Terveisiä Texasista!

Eli vihdoin ollaan perillä... 40 matkustamisen jälkeen. Aamulla kotona isä saattoi kentälle, jossa tapasin muut YFU-tyypit. Oli se todella huojentavaa, sillä ajatus siitä, ettei tarvinnut matkustaa yksin, oli aikas piristävä. Lento kesti sen 3h Frankfurtiin, missä sitten nää liiderit katos sit kokonaan näkyvistä. Liityin yhteen Yfu-porukkaan, jonka kanssa vaellettiin kentän toisesta päästä toiseen käyttäen junaa ja autoa. Siis oikeesti, käytettiin junaa ja autoa LENTOKENTÄLLÄ, wierd! :D Kysyin myöhemmin joltain kenttätyötekijältä, kuinka pitkä Frankfurtin kenttä oli toisesta päästä toiseen niin sano et 3km. Että joo. Hirveiden turvatarkastusten ja jonotusten jälkeen päästiin Chigagon lennolle, joka oli kauniisti puoli tuntia myähässä. Se oli jättimäinen kone, jossa oli myös yläkerta. Pääsin onneksi istumaan yhden YFU-vaihtarin viereen niin ei sitten tuo 9h lentomatka ollut niin paha. Katsottiin leffoja macil, yritettiin nukkuu (fail yritys mulla) ja kuunneltiin musiikkia. Luettiin myös sitä kuuluisaa USA Passportia (selattiin itseasiassa vaa läpi) ja tehtiin Bettinan kouluainevalinnat. Lopulta saavuttiin sitten Chigagoon. Siihen asti kaikki oli mennyt hyvin.

Nyt kun mietin sitä ajankohtaa, kun olin Chigagossa, mulla oli sillon niin epäuskonen olo: oikeasti, oltiinko me USA:ssa? Kaikki ihmiset vaikutti ihan... tavallisilta. Niin että mitä helvettiä? Ehkä mun maailmankuva oli vääristyny tai kävelin puoliunessa, siltä se ainakin tuntui. Täällä ei ollu niin hirveät turvatarkastukset, mutta jouduttiin käytttää taas junaa (missä jumalan selän takana oon asunu, kun en oo ikin kuullu näistä - ei kyl kovin monikaan) Siinä vaiheessa, kun oltiin päästy oikeaan siipeen (terminaaliin), meit oli enää jäljellä 5 ihmistä :D Tuli ihan sama fiilis ku sitä "Eikä yksikään pelastunut" fiilis. Sit hengiltiin siel kentällä ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Meit oli kolme, jotka oli menossa Dallasiin, joten en ollut onneks ihan yksin. Meidän koneen oli tarkotus lähtee klo. 17.33 ja oltiin odotettu kentällä jo 5h. Sitten tuli ilmoitus, että kone oli 15min myöhässä. Olin muutenkin ollut varma, että en kerkiäisi tehdä Dallasissa vaihtoa, kun mulla olisi ollut aikaa vaan se 70min. Nyt oli alle tunti. Tuli uusi ilmoitus: kone 1h myöhässä ja siinä vaiheessa etsin kolikkopuhelimen (en oo ikinä käyttäny, aikas siistejä) ja soitin YFU:n hätänumeroon. Kyl ne jotai tajus kun sanoi sitten järjestävänsä mulle vastaanoton Dallasis. Loppujen lopuks kone oli 5h myöhäs ja päästiin 10-11 mais lähtee. En muista koko lentoo, kun olin ihan horroksessa. Mun vieres istuva mies alko nauraa, kun se anto mulle mun laukun ja kysyin kärttysenä: Is this flight cancelled? Are u kidding me!" "No, we are in Texas." Niin varmaan, ajattelin, mutta niin me oltiin.

Löysin tuurilla yhden Yfu-tyypin ku se nukku jonkun pilarin takana xD Mentiin (olin enää yksin jäljellä) B-terminaaliin kyselee lippuja kun olin missannut edellisen lennon. Siel kerrottiin, että vasta 4h päästä avautuisi lippumyynti. Jouduttiin tilaa taksi ja lähtee hotelliin. Ja se hotelli oli oikeesti joku ökyhotelli ja sain oman upeen kämpän! Siel olis ollu oma ovensakin, mistä livahtaa Dallasin yöelämään, mutta se oli lukossa :< No mut sitten vaa "sammuin" siihen sängylle ja nukuin 3h. Tuli 5ltä herätys ja mentiin syömään aamupalaa. Siel oli kaikkea paahtoleipää, munia, hedelmiä (ne oli luvannu mulle pizzan, yhyy). Siitä otin sit aamiaista ja jouduin syömään lennosta, kun piti ehtiä kimppataxiin. Kentällä kello oli jotain puol 7 ja saatiin mulle lento tuntia myöhemmäks! Tosin tääkin lento oli yllättävästi myöhässä sen yhen tunnin.

Kun vihdoin oli laskeutunut Lubbociin, kävelin monta kertaa mun isäntäperheen ohi, kun hajamielisenä etin mun laukkua. Ne oli tehny mulle upeen tervetuliaisjulisteen :') "Welcome to Lubbock, USA, Linda!!!!!!" Ne oli vaa "Are you Linda?!" Ja tuli halaa mua :)) Kaiken sen unettomuusen jälkeen en edes varmaa tajunnu ketä siin oli xD Mut saatiin mun laukku jostain ja lähdettiin sitten autolle. Niil oli joku sellanen perusauto, mut se oli aika lommoilla sivusta, en vaa kehdannu kysyy siit. Kaikki se maisema siel oli just sellasta perus Texasii: metsää, teitä, taloja, aroa/aavikkoa. Puhiminen sujui yllättävän kivuttomasti ja tää äiti ja tytär oli tosi mukavia, huumorintajusia ja sanoi monta kertaa miten innoissaan oli, kun tulin vihdoin. Ne sano, että oli just ylipäätään tullu sinne kentälle, ettei ollu odottanu ku pari min. Aika hyvä ajotus.

Mentiin sinne sen äidin työpaikalle ja siel alettiin Marin kaa tussaamaan jotain avaimia. En tiiä tarkotusta, mutta joo. Juteltiin kaikkea laidasta laitaan. Sen ensimmäinen kysymys oli, että tykkäänkö kauhuelokuvista ja voitte vaa arvaa ku oli löytäny sielunsisaren ;> Suunniteltiin, mitä kaikkee tehtäis vuoden aikana. Se sano, että se jopa tuntee jotai tyyppejä, joilla on hevosia, oh my, ja sano että oli ollu vallan riemuissaan, kun oli kuullu, et oon olin 18. Kun kysyin, miks, ni se sano: "We are going to club, sister!" Cooliii :D

Sit siin jossain välis mentiin syömään jonnekin Texasilaiseen ravintolaan/fastfoodmestaan. Siel oli kyl ihanaa kanaa. Kun tarjosin maksaa ite, ni ne oli vaa no way. Kotimatkalla sitten joskus "rankan" työpäivän jälkeen (kateltii koneelta leffoi, mut nukahdettiin ja se mami ikuisti meijät kameralla x))Kotimatkalla poikettiin automyymäläs kattoo näille uutta mersuu. Hintahaarukkana oli tosiaan 15-20 000 dollarii, et mietin mitä kroisoksii nää tyypit oikeesti oli. Mut eipä löytyny mieleistä ni jatkettii matkaa. Mun tuorein havainto Texasisilaisista autoista oli, että joka toisella oli vähintään trucki, eli sellanen lava-auto.

Kun päästiin perille, tajusin ettei oikeesti asuttu maal. Tää oli vaa sellanen iso autotie jonka varrel oli vierivieres taloja. Näil on jättikokonen piha täs ja kun pääsin sisälle taloon... Ni wau. Texasissa kaikki todellakin on suurempaa. Tää niitten kämppä on joku ökytalo, oikeesti. Sain oman huoneen, mis on kunnon prinsessasänky, vaatekomero ja kylppäri! Talon neliömäärä? 400 neliöö ehkä. Ja näil on 4 komeroo täynnä kuivaruokaa, sipsii, keksii, pastaa, mitä vaan. Näiden ruokavarat riittäs pariks kolmeks vuodeks ja kokonaisen perheen tarpeisiin. Mun silmät oli varmaa lautase, kun näin sen kaiken.

Näistä koirista. Kanoja en oo viel nähny, mut niit on joku 15. Kaks pientä villakoiraa, joista toinen on vuoden ja tosi leikkisä, antaa ottaa syliin ja varkaiden paras kaveri. Toinen puudeli on hirvee pallo, aloin kutsuu sitä Fädiks :D Tää mun hostsisko oli ollu kaks kuukautta pari vuot sitten Japanis ja tuonu tälle Fädille tuliaiaseks japanilaisen koirapuvun. Mut se ei enää mahtunu sille, kun se oli lihonu muutaman kilon sil aikaa. Nää ei ikin käy koirien kaa lenkeil eikä niil oo edes remmei koirille 0_0 Voin kuulemma käydä anyway lenkil niiden kaa :) Kolmas koira on joku vähän isompi, suomenlapinkoiran kokone ja tosi arka. Se pelkää välil näitä perheenjäseniäkin. Lopulta voitin juustolla sen luottamuksen.

Ne tykkäs tosi paljon näistä tuliaisista. Aikakin juustohöylä sai heti käyttöä. Kun ne maisto ruisleipää, unohdin mikä voi oli englanniks, ni sanoin että voi laittaa mitä vaa päälle. Ne seuras peräs, kun laitoin pelkkää juustoa ja nyt luulee et ruisleipää syödään vaan juuston kaa x) Sitten tän hostäidin 30w poika tuli perheineen ja tehtiin ruokaa. Se oli sellasta perinteistä Texasilaista ku laitetaa sellaseen lastupohjaan kaikkea täytettä. Nää lapsenlapset oli tosi sulosia ja ne jopa ymmärs mun englantia!

Jossain vaihees menin omaan huoneeseen purkaa laukkua, mut mut tultiin hakee, ku naapurit oli tullu moikaa ja halus nähä mut. Ne oli joku yberlihava pariskunta, varmaan paino yhdessä 500kg :/ Ne oli adoptoinu jonkun 1,5h vuotiaan tummaihosen tytön ja se osas jo kävellä ja kaikkea. Se oli NIIn sulonen, oppinut just lähettämään lentosuukkoja :') Sen nimi oli Lily ja nää vanhemmat selitti, että hiukset piti olla kiinni, kun hiukset oli niin kiharat. Nää naapurit kysy, pelaanko korttia, ni sanoin että joo oon pelannu. Sit ne kutsu mut tän hostmomin pariks pelaa huonen pokerii. Hostsisko lähtee huomen päiväl pariks päivää jollekin kirkon järjestämälle keikalle. Isä, Gary tulee ens viikolla.

Kun kysyin hosrmomilta kirkosta, ni se sano: "Naah, we are baaaadd, not in church enough." Että ei tarvitse koko aikaa kirkossa ravata.

Nyt oon dataamas omas huonee ja kello on täällä 10.38, siellä 18.38 eli 8h enemmän.

Mutta päivittelen taas!

-Linda-