeseen. Yhdellä katseella mulle sitten valkeni kaikki. Pimeessä huoneessa istu yksin sohvalla noin 20-vuotias tummaihonen miehenalku katsellen eteensä mitään näkemättä. Selkää pitkin kyllä kulki kylmät väreet, ihan kuin jostain kauhuelokusta. Annin äiti kerto, että poika oli niil vaan viikonlopun yli hoidos ja et pojal oli joku mielenhäiriö ja oli parivuotiaan tasolla psyykkisessä kehityksessä. Ja jos pojan lähelle meni ni yritti purra tai raapia.
Ilta huipentu siihen kun oltiin melkein jo lähdössä niin näitten joku ottolapsi, 16-vuotias poika tuli mun taakse istuu (Kerigan, mun "pikkusisko" istu mun sylis) ja tarttu mua hartioista ja sano: "Linda, I think I have cruch in you." Olin vaa OMG, enkä päästäny Keriganii lähtee mihinkää kun yritti lähtee menemään. Ja kun lähdettiin, tuli halaa mua. Olin vähän et eeeh. Hostmom kerto et sama poika oli halunnu mennä naisimisii niiden edellisen vaihtarin kaa, että joo. Ja sain eilen kuulla että se poika on tulos mun kaa samaa kouluu ja samalla vuosiasteelle... Eeh. Ja tuun tosiaa olee varmaan junior. Senioreilla on joku hankala vuosiprojekti ja loppukokeet että on helpointa olla junior. Mutta ei se mitään!
Kirjottelen kun koulu alkaa ja kertoilen kouluelämästä, ruuasta ja laittelen lisää kuvia!
XOXO Linda
perjantai 6. elokuuta 2010
Terveisiä Texasista!
Eli vihdoin ollaan perillä... 40 matkustamisen jälkeen. Aamulla kotona isä saattoi kentälle, jossa tapasin muut YFU-tyypit. Oli se todella huojentavaa, sillä ajatus siitä, ettei tarvinnut matkustaa yksin, oli aikas piristävä. Lento kesti sen 3h Frankfurtiin, missä sitten nää liiderit katos sit kokonaan näkyvistä. Liityin yhteen Yfu-porukkaan, jonka kanssa vaellettiin kentän toisesta päästä toiseen käyttäen junaa ja autoa. Siis oikeesti, käytettiin junaa ja autoa LENTOKENTÄLLÄ, wierd! :D Kysyin myöhemmin joltain kenttätyötekijältä, kuinka pitkä Frankfurtin kenttä oli toisesta päästä toiseen niin sano et 3km. Että joo. Hirveiden turvatarkastusten ja jonotusten jälkeen päästiin Chigagon lennolle, joka oli kauniisti puoli tuntia myähässä. Se oli jättimäinen kone, jossa oli myös yläkerta. Pääsin onneksi istumaan yhden YFU-vaihtarin viereen niin ei sitten tuo 9h lentomatka ollut niin paha. Katsottiin leffoja macil, yritettiin nukkuu (fail yritys mulla) ja kuunneltiin musiikkia. Luettiin myös sitä kuuluisaa USA Passportia (selattiin itseasiassa vaa läpi) ja tehtiin Bettinan kouluainevalinnat. Lopulta saavuttiin sitten Chigagoon. Siihen asti kaikki oli mennyt hyvin.
Nyt kun mietin sitä ajankohtaa, kun olin Chigagossa, mulla oli sillon niin epäuskonen olo: oikeasti, oltiinko me USA:ssa? Kaikki ihmiset vaikutti ihan... tavallisilta. Niin että mitä helvettiä? Ehkä mun maailmankuva oli vääristyny tai kävelin puoliunessa, siltä se ainakin tuntui. Täällä ei ollu niin hirveät turvatarkastukset, mutta jouduttiin käytttää taas junaa (missä jumalan selän takana oon asunu, kun en oo ikin kuullu näistä - ei kyl kovin monikaan) Siinä vaiheessa, kun oltiin päästy oikeaan siipeen (terminaaliin), meit oli enää jäljellä 5 ihmistä :D Tuli ihan sama fiilis ku sitä "Eikä yksikään pelastunut" fiilis. Sit hengiltiin siel kentällä ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Meit oli kolme, jotka oli menossa Dallasiin, joten en ollut onneks ihan yksin. Meidän koneen oli tarkotus lähtee klo. 17.33 ja oltiin odotettu kentällä jo 5h. Sitten tuli ilmoitus, että kone oli 15min myöhässä. Olin muutenkin ollut varma, että en kerkiäisi tehdä Dallasissa vaihtoa, kun mulla olisi ollut aikaa vaan se 70min. Nyt oli alle tunti. Tuli uusi ilmoitus: kone 1h myöhässä ja siinä vaiheessa etsin kolikkopuhelimen (en oo ikinä käyttäny, aikas siistejä) ja soitin YFU:n hätänumeroon. Kyl ne jotai tajus kun sanoi sitten järjestävänsä mulle vastaanoton Dallasis. Loppujen lopuks kone oli 5h myöhäs ja päästiin 10-11 mais lähtee. En muista koko lentoo, kun olin ihan horroksessa. Mun vieres istuva mies alko nauraa, kun se anto mulle mun laukun ja kysyin kärttysenä: Is this flight cancelled? Are u kidding me!" "No, we are in Texas." Niin varmaan, ajattelin, mutta niin me oltiin.
Löysin tuurilla yhden Yfu-tyypin ku se nukku jonkun pilarin takana xD Mentiin (olin enää yksin jäljellä) B-terminaaliin kyselee lippuja kun olin missannut edellisen lennon. Siel kerrottiin, että vasta 4h päästä avautuisi lippumyynti. Jouduttiin tilaa taksi ja lähtee hotelliin. Ja se hotelli oli oikeesti joku ökyhotelli ja sain oman upeen kämpän! Siel olis ollu oma ovensakin, mistä livahtaa Dallasin yöelämään, mutta se oli lukossa :< No mut sitten vaa "sammuin" siihen sängylle ja nukuin 3h. Tuli 5ltä herätys ja mentiin syömään aamupalaa. Siel oli kaikkea paahtoleipää, munia, hedelmiä (ne oli luvannu mulle pizzan, yhyy). Siitä otin sit aamiaista ja jouduin syömään lennosta, kun piti ehtiä kimppataxiin. Kentällä kello oli jotain puol 7 ja saatiin mulle lento tuntia myöhemmäks! Tosin tääkin lento oli yllättävästi myöhässä sen yhen tunnin.
Kun vihdoin oli laskeutunut Lubbociin, kävelin monta kertaa mun isäntäperheen ohi, kun hajamielisenä etin mun laukkua. Ne oli tehny mulle upeen tervetuliaisjulisteen :') "Welcome to Lubbock, USA, Linda!!!!!!" Ne oli vaa "Are you Linda?!" Ja tuli halaa mua :)) Kaiken sen unettomuusen jälkeen en edes varmaa tajunnu ketä siin oli xD Mut saatiin mun laukku jostain ja lähdettiin sitten autolle. Niil oli joku sellanen perusauto, mut se oli aika lommoilla sivusta, en vaa kehdannu kysyy siit. Kaikki se maisema siel oli just sellasta perus Texasii: metsää, teitä, taloja, aroa/aavikkoa. Puhiminen sujui yllättävän kivuttomasti ja tää äiti ja tytär oli tosi mukavia, huumorintajusia ja sanoi monta kertaa miten innoissaan oli, kun tulin vihdoin. Ne sano, että oli just ylipäätään tullu sinne kentälle, ettei ollu odottanu ku pari min. Aika hyvä ajotus.
Mentiin sinne sen äidin työpaikalle ja siel alettiin Marin kaa tussaamaan jotain avaimia. En tiiä tarkotusta, mutta joo. Juteltiin kaikkea laidasta laitaan. Sen ensimmäinen kysymys oli, että tykkäänkö kauhuelokuvista ja voitte vaa arvaa ku oli löytäny sielunsisaren ;> Suunniteltiin, mitä kaikkee tehtäis vuoden aikana. Se sano, että se jopa tuntee jotai tyyppejä, joilla on hevosia, oh my, ja sano että oli ollu vallan riemuissaan, kun oli kuullu, et oon olin 18. Kun kysyin, miks, ni se sano: "We are going to club, sister!" Cooliii :D
Sit siin jossain välis mentiin syömään jonnekin Texasilaiseen ravintolaan/fastfoodmestaan. Siel oli kyl ihanaa kanaa. Kun tarjosin maksaa ite, ni ne oli vaa no way. Kotimatkalla sitten joskus "rankan" työpäivän jälkeen (kateltii koneelta leffoi, mut nukahdettiin ja se mami ikuisti meijät kameralla x))Kotimatkalla poikettiin automyymäläs kattoo näille uutta mersuu. Hintahaarukkana oli tosiaan 15-20 000 dollarii, et mietin mitä kroisoksii nää tyypit oikeesti oli. Mut eipä löytyny mieleistä ni jatkettii matkaa. Mun tuorein havainto Texasisilaisista autoista oli, että joka toisella oli vähintään trucki, eli sellanen lava-auto.
Kun päästiin perille, tajusin ettei oikeesti asuttu maal. Tää oli vaa sellanen iso autotie jonka varrel oli vierivieres taloja. Näil on jättikokonen piha täs ja kun pääsin sisälle taloon... Ni wau. Texasissa kaikki todellakin on suurempaa. Tää niitten kämppä on joku ökytalo, oikeesti. Sain oman huoneen, mis on kunnon prinsessasänky, vaatekomero ja kylppäri! Talon neliömäärä? 400 neliöö ehkä. Ja näil on 4 komeroo täynnä kuivaruokaa, sipsii, keksii, pastaa, mitä vaan. Näiden ruokavarat riittäs pariks kolmeks vuodeks ja kokonaisen perheen tarpeisiin. Mun silmät oli varmaa lautase, kun näin sen kaiken.
Näistä koirista. Kanoja en oo viel nähny, mut niit on joku 15. Kaks pientä villakoiraa, joista toinen on vuoden ja tosi leikkisä, antaa ottaa syliin ja varkaiden paras kaveri. Toinen puudeli on hirvee pallo, aloin kutsuu sitä Fädiks :D Tää mun hostsisko oli ollu kaks kuukautta pari vuot sitten Japanis ja tuonu tälle Fädille tuliaiaseks japanilaisen koirapuvun. Mut se ei enää mahtunu sille, kun se oli lihonu muutaman kilon sil aikaa. Nää ei ikin käy koirien kaa lenkeil eikä niil oo edes remmei koirille 0_0 Voin kuulemma käydä anyway lenkil niiden kaa :) Kolmas koira on joku vähän isompi, suomenlapinkoiran kokone ja tosi arka. Se pelkää välil näitä perheenjäseniäkin. Lopulta voitin juustolla sen luottamuksen.
Ne tykkäs tosi paljon näistä tuliaisista. Aikakin juustohöylä sai heti käyttöä. Kun ne maisto ruisleipää, unohdin mikä voi oli englanniks, ni sanoin että voi laittaa mitä vaa päälle. Ne seuras peräs, kun laitoin pelkkää juustoa ja nyt luulee et ruisleipää syödään vaan juuston kaa x) Sitten tän hostäidin 30w poika tuli perheineen ja tehtiin ruokaa. Se oli sellasta perinteistä Texasilaista ku laitetaa sellaseen lastupohjaan kaikkea täytettä. Nää lapsenlapset oli tosi sulosia ja ne jopa ymmärs mun englantia!
Jossain vaihees menin omaan huoneeseen purkaa laukkua, mut mut tultiin hakee, ku naapurit oli tullu moikaa ja halus nähä mut. Ne oli joku yberlihava pariskunta, varmaan paino yhdessä 500kg :/ Ne oli adoptoinu jonkun 1,5h vuotiaan tummaihosen tytön ja se osas jo kävellä ja kaikkea. Se oli NIIn sulonen, oppinut just lähettämään lentosuukkoja :') Sen nimi oli Lily ja nää vanhemmat selitti, että hiukset piti olla kiinni, kun hiukset oli niin kiharat. Nää naapurit kysy, pelaanko korttia, ni sanoin että joo oon pelannu. Sit ne kutsu mut tän hostmomin pariks pelaa huonen pokerii. Hostsisko lähtee huomen päiväl pariks päivää jollekin kirkon järjestämälle keikalle. Isä, Gary tulee ens viikolla.
Kun kysyin hosrmomilta kirkosta, ni se sano: "Naah, we are baaaadd, not in church enough." Että ei tarvitse koko aikaa kirkossa ravata.
Nyt oon dataamas omas huonee ja kello on täällä 10.38, siellä 18.38 eli 8h enemmän.
Mutta päivittelen taas!
-Linda-
Nyt kun mietin sitä ajankohtaa, kun olin Chigagossa, mulla oli sillon niin epäuskonen olo: oikeasti, oltiinko me USA:ssa? Kaikki ihmiset vaikutti ihan... tavallisilta. Niin että mitä helvettiä? Ehkä mun maailmankuva oli vääristyny tai kävelin puoliunessa, siltä se ainakin tuntui. Täällä ei ollu niin hirveät turvatarkastukset, mutta jouduttiin käytttää taas junaa (missä jumalan selän takana oon asunu, kun en oo ikin kuullu näistä - ei kyl kovin monikaan) Siinä vaiheessa, kun oltiin päästy oikeaan siipeen (terminaaliin), meit oli enää jäljellä 5 ihmistä :D Tuli ihan sama fiilis ku sitä "Eikä yksikään pelastunut" fiilis. Sit hengiltiin siel kentällä ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Meit oli kolme, jotka oli menossa Dallasiin, joten en ollut onneks ihan yksin. Meidän koneen oli tarkotus lähtee klo. 17.33 ja oltiin odotettu kentällä jo 5h. Sitten tuli ilmoitus, että kone oli 15min myöhässä. Olin muutenkin ollut varma, että en kerkiäisi tehdä Dallasissa vaihtoa, kun mulla olisi ollut aikaa vaan se 70min. Nyt oli alle tunti. Tuli uusi ilmoitus: kone 1h myöhässä ja siinä vaiheessa etsin kolikkopuhelimen (en oo ikinä käyttäny, aikas siistejä) ja soitin YFU:n hätänumeroon. Kyl ne jotai tajus kun sanoi sitten järjestävänsä mulle vastaanoton Dallasis. Loppujen lopuks kone oli 5h myöhäs ja päästiin 10-11 mais lähtee. En muista koko lentoo, kun olin ihan horroksessa. Mun vieres istuva mies alko nauraa, kun se anto mulle mun laukun ja kysyin kärttysenä: Is this flight cancelled? Are u kidding me!" "No, we are in Texas." Niin varmaan, ajattelin, mutta niin me oltiin.
Löysin tuurilla yhden Yfu-tyypin ku se nukku jonkun pilarin takana xD Mentiin (olin enää yksin jäljellä) B-terminaaliin kyselee lippuja kun olin missannut edellisen lennon. Siel kerrottiin, että vasta 4h päästä avautuisi lippumyynti. Jouduttiin tilaa taksi ja lähtee hotelliin. Ja se hotelli oli oikeesti joku ökyhotelli ja sain oman upeen kämpän! Siel olis ollu oma ovensakin, mistä livahtaa Dallasin yöelämään, mutta se oli lukossa :< No mut sitten vaa "sammuin" siihen sängylle ja nukuin 3h. Tuli 5ltä herätys ja mentiin syömään aamupalaa. Siel oli kaikkea paahtoleipää, munia, hedelmiä (ne oli luvannu mulle pizzan, yhyy). Siitä otin sit aamiaista ja jouduin syömään lennosta, kun piti ehtiä kimppataxiin. Kentällä kello oli jotain puol 7 ja saatiin mulle lento tuntia myöhemmäks! Tosin tääkin lento oli yllättävästi myöhässä sen yhen tunnin.
Kun vihdoin oli laskeutunut Lubbociin, kävelin monta kertaa mun isäntäperheen ohi, kun hajamielisenä etin mun laukkua. Ne oli tehny mulle upeen tervetuliaisjulisteen :') "Welcome to Lubbock, USA, Linda!!!!!!" Ne oli vaa "Are you Linda?!" Ja tuli halaa mua :)) Kaiken sen unettomuusen jälkeen en edes varmaa tajunnu ketä siin oli xD Mut saatiin mun laukku jostain ja lähdettiin sitten autolle. Niil oli joku sellanen perusauto, mut se oli aika lommoilla sivusta, en vaa kehdannu kysyy siit. Kaikki se maisema siel oli just sellasta perus Texasii: metsää, teitä, taloja, aroa/aavikkoa. Puhiminen sujui yllättävän kivuttomasti ja tää äiti ja tytär oli tosi mukavia, huumorintajusia ja sanoi monta kertaa miten innoissaan oli, kun tulin vihdoin. Ne sano, että oli just ylipäätään tullu sinne kentälle, ettei ollu odottanu ku pari min. Aika hyvä ajotus.
Mentiin sinne sen äidin työpaikalle ja siel alettiin Marin kaa tussaamaan jotain avaimia. En tiiä tarkotusta, mutta joo. Juteltiin kaikkea laidasta laitaan. Sen ensimmäinen kysymys oli, että tykkäänkö kauhuelokuvista ja voitte vaa arvaa ku oli löytäny sielunsisaren ;> Suunniteltiin, mitä kaikkee tehtäis vuoden aikana. Se sano, että se jopa tuntee jotai tyyppejä, joilla on hevosia, oh my, ja sano että oli ollu vallan riemuissaan, kun oli kuullu, et oon olin 18. Kun kysyin, miks, ni se sano: "We are going to club, sister!" Cooliii :D
Sit siin jossain välis mentiin syömään jonnekin Texasilaiseen ravintolaan/fastfoodmestaan. Siel oli kyl ihanaa kanaa. Kun tarjosin maksaa ite, ni ne oli vaa no way. Kotimatkalla sitten joskus "rankan" työpäivän jälkeen (kateltii koneelta leffoi, mut nukahdettiin ja se mami ikuisti meijät kameralla x))Kotimatkalla poikettiin automyymäläs kattoo näille uutta mersuu. Hintahaarukkana oli tosiaan 15-20 000 dollarii, et mietin mitä kroisoksii nää tyypit oikeesti oli. Mut eipä löytyny mieleistä ni jatkettii matkaa. Mun tuorein havainto Texasisilaisista autoista oli, että joka toisella oli vähintään trucki, eli sellanen lava-auto.
Kun päästiin perille, tajusin ettei oikeesti asuttu maal. Tää oli vaa sellanen iso autotie jonka varrel oli vierivieres taloja. Näil on jättikokonen piha täs ja kun pääsin sisälle taloon... Ni wau. Texasissa kaikki todellakin on suurempaa. Tää niitten kämppä on joku ökytalo, oikeesti. Sain oman huoneen, mis on kunnon prinsessasänky, vaatekomero ja kylppäri! Talon neliömäärä? 400 neliöö ehkä. Ja näil on 4 komeroo täynnä kuivaruokaa, sipsii, keksii, pastaa, mitä vaan. Näiden ruokavarat riittäs pariks kolmeks vuodeks ja kokonaisen perheen tarpeisiin. Mun silmät oli varmaa lautase, kun näin sen kaiken.
Näistä koirista. Kanoja en oo viel nähny, mut niit on joku 15. Kaks pientä villakoiraa, joista toinen on vuoden ja tosi leikkisä, antaa ottaa syliin ja varkaiden paras kaveri. Toinen puudeli on hirvee pallo, aloin kutsuu sitä Fädiks :D Tää mun hostsisko oli ollu kaks kuukautta pari vuot sitten Japanis ja tuonu tälle Fädille tuliaiaseks japanilaisen koirapuvun. Mut se ei enää mahtunu sille, kun se oli lihonu muutaman kilon sil aikaa. Nää ei ikin käy koirien kaa lenkeil eikä niil oo edes remmei koirille 0_0 Voin kuulemma käydä anyway lenkil niiden kaa :) Kolmas koira on joku vähän isompi, suomenlapinkoiran kokone ja tosi arka. Se pelkää välil näitä perheenjäseniäkin. Lopulta voitin juustolla sen luottamuksen.
Ne tykkäs tosi paljon näistä tuliaisista. Aikakin juustohöylä sai heti käyttöä. Kun ne maisto ruisleipää, unohdin mikä voi oli englanniks, ni sanoin että voi laittaa mitä vaa päälle. Ne seuras peräs, kun laitoin pelkkää juustoa ja nyt luulee et ruisleipää syödään vaan juuston kaa x) Sitten tän hostäidin 30w poika tuli perheineen ja tehtiin ruokaa. Se oli sellasta perinteistä Texasilaista ku laitetaa sellaseen lastupohjaan kaikkea täytettä. Nää lapsenlapset oli tosi sulosia ja ne jopa ymmärs mun englantia!
Jossain vaihees menin omaan huoneeseen purkaa laukkua, mut mut tultiin hakee, ku naapurit oli tullu moikaa ja halus nähä mut. Ne oli joku yberlihava pariskunta, varmaan paino yhdessä 500kg :/ Ne oli adoptoinu jonkun 1,5h vuotiaan tummaihosen tytön ja se osas jo kävellä ja kaikkea. Se oli NIIn sulonen, oppinut just lähettämään lentosuukkoja :') Sen nimi oli Lily ja nää vanhemmat selitti, että hiukset piti olla kiinni, kun hiukset oli niin kiharat. Nää naapurit kysy, pelaanko korttia, ni sanoin että joo oon pelannu. Sit ne kutsu mut tän hostmomin pariks pelaa huonen pokerii. Hostsisko lähtee huomen päiväl pariks päivää jollekin kirkon järjestämälle keikalle. Isä, Gary tulee ens viikolla.
Kun kysyin hosrmomilta kirkosta, ni se sano: "Naah, we are baaaadd, not in church enough." Että ei tarvitse koko aikaa kirkossa ravata.
Nyt oon dataamas omas huonee ja kello on täällä 10.38, siellä 18.38 eli 8h enemmän.
Mutta päivittelen taas!
-Linda-
maanantai 2. elokuuta 2010
Is it real?
Lähtöön kaksi päivää. Tajunnalla on ollut vajaa vuosi aikaa sopeutua tilanteeseen ja aivoilla aikaa ajatella tulannetta, mutta ei pääkoppa vieläkään oikein usko tapahtuvaa todeksi. Ylenpalttinen innostus vain kuplii mielessä kun ajatus lähtemisestä tuntuu tietyllä tasolla todellisemmalta. Mikä tuo matkalaukkukasa tuossa huoneen lattialla on? Miksi lompakko on täynnä monopolirahaa (dollareita ja ne näyttää oikeasti joltain lelurahoilta!)? Ja sekin tieto tuntuu tulevan rajan takaa, että meilailen tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka sanoo odottavansa mua malttamattomasti. Olenko oikeasti lähdössä? Ei, en usko siihen vieläkään.
Sain muutama päivä sitten tehtyä harjoituspakkauksen ja isompi laukku painaa ilman tuliaisia 19kg. Kun laukku itsessään painaa sen 6kg niin olin vähän, että mitä helvattia. Taitaa patterit olla aika kuluneet tai silmissä on jotain vikaa! Toinen laukku, joka tulee mukaan lentokoneeseen, niin sen painoa en ole edes testaillut. En tiedä, uskallanko edes. Mutta huomenna pakkaan sitten lopullisesti laukut matkaa varten!
Tänään lähtöbailut ja näkee vielä kaikki kaverit vikan kerran. Hirveää ajatella, etten nää ketään niistäkään vuoteen.. Miten ne muka pärjää ilman mua? Tulee niille olemaan rankka vuosi ;) Eiköhän ne joten kuten sinnittele sen yhden vuoden. Ja mä myös. Pakko myöntää, kyllä kaikkia tulee niin kauhean ikävä, etten sitä osaa kuvailla. Kun jättäis yhden kesken jääneen elämän taakseen ja astuisi tuntemattomasta ovesta sisään ennen kuin vanha olisi kerinnyt edes sulkeutua. Vuoden päästä haikailen taas takaisin jenkkeihin enkä osaa kotiutua Suomeen. Onpa elämä nurinkurista.
Ja mitä ostin tuliaisiksi? Isälle ostin suomikirjan, hostsiskolle poltin suomi-cd:n ja äidille hankin fiskarsin puutarhanhoito välineet, kun sanoi harrastavansa puutarhan hoitoa. Yhteiseski vien vielä pari levyä Fazeria ja yhden pussin salmiakkia. Vielä varmaan ostan pari levyä suklaata ja yhden pussin salmiakkia, juustohöylän ja ehkä ruisleipää? Pitäähän iteäänkin ajatella! :D
Tämä oli sitten viimeinen postaus ennen lähtöä... Jenkeistä sitten taas kirjoittelen jos löydän toimivan netin! En ajatellut hirveästi roikkua netissä, mutta tulen tänne päivittelemään silloin tällöin :)
--Linda--
Sain muutama päivä sitten tehtyä harjoituspakkauksen ja isompi laukku painaa ilman tuliaisia 19kg. Kun laukku itsessään painaa sen 6kg niin olin vähän, että mitä helvattia. Taitaa patterit olla aika kuluneet tai silmissä on jotain vikaa! Toinen laukku, joka tulee mukaan lentokoneeseen, niin sen painoa en ole edes testaillut. En tiedä, uskallanko edes. Mutta huomenna pakkaan sitten lopullisesti laukut matkaa varten!
Tänään lähtöbailut ja näkee vielä kaikki kaverit vikan kerran. Hirveää ajatella, etten nää ketään niistäkään vuoteen.. Miten ne muka pärjää ilman mua? Tulee niille olemaan rankka vuosi ;) Eiköhän ne joten kuten sinnittele sen yhden vuoden. Ja mä myös. Pakko myöntää, kyllä kaikkia tulee niin kauhean ikävä, etten sitä osaa kuvailla. Kun jättäis yhden kesken jääneen elämän taakseen ja astuisi tuntemattomasta ovesta sisään ennen kuin vanha olisi kerinnyt edes sulkeutua. Vuoden päästä haikailen taas takaisin jenkkeihin enkä osaa kotiutua Suomeen. Onpa elämä nurinkurista.
Ja mitä ostin tuliaisiksi? Isälle ostin suomikirjan, hostsiskolle poltin suomi-cd:n ja äidille hankin fiskarsin puutarhanhoito välineet, kun sanoi harrastavansa puutarhan hoitoa. Yhteiseski vien vielä pari levyä Fazeria ja yhden pussin salmiakkia. Vielä varmaan ostan pari levyä suklaata ja yhden pussin salmiakkia, juustohöylän ja ehkä ruisleipää? Pitäähän iteäänkin ajatella! :D
Tämä oli sitten viimeinen postaus ennen lähtöä... Jenkeistä sitten taas kirjoittelen jos löydän toimivan netin! En ajatellut hirveästi roikkua netissä, mutta tulen tänne päivittelemään silloin tällöin :)
--Linda--
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)